15.6.2012

Viiden tähden gourmetillallinen

Kylläpä on nopeesti hurahtanut ohi tämä viikko! Vasta tuntuu, että oli sunnuntai ja nyt onkin jo taas perjantai. Ihanaa, kun huomenna saa nukkua hieman arkipäiviä pidempään, taitaa tulla uni tarpeeseen jos tää neiti saa vaan nukuttua. Kävin tänään hakemassa sen reseptin Opamoxiin, joten saas nähdä tuleeko nukkumatti lekan kanssa vai eikö noista lääkkeistä oo mitään hyötyä :)



Lupasin tähän postaukseen uusia kuvia ja vähän ennen kuutta kun kotiuduttiin ruokakaupasta, muistui mieleeni, että kamera on ollut koko päivän taas autossa. Hups. No, vielä ei ollut myöhäistä kuvailla ja saattekin nauttia sitten kuvia meidän viiden tähden gourmetruuasta, tortilloista :D Tänään laiskotti ja ei oikein jaksettu alkaa vääntämään mitään ihmeellisempää ruokaa, joten päädyttiin tortilloihin. Niitä ei ookaan tullut syötyä pitkään aikaan, joten kylläpä maistui hyvälle!



Viime yönä taas vaihteeksi valvoessani huomasin, ettei masussa ole tuntunut liikettä melkein tuntiin ollenkaan. Muutenkin mahassa oli ollut varsin hiljaista koko päivän, ihan niin kuin muinakin päivinä tällä viikolla. Uni meinas painaa silmiä väkisinkin kiinni, mutta päätin vielä aloittaa liikelaskennan ja toivoin, ettei tarvitse lähtee synnärillä pyörähtämään. Ehkäpä meidän neiti tajusi, että nyt on äiti huolissaan, koska pian alkoi tuntumaan taas muljuamista mahassa. Onneksi tälläkin kertaa selvittiin säikähdyksellä :) Tuntuu, että mitä väsyneempi olen, sitä enemmän hermoilen siitä, että onko vauvalla kaikki hyvin. Tänään viikkoja 35+4, joten laskettuun aikaan olisi enää reilu neljä viikkoa. Minun puolesta neiti sais tulla vähän aikaisemminkin, mutta kunhan ei ainakaan lasketun ajan yli menis!



Kuten kuvista huomaa, oli ruuantekoruokana (hui mikä sanahirviö...) Pepen XXL-laku. En oo ikinä oikein lakusta välittänyt, mutta nyt olen kehitellyt itselleni himon tuohon kyseiseen lakuun! Voisinkin tässä joku päivä väsätä vaikka ihan oman postauksen siitä, mitä mielitekoja on ollut ruuan suhteen raskauden aikana. En ole syönyt pesusieniä (niin kuin eräs brittinainen), enkä myöskään seinärappauksia (tällaisestakin olen kuullut), mutta toisinaan on mieli tehnyt sellaisia ruokia, joista en ole aikaisemmin edes pitänyt. Kirjoittelen postauksen sitten, kunhan saan ajatukseni koottua ja vaikka kuvailtuakin joitakin mielitekojani!


Täällä rauhoitutaan viikonlopun viettoon, mutta enköhän minä palaile tänne taas huomenna kera kuulumisten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!