8.12.2012

Isla 5kk!

A i e m m a t ;


Viimeks oltiin himpun myöhässä, nyt sitten vähän reilummin! Syytän täysin muuttoa, joka sekoitti meidän perheen arkea aika paljon. Islahan täytti 5kk jo 30.11, mutta kuukausikatsaus tulee vasta nyt. Neuvolakin oli tosin vasta viime tiistaina, joten saadaanpa mitatkin tähän samaan postaukseen.

Meidän neidistä on kuoriutunut aivan ihastuttava likka sen jälkeen, kun iltahuudot loppui tuossa abouttiarallaa kuukausi takaperin. Eihän koliikille mitään mahda, mutta huutaminen vei meidän neidin viimeisetkin voimat ja ympäri vuorokauden oltiin paljon kärttyisempiä väsymyksen takia, mutta nukkuminenkaan ei tuntunut olevan kivaa. Huutojen loppumisen jälkeen Isla on alkanut käymään päikkäreille ja yöunille ihan superhelposti, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Nykyisin neiti tarvitsee vain peiton päälleen, tutin suuhun ja pupun kainaloon, niin jo on kohta nukkumatti paikalla. Tosin tällä hetkellä nukahtamiseen menee hetki aikaa, sillä Isla on oppinut kääntymään sängyssä poikittain ja sitä pitää sitten tietysti vähän huutaa. Homma hoituu sillä, että neidin käy kääntämässä oikein päin ja kunhan tuota jaksaa tehdä muutaman kerran, nukahtaa neiti vihdoin.



Isla on viime aikoina (kuukaus? kaks?) alkanut huutamaan öisin, mutta rauhoittuu onneksi tutilla. Onhan se tietysti vähän rasittavaa pompata toisinaan jopa viiden minuutin välein laittamaan tuttia suuhun toiselle puolelle asuntoa, mutta onneksi välillä nukutaan jopa yöt kertaakaan heräämättä. Ei sillä, asiat vois paljon huonomminkin olla (miljoona yösyöttöä etc.), joten ollaan tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen :) Pääsääntöisesti Isla alkaa nukkumaan 20.15-20.45 ja herää aamuisin aikavälillä 08.30-09.30. Meillä nukutaan siis hävyttömän hyvin yöt ja en vois olla tyytyväisempi! 

Tällä hetkellä Isla syö viisi kertaa päivässä ja tähän rytmiin siirryttiin vajaa kuukausi takaperin (ennen 4 kertaa), kun kiinteitä alkoi menemään enemmän. Voisinpa tehdä melkein erillisen postauksen meidän tämän hetkisestä päivärytmistä ja syömisistä, muuten tästä postauksesta tulee varmaan tuhottoman pitkä...


N i p p e l i t i e t o a ;
⇒ varpaat on kova juttu ja nyt niihin osataan jopa tarttua!
⇒ päivässä syödään kolme kertaa sosetta + maitoa, kerran puuroa + maitoa ja kerran vain maitoa
⇒ liikkuminen tapahtuu takaperin, eli mahallaan ollessa työnnetään käsillä vauhtia, jolloin liikutaan taaksepäin
⇒ mahalta selälleen on alettu kääntymään vauhdilla ja itkuiltakaan ei olla vältytty, kun pää kopsahtaa lattiaan
⇒ kaikkeen tarrataan kiinni, viedään suuhun ja kuolataan, tämän hetken hittijuttu!
⇒ syöttötuolissa on käyty pari kertaa istumassa muutama minuutti ja siellä istutaan kuin vanha tekijä :)
⇒ vaatteissa on tällä hetkellä käytössä 62-68-senttiset, 62-kokoiset jäämässä vähän kerrallaan pois
⇒ meijän likka on oppinut uusia ääniä ja välillä joudun miettimään, että tulivatko nuo todella meidän tytöstä, sen verran kummallisia ne välillä on :D
⇒ omaa tahtoa löytyy ja se myös näytetään kiljumalla ja karjumalla, äitiinsä tullu...


N e u v o l a k ä y n n i n   t i e d o t ;
⇒ paino 7410 grammaa (+580g)
⇒ pituus 63cm (+1,5cm)
⇒ pää 43,2cm (+1,5cm)

"Touhukas, iloinen tyttö. Vatsamakuulle kääntyy, siinä tomerasti työntää käsivarsia suoraksi. Jalkoihin varaa hyvin. Lelut kiinnostavat. Hyvä ruokailurytmi, soseruoka maistuu. Kasvaa tasaisesti."

Neuvolassa oli tällä kertaa vuorossa myös kolme rokotetta, yksi suun kautta ja kaksi pistettävää. Suun kautta otettava rokote meni helposti alas ja Isla ois sitä mielellään lisääkin syönyt, mutta pistettävistä tuli itku. Onneks itku kesti vaan jonkun 15 sekuntia kummankin piikin jälkeen, mutta hetkeä myöhemmin alkoi lohduton loukkaantumisitku. Onneks terkkatädiltä löytyi kiva hymynaamahelistin, jolla ilkeet pistokset unohtui ja neiti oli taas oma iloinen itsensä :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!