3.1.2013

Uusi rakkaus ja neuvolakuulumisia

Uusi rakkauteni, kamera nimittäin. Mä epäilin jo, että Matkahuollon pojat on lähteny tuomaan sen kävellen Helsingistä, mutta tulihan se vihdoin perille! Onpa jännä tunne, kun ei tarvii tapella tarkennuksen ja minkään muunkaan kanssa. Uusi kamera korvaa edellisen järkkärin ja vanha rakas pääsee ansaituille eläkepäiville, kyllähän sillä on joku reilu 30000 kuvaa tullu napsittua. Tai no kyllä se runko vielä pelittäis, mutta lyhyempi putki kiukuttelee viimesen päälle. Se on muuten jännä, miten saman merkkinen ja ulkoisesti melkein samanlainen kamera voi tuntua niin erilaiselta, kun edellinen on ollut kädessä suht ahkerasti viimeisen viiden ja puolen vuoden aikana. Sitä tuntee heti, että tuntuma on erilainen ja rungon ulkomuotoa on hiottu hieman. Uudessa kamerassa on kääntyvä näyttö ja se on mun mielestä aika makee juttu, varsinkin videoita kuvatessa. Voisin ylistää uutta rakkauttani maasta taivaisiin, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan ;)




Käytiin tänään myös Islan kanssa neuvolassa ja saatiin vihdoinkin niitä kaivattuja mittoja! Neiti kasvaa tasaisesti omilla käyrillään, siellä +13 tuntumassa. Päänympärys meneekin sitten aika tismalleen keskikäyrillä. Kovasti sai Isla kehuja ja neuvolan terkkakin oli sitä mieltä, että ei siinä enää kauaa mene, kun meidän neiti lähtee eteenpäin. Ei varmasti menekään, sen verran ahkerasti jumppaillaan päivittäin :) Mutta kaikki ajallaan, mun vauvan ei vielä tarttekaan osata kontata <3


N e u v o l a k ä y n t i ;

- paino 7790 grammaa (+380g)
- pituus 64,8cm (+1,8cm)
- pää 43,5cm (+0,3cm)

"Hyväntuulinen tyttö. Jokeltaa erilaisin ääntein. Nousee 
konttausasentoon. Ruokavalio laajentunut hyvin. Kasvu on tasaista."

Tähän asti neuvolakäynnit on ollu kuukauden välein, mutta seuraava neuvola onkin vasta 8 kuukauden iässä, eli helmikuun lopussa. Outoa, kun ei tarvitse kuukausittain enää käydä Islan kanssa neuvolassa. 


P.S. Mä ansaitsin tänään kyllä vuoden tyttöystävä-palkinnon, näin heti alkuvuodesta. Miika haaveili eilen uunimakkarasta kera reilun juuston ja italiansalaatin. Mä olin tänään noheva ja väänsin sille uunimakkarat, vaikka en ite syö makkaraa ja vihaan sitä hajua... Kymmenen pojoo mulle ja papukaijamerkki!

8 kommenttia:

  1. supertyttöystäväpojot sulle! Mikael meni tossa iässä -11 käyrällä :--D..
    Tutteko ensviikolla käymään kahveella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enköhän mä oo kohta miinuksella noiden pisteiden suhteen :D Voitais vaikka tullakin! Laitatko viestiä, et millon teille käy?

      Poista
  2. Mahtuuko Isla vielä matkustamaan turvakaukalossa?:)

    Toi kamera on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islan koivet on alkanu tulemaan yli ja muutenkin kaukalo on alkanut olla nafti, joten ostettiin tänään uusi istuin Islalle, siitä myöhemmin lisää :) Mäkin tykkään kamerasta, se on huippu! <3

      Poista
  3. Ah, mä niin haluisin järkkärin! :)) Sulonen tyttö sulla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se järkkäri vaan niin paljon parempi, kun pokkari, jos viittii raahata mukanaan :) Isla on suloinen <3

      Poista
  4. Sulle on haaste mun blogissa! :)

    VastaaPoista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!