24.11.2012

Joulukauden avaus




Mä en ole varmaan ikinä käynyt perinteisessä joulukauden avauksessa torilla, mutta tänä vuonna päätettiin tehdä poikkeus ja käydä lauantain kunniaksi katsastamassa ilotulitus ja perinteinen joulukuusi, joka on torille tuotu. Ilotulitus ei ollut kovin kummoinen, sillä savua oli niin paljon, että se peitti ilotulituksen taakseen. Olis ehkä voineet aina hieman ootella sitä savun hälvenemistä, niin jotain olis saattanut nähdäkin. Asiaan vaikutti myös se, että vaikka joulukauden avajaiset olivat torilla, raketit ammuttiin kaukaa useiden rakennusten takaa ja moni totesikin pettyneensä ilotulitukseen. Kierreltiin ilotulituksen ja kuusen katsastamisen jälkeen vielä vaunuilla pitkin keskustan katuja, sitä ei ookaan tullu tehtyä pitkään aikaan koko perheen kesken.




Mä en saa millään tätä sunnuntaifiilistä pois päästä ja pistän ehdottomasti sen piikkiin, että olokin on tosi saamaton ja väsy. Isla oli mun porukoiden mukana mökillä torstaista perjantaihin, jotta saatiin Miikan kanssa hieman levätä ja viettää aikaa kahdestaan, perjantaina mekin mentiin sitten mökille. Tänään kotiuduttiin koko konkkaronkka ja vihdoinkin mökki on hiljainen, Isla alkoi vähän aikaa sitten pupu kainalossa laskemaan lampaita :)

P.S. Mua masentaa. Tänään oli joulukauden avajaiset, jouluun on tasan kuukausi. No mikä tässä masentaa? No se, että ulkona ei oo tietookaan lumesta ja mittari näyttää viittä astetta plussaa. Lunta tänne heti kiitos!


Ihanaa viikonloppua kaikille ja muistakaahan levätä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!