12.1.2013

Handmade


Isla sai tässä taannoin vaikka minkä näköistä uutta vaatetta, jotka äitini on tehnyt. Mähän oon ihan täysi poropeukalo, mitä käsitöihin tulee. Olen kyllä joskus koulussa saanut neulottua lapaset, ommeltua hupparin ja virkannut isoäidinneliöitä, mutta kaikki tuo tieto ja taito on päässyt autuaasti unohtumaan jo vuosia sitten. Mä en rentoudu neulomalla, kuten monet muut ihmiset (mm. mun äiti), joten jätetään ne hommat niille, jotka niistä tykkää ja osaavatkin meikäläistä paremmin. Mä olen superonnellinen siitä, että Islan mummo ja mummi kummatkin osaavat niin virkata, ommella kuin neuloakin. Miikan äiti on loihtinut Islan huoneeseen ihanat matot, kun taas mun äiti on neulonu Islalle vaikka ja mitä, kuten myös mulle ja Miikallekin. On ihanaa, kun kuvailen äidille esimerkiks jonkun hatun mallin mieleni sopukoista ja muutamaa päivää myöhemmin pipo on valmis, juuri sellaisena kuin olin sen kuvitellutkin. Ja tuskinpa ihan heti samanlaista tulee vastaan ;)

Islan villatakki alkoi jäämään jo napapaidan mittoihin, joten uushan se oli tilalle saatava. Bongasin aikoja sitten Essin blogista ohjeen ihanaan villatakkiin. Kuten jo kävikin ilmi, mä en osaa pahemmin neuloa, joten jätin homman suosiolla osaavempiin käsiin. Pyysin äidiltä oikein nätisti, josko se Islalle tekis tollaisen takin, kun entinen on aika kinkkana. Kyllähän se teki ja nyt mä oon ihan rakastunu tohon villatakkiin, haluisin itelle samanlaisen! :D Villatakin lisäksi äiti teki Islalle fleecepöksyt, jotka sopii takin kanssa vallan passelisti yhteen, koska entiset villahousutkin alkoivat olee aika naftit.


Islalla on jos jonkinlaista pipoa, mutta toivoin äidiltä josko viitsisi värkätä vielä yhden pipon haalariin mätsääväksi. Islan haalaria on kovasti kehuttu tyylikkään näköiseksi ja mun mielestä lapsellakin voi olla mustaa vaatetta, kunhan seassa on jotain pirteääkin väriä. Näin ollen pyysin musta-pinkkiä pipoa ja siihen mätsäävää huivia. Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen ja niin on ilmeisesti Islakin, huivista on kiva pyydystää suuhun noita pörrölankoja! Onneks ne on kudottu aika tiukkaan kiinni ja Islakaan ei oo saanu vielä nyhdettyä lankaa suuhun. Pipossa on kivan ulkomuodon lisäksi vielä fleecevuori, joten ei pitäis pään palella kovemmillakaan pakkasilla.


Meidän ipana nukahti vähän aikaa sitten yöunille, joten me lähdetään 
saunaan ja rauhoitutaan viettämään aikaa kahdestaan, moikka! 


8 kommenttia:

  1. Meil on kanssa samaisesta blogista otettu ohje ja tehty siitä villatakki ( mummo teki, itse en osaa ) ;)

    VastaaPoista
  2. Villatakki on niin kaunis! Munkin mielestä lapselle voi pukea mustaa, ja meidänkin tytöllä oli viime talvena musta haalari! Mistä tuo teidän haalari on?
    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ihastunut kovin kyseiseen villatakkiin ja jopa Miika haluais itelleen samanlaisen! Haalari on ostettu syksyllä Lindexiltä, tällä viikolla ainakin meidän Lindexistä noita löytyi vielä muutamia alelapulla varustettuna :)

      Poista
  3. Oon aivan rakastunut tuohon villatakkiin ja jos olisin hiemankin kärsivällisempi, tekisin tuommosia varmasti sata. Ihanan näköinen tuo vaalea Islan päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihana! Mäkin tekisin noita varmasti useamman, jos vaan pysyis puikot käsissä :D Onneks on mummoja, jotka osaa tehdä :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!