7.7.2012

Synnytyskertomus

Pieni varoituksen sananen tähän alkuun, tiedossa on kilometripostaus, mutta tätä en osaa lyhyesti kirjoittaa :)

Mä en tiedä vieläkään, olenko valmis kokoamaan synnytystä järkeväksi tekstiksi, mutta yritetään. Mähän olin aivan satavarma, että meidän neiti ei tule pihalle ilman pakottamista, eli toisin sanoen yliajalle mennään ja kirkkaasti. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt, koska mä aloin olemaan jo niin tuskainen raskauden loppuvaiheessa kaikkien vaivojeni kanssa, että en saanut enää edes nukuttua muutamaa tuntia enempää yössä. Aikaisemmin olin kavereille heittäny läpällä, että oon yrittäny käydä neidin kanssa keskusteluja siitä, että vois kesäkuun lopussa ulkoistaa itsensä. Meidän neitihän syntyi kesäkuun viimeinen päivä, joten varsin täsmällinen tyttö siis! Olin myöskin toivonut, että helteet tulisivat vasta sitten, kun olen päässyt mahasta eroon ja näin juurikin kävi (nimim. tuskailen miten saan nukuttua tässä kuumuudessa ja kaiken kukkuraksi neiti makaa mahan päällä toimittaen samallaa lämpöpatterin virkaa). 

Varsin hyvävointisena. Eipä välttämättä uskois, että pari tuntia tästä eteenpäin oli tyttö jo maailmassa :)

Mulla oli viikkotolkulla raskauden loppuvaiheessa harjoitussupistuksia, mutta kipua ei niissä missään vaiheessa ollut. Varsinaiset kivuliaat supistukset alkoi muistaakseni keskiviikkona ja niitä tuli säännöllisen epäsäännöllisesti pitkin päivää ja vielä seuraavanakin päivänä. Perjantaina kahden aikaan supistukset alkoi tulemaan säännöllisesti ja voin kertoo, että kipeetä teki! Alkuillasta aloin miettimään, että pitäisiköhän sitä käydä näyttäytymässä KYSillä, jos vaikka supistukset olisivat saaneet jotain aikaan. En ollut pakannut vielä edes sairaalakassia ja sitä alettiin sitten Miikan kanssa pakkailemaan aina supistusten välissä, kun pystyin hieman liikkumaan ja antamaan Miikalle ohjeita, mitä kassiin tulisi pakata. Kuuden maissa soittelin KYSille ja kysyin, että kannattaisko mun tulla näytille, tässä vaiheessa supistuksia tuli ehkä 5-7 minuutin välein. Kätilö puhelimen toisessa päässä totesi, että ei mun tilanne vielä niin pahalta kuulosta, mutta voin toki tulla näytille, jos en kotona enää kestä kipujen kanssa. Kun sairaalakassi oli saatu pakattua, lähdettiin matkaan. Miika tottakai ajoi, minä kiemurtelin vänkärin paikalla. Käytiin vielä kaupassa ja tankkaamassakin, ei siis mitään kiirettä sairaalaan, vaikka kyyneleet meinasikin valua kivun takia :D


KYSillä oltiin vähän yli seitsemän ja pääsin heti ensimmäiseksi käyrille makaamaan. Se oli jotain niin hirveää, kun ei pystynyt liikkumaan makuultaan ja supistukset tuntuivat pahimmilta juurikin makuullaan ja paikoillaan ollessa. Olin reilun puolisen tuntia käyrillä, kunnes lääkäri teki sisätutkimuksen ja totesi, että kanava on hävinnyt ja oon 3cm auki. Edistystä oli siis tapahtunut ihan hyvin, koska vielä edellisen viikon torstaina kanavaa oli jäljellä 2cm, paikat puolkiinteet ja kiinni. Miika lähti hakemaan tavaroita autosta, koska oltiin kumpikin ajateltu, että ei tässä vielä synnyttämään lähdetä ja niinpä oltiin jätetty tavarat autoon. Tässä vaiheessa pääsin käymään suihkussa (klo 20.05) ja oleilinkin siellä jonkun aikaa, koska lämpö helpotti hieman supistuksia ja teki niistä siedettävämpiä. Suihkun jälkeen makoilin taas käyrillä kera lämpöpussien ja join mehukeittoa, kun ei meidän pikkuinen hirmuisesti liikuskellut. Tämän jälkeen kätilö ehdotti, että voisin käydä ammeessa kokeilemassa, josko se helpottaisi oloani, koska juuri oli yksi amme vapautunut. Niinpä siirryttiin toiseen huoneeseen ammeeseen lillumaan (klo 20.55) ja se helpottikin supistuksia ihan kivasti. Oli mukavaa kuunnella radiota, höpötellä Miikan kanssa ja olipa huone vielä oikein tunnelmavalaistu led-tuikuin :D No okei, edellinen lause kuulosti ehkä vähän liian lällyltä ja helpolta, joten voin kertoo, että supistuksen tullen keinuin ammeessa kontallani ja puhisin ja ähkin. Miikaa tuntui kovasti naurattavan, kun kerroin että olo on ku virtahevolla siinä ammeen pohjalla ollessa ja keinuessa :D Supistukset voimistui koko ajan ja jouduin Miikallekkin sanomaan, että voisko olla ihan hiljaa sillon ku mua supistaa, koska en yksinkertaisesti pysty keskittymään mihinkään muuhun. Vähän kerrallaan vesi alkoi tuntumaan liian kuumalta (38 astetta) ja hien valuessa niskaa pitkin mun oli pakko todeta, etten enää pysty ammeessa olemaan (klo 21.19). 



Kätilö totesi, että siirrytäänpäs sitten synnytyssaliin kokeilemaan vähän järeämpiä apuja supistuksiin ja minä sitten taapersin etanavauhtia kohti synnytyssalia. Salissa kätilö pisti jos jonkinmoista piuhaa muhun kiinni ja sain ilokaasua (klo 21.30). Tunne oli aika hauska, tuntui kun ei olis tässä maailmassa ollu ollenkaan ja maskin pois ottaminen naamalta tuntui niin pirun vaikealta. Sen lisäksi tuntui, että ei hallitse kasvojen liikkeitä ja puhe oli vähän mongertamista, ihan niinku olis ollu promilleja veressä :D Olin tässäkin vaiheessa vielä varsin hyvävointinen ja pystyin vielä siskonkin kanssa juttelemaan puhelimessa. Siskon kanssa jutellessani tajusin, etten kerennyt ottamaan ilokaasua tarpeeks aikaisin ja hetki puhelun lopettamisen jälkeen oksennus lensikin kaaressa. Ei siinä mitään, sotkut siivottiin ja kätilö totesi, että puhuvat yleensä viiden tai seitsemän sentin oksennuksesta. Sisätutkimuksessa selvisi, että paikat oli 6cm auki, kätilö oli siis varsin oikeassa :D Olin sanonut jo KYSille tullessa, että mua sattuu niin paljon, että oksettaa, enkä valehdellut tippaakaan. 

Siinä vaiheessa, kun ilokaasu ei tuntunut enää auttavan, kutsuttiin anestesialääkäri paikalle antamaan mulle epiduraalia (aloitus klo 22.10, pumppu klo 22.45). Lääkäri oli varsin asiallinen ja osaava, piikki sattui kerralla oikeeseen paikkaan ja mulle kerrottiin koko ajan, että mitä ollaan tekemässä. Moni sanoo sitä, että epiduraalin laittaminenkin sattuu ihan älyttömästi, mutta musta se tuntui vaan pieneltä pistokselta. Pian paikat olikin auki 8cm ja pystyin vielä jopa vessassa käymään omin avuin. Epiduraalin lisäksi otin vielä vähän ilokaasusta huikkaa (klo 00.44) ja pian kätilö kertoikin, että voi alkaa ponnistamaan. Mä tein työtä käskettyä, pinnistin naama punaisena ja toivoin, että sitä tuskallista kipua ei kestäis enää kovin pitkään. Mä en huutanut, kiroillut tms. ponnistuvaiheen aikana, kuten en myöskään koko synnytyksen aikana. Kätilökin ihmetteli muutamaan otteeseen sitä, miten korkee kipukynnys mulla on. Olin etukäteen luullut, että kerkeän Miikankin kiroamaan synnytyksen aikana alimpaan helvettiin, mutta mä olin varsin rauhallinen ja hiljainen. Loppujen lopuksi, 9 minuutin ponnistamisen tuloksena (klo 01.09) oli maailmassa pieni, suloinen ja varsin kovaääninen tyttölapsi, joka karjui pitkän tovin pää punaisena. Jälkeiset tuli 6 minuuttia myöhemmin (klo 01.15). 

Syntyessään tyttö painoi 3040 grammaa, päänympärys 33cm, pituus 49cm ja vauva oli varsin hyväkuntoinen, vaikka joutuikin hetken lämmittelemään lämpölampun alla. Miika leikkasi tietenkin napanuoran ja siinä sitten yhdessä itkettiin, kumpikin onnesta sekaisin :) Meidän neiti ei mennytkään yliaikaiseksi, vaan syntyi rv. 37+5. Sairaalassa ehdittiin olemaan n. 6 tuntia ennen tytön syntymää.

Synnytyssalissa syötiin vielä sairaalan tarjoama yöpala ja sen jälkeen siirryttiin osastolle. Synnytyssalista lähtiessä pakkailin kamoja hirmu tomerana ja Miika tuumas, että rauhotu vähän, oot synnyttäny just. Mä sitten tokasin siihen, et ei musta tunnu siltä :D Synnytys oli varsin nopea ja helppo (tai ei helppo, mut helpompi, kun olin kuvitellut) ja mulle ei jäänu minkäänlaisia traumoja, voisin ihan hyvin synnyttää vielä joskus uudestaan :)

4 kommenttia:

  1. Tuliko sulle mitään repeämiä tai tehtiinkö episiotomia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullu ku pikkunirhauma, johon laitettiin 2 tai 3 tikkiä. Varsin vähällä siis selvisin :)

      Poista
  2. Ihana blogis sulla! Löysin tän äsken ja liityin lukijaksi :)
    Sun synnytys kuulosti tosi mukavalta tai helpolta mun mielestä ja tän jälkeen meen iloisin mielin synnyttämään! :) 9 min ponnistusvaihe vaan, eikä yhtään repeämiä, ihanaa :) Mulla on laskettu aika 25.8 eli siihen on nyt 5 päivää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tervetuloa lukijaksi! Mun synnytys oli tosiaankin paljon helpompi ja nopeampi, kuin olin kuvitellut! Mutta eikös se mene niin, että pessimisti ei pety ;) Sulla alkaa olee kyl jännät paikat, tsemppiä loppurutistukseen :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!