18.5.2012

Heräillään henkiin, rv. 31 + 4

Kuten huomata saattaa, on blogi pitänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa, enkä syytä tälla tapahtumalle osaa sanoa. Ehkä se on omaa laiskuutta ja saamattomuutta :D

Nyt ajattelin kuitenkin herätellä blogin taas henkiin, onhan mulla enemmän kerrottavaakin näin raskauden viimeisellä kolmanneksella. Maaliskuussa, jolloin viimeisin blogiteksti on ilmestynyt, ei ollut vielä hirveesti raskauden osalta mitään kerrottavaa. Neuvolat oli harvoin ja pikkuinen ilmoitteli itsestään paljon harvemmin, kuin nykyään. Tällä hetkellä neuvolat ovat kahden viikon välein ja niidenkin väliin mahtuu niin synnytys- kuin perhevalmennustakin. Äksöniä on siis ihan kiitettävästi näin raskauden viimeiselle kolmannekselle, eipähän pääse ainakaan tylsyys iskemään.

(28+4, hieman vanhempi kuva siis)

Lääkärisetä passitti minut sairaslomalle jo helmikuussa, mutta jatkoin silti edelleen töissä ja koulussa normaalisti, maaliskuussa tosin koulussa hieman kevennetyllä aikataululla. Huhtikuun alusta jäin sitten kokonaan pois töistä ja koulusta, lääkäri jatkoi sairaslomaani 31.05.2012 asti, jonka jälkeen jäänkin suoraan äitiyslomalle. Jaa miksi sairaslomalla? Selkä on kiukutellut ennenkin aina toisinaan, mutta raskauden myötä se on tuntunut ottavan nokkiinsa entistäkin pahemmin. Aamuisin joutuu hetken jos toisenkin miettimään, että mitenköhän sitä pääsis sängystä ylös ja selkä vihoittelee pitkin päivää ihan mukavasti.

Pikkuneiti kasvaa ja voimistuu päivä päivältä enemmän ja sen ovat saaneet tuntea kylkiluunikin. Suurimman osan ajastaan vauva viettää pää alaspäin, mutta mahtuu edelleenkin kääntymään mahassa, ei tosin enää kovinkaan pitkään. Pikkuisen paino alkaa huitelemaan jo parissa kilossa, joten potkuissakin rupeaa olemaan voimaa ihan kunnolla. Onneksi neiti ei juurikaan potki, vaan ennemminkin vain pyörähtelee ja möyrii ympäri mahaa. Hengitysharjoitukset tuntuvat olevan uusi juttu, jonka seurauksena neitimme hikottelee päivittäin pitkiäkin aikoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!