30.3.2013

Isla 9kk!


Tänään neidillä pyörähti mittariin jo komea yhdeksän kuukauden ikä, aika menee kyllä hurjan nopeasti! Takana on jo 75% vauvavuodesta ja yksivuotiskekkereihin on aikaa tasan kolme kuukautta. Sitä ennen kuitenkin ehtii tapahtua vielä paljon asioita, joten eipä kiirehditä turhaan. Mä tiedostan koko ajan enemmän ja enemmän sen, että meidän pienestä vauvasta on tullut tomera ja osaava tyttö, niinpä yritän nauttia vielä näistä viimeisistä vauvakuukausista täysin siemauksin. Onneksi blogiin on tullut kirjoiteltua ahkerasti koko Islan vauva-aika, osa niistä muistoista ja päivämääristä kun tuppaa varmasti unohtumaan, niin onpahan paikka mistä tarkistaa ja vetistellä myöhemmin, että "Voooooi, onpa se meidän Isla ollut pieni!".

Nam, alahuuli! 


Jos edellisessä kuukausikatsauksessa ihmettelin neidin tempperamenttista luonnetta ja samankaltaisuutta itseni kanssa, voin tässä kuussa todeta huomanneeni tyttäressäni jälleen uusia luonteenpiirteitä ja tunteita. Isla on esimerkiksi selvästi oppinut osoittamaan hellyyttä ja väsymystä painamalla päätä yleensä mun päätä/mahaa/tms. vasten ja monesti likan suusta kuuluu vielä "aaaaa" tai jotain muuta vastaavaa, koska mä sanon usein "aaaaaaai", kun halaan Islaa. On ihanaa, kun omille hellyydenosoituksille alkaa tulemaan selvästi vastakaikua ja toisinaan Islakin viihtyy jo pienen hetken mun vieressä sohvalla tai sängyllä makoillen, koko ajan ei ole pakko riehua (useimmiten kylläkin). Pirun kovapäinen tyttö edelleenkin on ja tulee olemaankin varmasti aina, mutta todistettua on tullut sekin, että kyllä ne kiellotkin joskus perille menee. Nykyään Isla jättää jo muutamat kielletyt asiat lähes kokonaan rauhaan, mikä on mulle suuri helpotus, kun ei ihan koko aikaa tarvitse olla jankkaamassa eitä. Ennen esimerkiksi eteisestä ei päästy käytävää pitkin olkkariin pysähtymättä joka kerta repimään rahin päällä olevasta korista lehtiä alas. Nyt rahin ja lehtikorin ohi päästään useimmiten ongelmitta, tällä viikolla olen joutunut nostamaan Islan vain pari kertaa pois kyseisestä paikasta entisten kymmenien kertojen sijaan. Vaikka ei-sanan jankkaaminen tuntuukin toisinaan turhauttavalta, kannattaa johdonmukainen toimiminen tässäkin asiassa ja toivon mukaan Isla osaisi myöhemmin jättää myös toisen lehtikorin, uuninluukun, johdot, läppärit ym. rauhaan :) Mä en aio missään vaiheessa nostaa kaikkea kiellettyä pois lasten ulottuvilta, sillä mun mielestä muksujen on vaan opittava, että kaikkeen ei saa koskea.

Islasta on viimeisen viikon aikana kehkeytynyt varsinainen roikkuja ja jos likka saisi päättää, en voisi tehdä mitään ilman työnjohtajan valvovaa silmää. Huomaa, että Islalla on menossa nyt selkeästi äiti-vaihe, sillä iskä on ihan tylsä ja äiti paras. Toisinaan tuo on tosi rasittavaa, kun haluaisin hetken iltaisin istua koneella rauhassa, mutta likkaa kiinnostaa enemmän mun jalassa ja tuolin reunassa roikkuminen, kun iskän kanssa leluilla leikkiminen. Lapsen elämä on täynnä erilaisia vaiheita, joten jospa tämäkin olisi vain yksi niistä ja ohimenevää. Onhan se tietysti ihanaa, että huomaan lapsen kiintyneen muhun, mutta ihanaa on myös saada välillä hengähtää lapsen hoidosta ja lueskella esimerkiksi blogeja ihan rauhassa ilman, että joku pikkuapina kiljuu ihan korvan vieressä omia komentojaan :D

Kalervo Kummola-ilme :D

Iskän lompakolle löydetään jo pienestä pitäen, onneksi sitä ei osata vielä tyhjentää ;)

Aamut meillä alkavat yleensä puoli seiskan ja puoli kahdeksan välissä, toisinaan likka alkaa kukkumaan jo kuuden jälkeen. Päivän aikana päikkäreitä nukutaan yleensä kolmet, joiden pituudet vaihtelevat puolesta tunnista puoleentoista tuntiin. Iltaisin yöunille käydään klo 19.45-20.30, riippuu ihan viimeisimpien päikkäreiden ajankohdasta ja yöt nukutaan yleensä hyvin, mitä nyt muutaman kerran saa käydä hukkuneen tutin palauttamassa suuhun tai laskemassa Islan takaisin sänkyyn laidalta seisomasta. Uudet taidot liikkumisen suhteen on tehneet meidänkin öistä paljon levottomampia, sillä "se joku" käy nostamassa aina Islan kesken unien joko sängyn laitaa vasten tönöttämään, kontalleen tai istumaan. 

N i p p e l i t i e t o a :
 Suussa on nyt kaksi komeaa legoa, joita ahkerasti kasvatellaan.
 Hampaat harjataan aamuin illoin kera hammastahnan. Ensin harjaa äiti tai isi, sitten Isla saa harjata itse.
 Ryömiminen on jäänyt kokonaan pois ja nykyään kontataan joka paikkaan, paitsi sängyn alle, jonne mahtuu vain ryömimällä.
 Isla on oppinut myös seisomaan ilman tukea pieniä pätkiä kerrallaan ja tällä hetkellä ennätys taitaa olla parikymmentä sekuntia! Huikea parannus viime viikkoiseen, jolloin pystyssä pysyttiin muutamia sekunteja.


Tässä kuussa ei olekaan neuvolaa, joten uusia mittoja tulossa sitten kuukauden päästä :) Tällainen kuukausikatsaus tällä kertaa, kuukauden päästä nähdään jälleen mitä uutta meillä onkaan opittu!


29.3.2013

Perjantai-illan kevennys :)

Pistetääs vielä pientä kevennystä näin perjantai-iltaan. Kuvakansioita tutkiessani tuli vastaan alla näkyvä kuva Islasta, joka on blogissakin jo julkaistu, mutta verratkaapas yhdennäköisyyttä sen alla olevaan tyyppiin!


Kuva © Ilta-Sanomat 

Ja vielä selvennykseksi tähän alle kuvakaappaus Facebookista,
josta koko Kalervo Kummola-juttu sai alkunsa :D



Uutta pinkkiä

Isla sai eilen upouudet kengät ja housut, Miikan äiti oli vähän innostunut ostamaan tytölle vaatetta. Pinkkiä totta kai, kuinkas muutenkaan? Alunperin kengät oli kokoa 19, mutta ne ei inahtaneetkaan Islan jalkaan, joten vaihdettiin kokoon 21, kokoa pienemmät kun oli päässeet loppumaan. Oikeastaan noi kaksykköset on kyllä vallan passelin kokoiset ja onpahan vähän kasvunvaraakin. Islankin mielestä kengät oli huiput, ainakin nauhoja oli kiva aukaista. Onko teillä minkälaisia kokemuksia Superfitin kengistä? Housut on Espritin, kokoa 92cm ja ihmettelen kyllä toisinaan nykyvaatteiden mitoitusta. Noi on nimittäin melkein sopivan kokoiset Islalle jo nyt, mitä nyt pepusta hieman isot ja lahkeet on pitkät, likka kun on perinyt äidiltään huippupitkät sääret... ;) Lahkeet käärimällä housut on jo vallan passelit nyt käyttöön ja meneepähän sitten vähän pidemmän aikaa, kun lahkeissa on varaa ja takamuksessakin hieman. Mut noi on kyllä oikeesti aika kapeeta mitoitusta mun mielestä, koska normaalisti Islalla on housuissa käytössä koko 80cm.





28.3.2013

30+0!

Ohhoh, se ois niinku uus kymmenluku ja sehän tarkoittaa, että 75% raskaudesta on takana! Tosi huikeeta, että ollaan jo näinkin pitkällä ja aika on todellakin mennyt nopeasti. Islaa odottaessa kaikki olivat malttamattomia ja aika tuntui kuluvan tuhottoman hitaasti, mutta nyt raskaus on edennyt kuin huomaamatta, onhan meillä toi yks termiitti järjestämässä koko ajan ohjelmaa. Islaa odottaessa aloin näillä viikoilla olemaan jo aika kypsä odotteluun, lähinnä selkäkipujen ja vaivaavan närästyksen kanssa, mutta nyt olo on vielä vallan siedettävä. Muutamat yöunet on jääneet vähän katkonaisiksi ja lyhyiksi närästyksen takia, mutta onneks oon saanut nukuttua kuitenkin kohtuullisesti, päivällä kun lepäilyyn ei hirveästi ole aikaa. Selkä vihoittelee, mutta sen kanssa tulee ainakin toistaiseksi toimeen. Iskiaskipu vaivaa useamman kerran päivässä ja toisinaan se vie liikuntakyvyn, jolloin en pääse edes omin voimin sängystä ylös. Yleensä tollainen toimintakyvyn vievä kipu iskee maatessa, varsinkin jossain kovalla. Ehkä mä nyt siedän tätä oloa edellistä raskautta paremmin sen takia, kun tiedän ettei sille mitään voi ja että ei se enää kauheen pitkään jatku?

Ai mitkä tummat silmänaluset? Himpun verran väsymystä havaittavissa ;)

Mahan koko tuntuu jämähtäneen nyt tuohon, ainakaan itse en pahemmin kasvua huomaa. Sf-mitta kyllä kasvaa tasaisesti, mutta omaan silmään maha näyttää päivästä ja viikosta toiseen saman kokoiselta. Toisinaan maha valahtaa yhtäkkiä hirmuisen alas ja eilen illalla Miikaakin alkoi naurattamaan mahan muoto, se kun oikeasti tipahti hetkessä hurjasti alaspäin. Yleensä maha näyttää juurikin tuolta, kuin kuvissa, mutta varsinkin iltaisin se tuppaa olemaan alempana. 

Raskausarvet<3 Niitä löytyy jo tässä vaiheessa enemmän kuin Islan aikaan, mahassa muutama aika iso ja pitkä, lantion kummallakin sivulla tiikeriraidat. Noi mahassa olevat tuli jo Islan aikaan, tosin ne oli silloin ihan pieniä. Nyt ne on sitten ottaneet ihteensä tuosta mahan venymisestä ja arvetkin on venyneet aika muikeisiin mittoihin. Mutta ei se mua haittaa, ei mun kropan tarvitsekaan olla täydellinen kahden lapsen jäljiltä ja kun noille arville ei oikein mitään edes mahda. Eihän ne kauniit oo, mutta ei ne kyllä mun elämääkään pilaa :)
Tyhmä blogger ei anna taas lisätä otsikkoa... No olkoonsa sitten ilman!

Selkävaivainen, väsynyt ja raihnainen äitikin tykkää, kun lapsen lempileikki
tuntuu olevan tällä hetkellä rymyäminen sohvalla. 


Mulle on korvaamattomia noi hetket päivän aikana, kun vaan loikoillaan tai riehutaan sohvalla. On ihanaa, kun päivän aikanakin saa hetkeksi oikaistua selkää, eikä se väsymyksellekään pahaa tee. Islan mielestä sohvalla riehuminen on huippua, äitin mahan päällä pomppiminen on vielä parempaa ja naamasta/hiuksista repiminen varmaan parasta, mitä Isla tietää! Vaikka mä vaadinkin itseltäni paljon lapsen hoidon suhteen, menen myös välillä reilusti sieltä mistä aita on matalin ja oikaisen varteni sohvalle. Tässä vaiheessa raskautta mahan koko tuntuu, väsymys tuntuu ja laskenut hemoglobiini tuntuu. Ehkä mä en siltikään ole huonoin äiti maailmassa, ainakaan laps ei näytä kuvien perusteella kovin tylsistyneeltä :)

Rakas riekkuapina <3

27.3.2013

Pikkujäbän neuvolakuulumisia

... tai oikeastaan minun neuvolakuulumisia, vaikka pikkujäbä olikin mukana 8)

rv. 29+5

Eilen oli vuorossa siis pitkästä aikaa mun neuvola, edellisestä kerrasta olikin jo yli kolme viikkoa. Tämän jälkeenhän neuvolassa aletaan ramppaamaan alvariinsa, ensin kahden viikon välein ja sitten jossain vaiheessa kerran viikossa. Mä olen yleensä pyhittänyt nää neuvolakäynnit itselleni ja lykännyt Islan hoitoon siskolleni. Mun mielestä on ihanaa, kun saa edes välillä käydä jossain ilman lasta ja ennen kaikkea, keskittyä vain itseensä. Uskon myös, että nää neuvolakäynnit on näin paljon kivuttomampia, kun mun ei tarvii koko ajan viihdyttää lasta ja Islan ei tarvitse tyytyä istumaan paikoillaan tai kuuntelemaan ei-kiellon hokemista koko ajan. Verenpaineetkin pysyy ehkä suht siedettävissä lukemissa, kun ei tarvitse koko ajan juosta lapsen perässä ympäri neuvolaa. Vajaan kuukauden päästä meillä on tosin yhteinen käynti, kun Islalla on samaan aikaan 10kk-neuvola, mitäköhän siitäkin tulee...?

Tällä kertaa neuvolakäynnin hoiti pääasiallisesti viimeisen vuoden terkkaharjoittelija, mun oma terkka tuli mukaan vasta siinä vaiheessa kun sydänääniä alettiin kuuntelemaan. Huoh. Siis mikä siinä ensinnäkin on niin hirmuisen vaikeaa, että pitäis puhua normaalilla äänellä? Vaikka harjoittelija olikin siinä metrin päässä pöydän toisella puolella, jouduin pinnistelemään kuuloni äärimmilleen, että sain kysymyksistä selvää. Muutenkin tuosta harjoittelijasta jäi vähän sellanen fiilis, että "kunhan nyt kyselen, ei mua oikeesti kiinnosta". Valitus sikseen, osas se kuitenkin sentään verenpaineet, hemoglobiinit, sf-mitat ynnä muut mittailla oikein. Mä pyysin mittaamaan hempparin tällä kertaa, koska viimeks sitä ei mitattu ja epäilin että olis lähtenyt laskuun. Helmikuun alussa hemoglobiini oli vielä 127, nyt se oli tipahtanut kahdeksan pykälää alaspäin ollen 119, joten arvaukseni osui oikeaan. Eihän tuo vielä mitenkään kovin alhaalla ole, mutta kyllä se vähän alkaa tuntumaan, kun alussa hemppa oli 135. Verenpaineet oli 123/83, mitkä on mulle varsin tyypilliset neuvolapaineet. Kotona mitatessahan mulla on tyyliin 105/65, mutta neuvolassa ne huitelee sitten aina korkeemmalla, oon valkotakkikammoinen :D Kohdunpohjan korkeus (sf-mitta) oli 25,5cm, kun reilu kolme viikkoa sitten se oli 21cm. Viimeksi mentiin alakäyrillä, nyt mitta oli noussut jo ala- ja keskikäyrän puoleen väliin. 

Tyypillä tuntui kaikki olevan ok, syke oli suunnilleen 150 ja noita main se on ollut aiemminkin. Terkkaharjoittelija paineli mahaa vaikka kuinka pitkään, mutta ei siltikään saanut selvää, kumminko päin pikkutyyppi mahtaa siellä majailla. Mä olisin voinut sille kertoo suoralta kädeltä, että se on raivotarjonnassa, koska potkut suuntautuu kylkiluiden väliin, mutta pidin suuni kiinni ja annoin terkan neuvoa harjoittelijaa tunnustelemaan pään olinpaikkaa. Musta tuntuu, että vauva mahtuu vielä kääntymään mahassa ympäri, sillä joinakin päivinä potkut tuntuu alas ja mahassa on paaaaaaljon hiljaisempaa, kun normaalisti. Yleensä mahassa viihdytään kuitenkin pää alaspäin ja sen on saanu tuntea kyllä kylkiluutkin, sillä tyyppi on alkanut monottamaan niitä oikein urakalla. 

Neuvolassa kaikki oli siis kunnossa ja seuraava käynti onkin 9.4, ei oo pitkä aika!

P.S. Tänään rv. 29+6, huomenna päästään uusille kymmenille!

25.3.2013

Äiti, älä kuvaa!


Rakkaasta tyttärestämme on tullut viime aikoina kamerakammoinen tai oikeastaan kuvattavana oleminen on likan mielestä ehkä tylsintä maailmassa! Aina kun kaivan kameran esiin, Islaa ei vois koko touhu vähempää kiinnostaa ja yleensä kameraa kontataan karkuun niin kovaa, kuin vikkelillä kintuilla vaan pääsee. Islan mielestä kameran pakoilu on oikeastaan aika hauskaa puuhaa. Myös hymyjen ja erilaisten ilmeiden metsästys kameran kanssa tuntuu olevan tuhat kertaa entistä vaikeampaa, mieluiten kameralle näytetään totista ilmettä. Onneksi Isla ei sentään pelkää kameraa, sehän se tästä vielä puuttuis :D Taitaa neiti vaan tulla äitiinsä, mä en nimittäin yhtään tykkää olla kameran edessä, mieluummin viihdyn kameran toisella puolella kuvaajana. Miikakaan ei viihdy kameran edessä, eikä oikeastaan takanakaan. Meitä vanhempia voinee siis osoittaa syyttävällä sormella, kun likka ei erityisemmin kamerasta välitä. Tai ehkä Islasta tuleekin valokuvaaja, sillä kamera kyllä kiinnostaa suunnattomasti ja siitä voi vetää palkokasvin nenään, jos äiti ei anna kameraa räveltää ;) 

Onko muiden lapset linssiluteita vai kamerakammoisia? :)


24.3.2013

Onnea on...

... rauhassa (ainakin melkein) luettu lehti. 


... kummitytön taiteilema allergiaystävällinen virpomisvitsa. 

... iloinen lapsi. 

... rauhassa herääminen ja koko porukan voimin köllöttely sängyssä. 

... nettishoppailu tai ainakin siitä haaveileminen. 


... lapsen taiteilemat, haparoivat viivat paperilla.

Onnellisuus merkkaa mulle nykyään pieniä asioita, eikä niiden tarvitse välttämättä olla mitään materiaa. Olen onnellinen siitä, että joudun viikonloppuisinkin heräämään seitsemän aikaan, mutta saan köllötellä hetken koko perheen kera sängyssä, ilman kiirettä. Nykyään sitä osaa arvostaa enemmän jopa koneella istumista, se kun on aika harvinaista herkkua, ellet halua natiaisen roikkuvan jalassa kiinni tai tuhoavan puolta kämppää sillä aikaa, kun itse lueskelet blogeja. Miika kotiutui just äsken töistä ja me aiotaan viettää rento sunnuntai, ilman suurempaa ohjelmaa. Mikäli oikein hurjaks ryhdytään, saatetaan pyörähtää markkinoilla! 

Mitäs teidän sunnuntaisuunnitelmissa on? :)

23.3.2013

Pelottavan kekseliäs?

Olen saanut viime aikoina päivästä toiseen ihmetellä, miten tollanen vajaa ysikuinen voikaan keksiä ja oivaltaa niin paljon? Toisaalta, jos vanhempiinsa tulee, niin eipä kannata ihmetellä yhtään. Mehän ollaan oltu Miikan kanssa pentuna tosi rasittavia ja vanhemmilla on saanu olla silmät selässäkin, eikä siltikään oo harmailta hiuksilta vältytty. Meinaan nyt kaikenlaisia metkuja, mitä ollaan keksitty.

Mä en oo ilmeisesti penskana keksiny hirveesti jekkuja, toisin kuin Miika mutta oon esimerkiks syöny kaikkee mahdollista. Parempiin suihin tais kadota tukkimiehentäit, äidin tulppaanit, lahot puunkuoret ynnä muu. Puhumattakaan sitten älyttömästä himostani lakuun/salmiakkiin, joka sai mut syömään syntikan kuulokkeiden johdot, telkkarin kaukosäätimen napit (jotka leikkasin saksilla irti...) ja kaiken kruununa popsin menemään porukoiden entisen mersun peräkontin tiivisteet... Vaikka ruuan suhteen ehkä olinkin nirso, kaikki syötäväksi kelpaava ei-ruoka tuntui maistuvan senkin edestä :D Mieleen ei muistu kun pari tempausta vuosien takaa, en ehkä sittenkään ollut se hirvein ja rasittavin kakara. Kerran leikin mökillä yläkerrassa ja päätin ottaa lipastosta koko laatikon irti (ja mistähän syystä?). Laatikko jäi sitten leikkien jälkeen keskelle yläkerran lattiaa ja äiti oli pimeessä kävellyt suoraan siihen, kaatunut naama edellä patteriin ja tästä johtuen hammas lohkesi. Hups. Tuota tapahtumaa en ite muista, taisin olla sen verran pikkuinen vielä silloin. Toisen tapahtuman muistan selvästi, olisinko ollu 5-6-vuotias, kun oltiin mökillä ja äiti makas sängyn pohjalla yläkerrassa hirveen migreenin kourissa. No mitä teki Sanni? Käytti tilaisuuden hyödykseen ja kiipes pihassa kasvaneen täysikasvuisen kuusen latvaan. Mä muistan vieläkin sen ilmeen, kun äiti tuli pihalle karjumaan että alas sieltä ja vähän äkkiä :D

Miika taas on ollut hieman mahdottomampi tapaus, pieni poika täynnä virtaa ja kekseliäisyyttä. Miikan isä on työskennellyt tietokoneiden parissa, mutta työskentely kotona oli lähes mahdotonta, koska pieni poika halusi olla aina mukana. Niinpä työhuoneen ovesta otettiin kahva irti ja työskentely tapahtui iltaisin ja öisin Miikan mentyä nukkumaan. Kerran Miikan äiti oli puhunut kaverinsa kanssa puhelimessa (tämä siis ennen kännyköitä) ja tuumannut kaverilleen, että odotappa hetki, Miki on nyt sen verran hiljaa että pitänee käydä katsomassa mitä se on keksinyt. Miika oli nohevana poikana vetäissyt uunin luukun auki ja könynnyt sen päälle, jotta oli yltänyt kaatamaan hellalla olleen jauhelihakastikkeen toisessa kattilassa olleen omenahillon sekaan :D Miika on myös ottanut kunnon tsägärit pistorasiasta tunkemalla sinne vatkaimen vispilät. Kyllä oli vanhemmat ihmeissään olleet, kun Miika oli tullut tukka pystyssä sanomaan, että "paha kone, paha kone". Ihan kunnon iskun kai se oli siitä saanut. Toisin kuin nykyään, Miika oli myös pienenä ahkera laittamaan ruokaa. Legotkin taisivat käydä uunin kautta ja palautua sieltä sulaneena, kera hirveän käryn :D Miika on tehnyt niin tuhottomasti kaikkia ilkeyksiä, etten muista varmaan puoliakaan. Eiköhän nämä muutamat esimerkit kuitenkin kerro, että saatetaan olla Islan kanssa pulassa muutaman vuoden päästä, mikäli tyttö yhtään meihin (ja varsinkin isäänsä) tulee. 

Innolla odotamme tulevaisuutta muutaman vuoden päästä. Isla on nimittäin jo nyt varsin kekseliäs ja tänä aamuna likka esimerkiksi hoksasi, että taaperokärrin voi parkkeerata hellan viereen ja siihen nousemalla yltää paremmin hellan nuppeihin. Sen lisäksi, että neiti yltää hellan nappeihin, oli meno kärrin päällä varsin huteraa. Ennustan, että tämä ei todellakaan ollut viimeinen kerta, kun olen tuon likan takia sydän syrjällään!



Tällaista meillä täällä, mites teidän lauantai? :)

P.S. Onko kuvat liian isoja?

22.3.2013

29+0!

Eilen pyörähti käyntiin kolmaskymmenes raskausviikko, hui! Olin laiskalla tuulella ja sen takia postaus tuleekin vasta tänään, vaikka kuvat onkin eilen otettu :) 

Olo on jatkunut varsin samanlaisena verrattuna aikaisempiin viikkoihin, närästyskin on hyvin vaihtelevaa laatua. Toisinaan selviän parilla Rennien puolikkaalla ja saan jopa nukuttua yöni rauhassa (yhdellä tyynyllä!), mutta toisinaan taas Rennie on ylin ystävä ja närästys koko päivän kiusaava vihollinen. Mulla syömiset ei tunnu pahemmin vaikuttavan närästykseen, ihan sama mitä syön, niin ikinä ei voi tietää närästääkö vai ei. Tiistain ja keskiviikon välinen yö ei ollut taas sieltä parhaimmasta päästä, nukahdin puol yhden aikaan ja puol kahdesta puol viiteen heräsin vähintään puolen tunnin välein närästykseen. Ihanaa. Puoli viiden aikaan, kun Miika nousi ylös, pöllin itelleni toisen tyynyn ja retkotin niskat kenossa puoliks istuvassa asennossa. Näin sain nukuttua koko yön pisimmän pätkän (jonkun 3h) ja se kyllä tuntu sitten niskassa ja selässä seuraavat pari päivää, että tuli retkotettua vähän huonossa asennossa :D

Pikkujäbä alkaa olemaan jo vissiin ihan hyvän kokoinen, sillä potkut on muuttuneet pääasiallisesti ilkeän tuntuisiksi muljahteluiksi mahassa ja toisinaan mahaa tunnustellessa voi selvästi tuntea pään tai jalan. Väsymys tuntuu toisinaan ylitsepääsemättömältä, pitänee tiistaina tsekata hemppari neuvolassa, että onkohan se lähtenyt laskuun. 

Huomatkaa, ei raitapaitaa tällä kertaa! 

Linssilude halusi ehdottomasti kuviin mukaan :)

21.3.2013

Hyvä aamu?

Millä päivä lähtee käyntiin, jos silmät ei tunnu pysyvän auki ja muutenkin tökkii? No Muumimamman voimajuomalla tietysti! Mä olen ihan rakastunut Muumiteehen tai oikeastihan se on Päivän paras hetki-pussiteetä, jota löytyy neljää eri makua samasta paketista. Herkullisimman kuuloinen lienee mustikkamuffinssin makuinen tee :) Mä juon teeni sokerin tai makeutusaineen kanssa ja sekaan laitan vielä aimo lorauksen maitoa, en siis voi väittää että teen erilaiset aromit hirveästi maistuisivat :D Mutta mausta viis, mä olen huumaantunut noiden tuoksusta! Aamupalaksi tein pikaisesti smoothieta maidosta, jugurtista ja banaanista, lisänä vielä siivu ruisleipää, joka kuvista jäi puuttumaan. Mä olin ennen tosi huono syömään aamupalaa ja yleensä en syönytkään aamuisin mitään. Nykyään oon tsempannut aamupalan suhteen roimasti ja kyllä sitä huomaa jaksavansa paljon paremmin :)

P.S. Kuumana juotu tee on luksusta! Yleensä nautin teeni kylmänä samalla, kun juoksen lapsen perässä ympäri asuntoa. Tänä aamuna sain juoda aamuteeni rauhassa, kylläpä sitä osaa olla tyytyväinen pieniin asioihin nykyään :)

Islalle ensin puuro nassuun, niin sitten saa ehkä itsekin syödä jotain rauhassa :) 

Teetä + smoothieta + leipä + päivän lehti = hyvä aamu

20.3.2013

Voe höppänät ♥


Pahoittelen järkyttävää laatua, puhelin ja pimeä olkkari ei oo mikään paras yhdistelmä, mutta eiköhän tuosta selvän saa ja kunhan äänet kuulee :) On ne vaan niin ihania ♥ Toi pöö-leikki on Miikan ja Islan oma juttu, jota mä en osaa Islan mielestä tehdä yhtä hyvin ku iskä tai ainakaan en saa mimmiä riehaantumaan noin pahasti :D

19.3.2013

Kurkkaus vaatekaapin uutuuksiin


Käytiin tänään pyörähtämässä koko porukan voimin kaupoilla, hakusessa Islalle oli muutamat leggarit kesää ajatellen ja vaikka saalis ei kovin hääppöinen ollut, sitäkin mieluisampi! Kävin tänään taas läpi Islan vaatekaappia ja hoksasin, että ei sinne hirveesti vaatetta jäänyt, kun kaikki tuntuu käyvän just nyt pieneks :( No, ens viikolla pitää heittää ehkä uusintakierros kauppoihin, varsinkin yhdet Name It:n farkut jäi kummittelemaan mieleen tosi pahasti, ne oli niin ihanat! 

(kuvan saa klikattua suuremmaksi)

Mä olen älyttömän huono arvioimaan kokoja, mutta tällä kertaa kaikki osui nappiin. Tunikan kanssa mietin, otanko koon 80cm vai 86cm, sillä malli ei kauhean isolta näyttänyt ja pienemmän tunikan hihansuiden kireys epäilytti mua. Otin kuitenkin kasikymppisen ja se on Islalle aika passeli nyt, vaikka neidillä onkin yläosissa käytössä pääasiassa 74-senttiset vaatteet. Leopardikuvioiset leggarit on myös kokoa 80cm ja niissä on vielä kasvunvaraa niin vyötäröllä kuin lahkeissakin, mutta eivät ole pahan näköiset nytkään päällä. Mä kirosin KappAhlissa, koska noi caprileggarit oli 86-senttisestä ylöspäin ja ajattelin Islan hukkuvan niihin. Otin kuitenkin yhdet kokeiluun ja ne olikin aika passelit, hieman reilut tosin vielä. Epäilen, että lämpimien kelien koittaessa noi on just sopivan kokoiset :) 

Tällaisia löytöjä tällä kertaa, mitäs piditte? :)


18.3.2013

TOIVEPOSTAUS: Sanni ♥ Miika

Eräs lukija pyysi postausta mun ja Miikan tapaamisesta, joten sitä saa mitä tilaa! Meidän tutustuminen ja seurustelusuhteen alku ei ollut ehkä sieltä romanttisimmasta päästä, mutta tärkeintä lienee se, mitä me ollaan tässä vajaan 3,5 vuoden aikana saatu aikaiseksi. Netin ihmeellisestä maailmasta löytynyt laskuri kertoo, että ollaan jaksettu toistemme naamoja 1199 päivää, kuulostaapas pitkältä ajalta!

Me tutustuttiin Miikan kanssa vuonna 2009, elokuussa. Kuten kerroinkin jo, ei tapaaminen ollut romanttisimmasta päästä, vaan meistä tuli amiskan alkaessa luokkakavereita. Kiinnitin huomioni heti ensimmäisenä tuohon lähes kaljupäiseen mieheen (POIKAAN!) kera leukaparran, kyllähän sellainen nyt pisti silmään, kun muilla kasvoi leuassa korkeintaan kaks haituvaa ristissä. Lintsailin aika paljon syksyn aikana ja ensimmäisen muutaman kuukauden aikana taisin olla vain muutaman päivän koulussa, kovin hyvin ei siis ehditty tutustumaan. Miika kyllä sanoo kiinnittäneensä muhun heti huomiota, olinhan luokan ainoa tyttö. Siinä missä mä kiinnitin huomiota partaan, Miika kertoo tuijottaneensa vaan mun persettä, kuinka yllättävää! :D Kuin vaivihkaa, yhteyttä alettiin pitämään irc-galleriassa syys-lokakuussa, myöhemmin mese lauloi yötä päivää. Mä asuin tuolloin yksin omassa kämpässä, Miika porukoidensa luona. Yhtenä iltana Miika oli lähdössä ajelemaan kevarillaan, jolloin tokaisin mesessä, että voisithan sä vaikka täällä pyörähtää kahvilla. No, Miika tuli mun luo, mutta kahvi sille ei kyllä kelvannut :D Koko ilta istuttiin sohvalla ja tuijoteltiin telkkaria, tää oli varmaan marraskuun puolessa välissä.

(kuvan saa klikattua suuremmaksi) 

(kuvan saa klikattua suuremmaksi) 

Sen jälkeen Miika olikin mun luona varmaan melkein joka ilta ja illat kului telkkaria tuijotellen, jurosti vierekkäin istuen. Mä en oikein tiennyt, miten mun ois pitänyt tilanteessa toimia, koska mä olin kiinnostunut muustakin kun kaveruudesta, mutta luulin ettei Miikaa kiinnostaisi. Pari viikkoa me vaan istuttiin telkkaria kahtoen ja kaikesta maan ja taivaan välillä höpötellen, kunnes mä tein aloitteen silläkin uhalla, että oon kuvitellu liikoja ja mut lempataan tylysti. Ensimmäinen pusu ja jätkä näytti puulla päähän lyödyltä. Sitten toinen, kolmas ja niin edelleen. Hei, ehkä se onkin kiinnostunu musta! Siitä kai se lähti, seurustelun alkamisajankohdaksi pääteltiin hieman myöhemmin 5. joulukuuta. Suunnilleen viikkoa myöhemmin mä uskaltauduin ensimmäisen kerran soluttautumaan Miikan kaveriporukkaan, vietettiin pikkujouluja. Kaikki kyseli innoissaan, että milloinkas te ootte alkanu seurustelemaan ja mä vastasin jurosti, että "kuus päivää sitten" :D Jälkikäteen kuulin, että lähes kaikki Miikan kaverit oli pitäny sitä toivottomana tapauksena, joka ei tulis varmasti seurustelemaan vielä pitkään aikaan. Toisin kuitenkin kävi ja nyt, reilu kolme vuotta myöhemmin me ollaan saatu eniten aikaiseksi tuosta kaveriporukasta, jos näin voi sanoa :D 

(kuvan saa klikattua suuremmaksi) 

Miika oli mulle alusta asti tosi mystinen tapaus, eihän se ollu edes seurustellu koskaan aiemmin. Mä ajattelin monesti, että mitäköhän tästä tulee, huomaako Miika jossain vaiheessa seurustelun olevan tyhmää ja mä jään kun nalli kalliolle. Onneks niin ei oo käynyt, enkä enää epäile niin käyvänkään. Reilun kolmen vuoden aikana me ollaan menty kihloihin (1.4.2011, aprillipäivänä!), muutettu yhteen 1.9.2011, saatu lapsi 30.6.2012 ja toisen lapsen laskettu aika on 6.6.2013. Mun mielestä aika nopeaa toimintaa, mutta en valita! Mä olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja siihen, että oon vakiintunut aika nuorena. Ennen Miikaa pisin seurustelusuhteeni oli 1,5 vuotta ja nää kun summaa yhteen, voi päätellä etten oo hirveemmin sinkkuna viihtynyt teini-ikäisestä tähän päivään asti. Jotenkin mä en vaan oo osannu elää sinkkuna, seurustelu on paljon mukavempaa :) Tai no virallisestihan me eletään avoliitossa, ehkäpä joskus ihan avioliitossakin ;)

Tällainen on meidän tarina, löytyykö muilta yhtä 
"romanttisia" tarinoita ensitapaamisesta ja seurustelusta? ;)

P.S. Kuvat on sieltä täältä vuosien varrelta. Harmittavan vähän 
meistä mitään yhteiskuvia löytyy, pitäis ehkä tsempata vähän sen suhteen. 


Revontulia

Eilen Facebookin seinä täyttyi tilapäivityksistä, joissa hehkutettiin revontulia. Pakkohan ne oli käydä ikuistamassa, joskin kuva on hävettävän huonolaatuinen... 




17.3.2013

NAM!


Kun annat mieliteolle pikkusormen, se vie koko käden... Mä olen varmaan jo viimeisen viikon ajan himoinnut pätkismuffinsseja ja koska mieliteko ei tunnu häviävän minnekkään, pakkohan niitä oli tehdä. Itse tein reseptin kaksinkertaisena ja pistin muffinsseja ison kasan pakkaseen, eipähän tarvii olla aina leipomassa kahvivieraiden tullessa käymään :) Ohje löytyi Pirkan sovelluksesta, joka mulla puhelimessa on (suosittelen!) ja hyviähän noista tuli, vaikka itse sanonkin ;) Pistetääs resepti jakoon, jotta muutkin pääsevät herkuttelemaan!

P Ä T K I S M U F F I N S S I T   //   ( N .   1 2 K P L ) 
⇒ 1pss minipätkiksiä
⇒ 3 kananmunaa
⇒ 3dl sokeria
⇒ 150g leivontamargariinia tai voita
⇒ 4dl vehnäjauhoja
⇒ 1/2dl tummaa kaakaojauhetta
⇒ 2tl leivinjauhetta
⇒ 1tl vanilliinisokeria
⇒ 1 3/4dl maitoa

Lisäksi tarvitset muffinssivuokia tai vastaavia, itse käytin pullavuokia.






1. Paloittele pätkikset kolmeen osaan. 
2. Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva ja lisää se hieman jäähtyneenä taikinaan.
3. Sekoita jauhot, kaakao- ja leivinjauhe, vanilliinisokeri sekä pätkikset keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
4. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista pätkismuffinit 200 asteessa 20-25 minuuttia.

Ohje on kopioitu suoraan Pirkan sovelluksesta ja itse varioin tätä hieman. Koska olen pikkutarkka, pilkoin pätkikset noin viiteen osaan ja en sekoittanut niitä taikinan sekaan. Kun pätkikset sekoittaa taikinaan, osa pätkiksistä joutuu vuoan pohjalle ja paistettaessa jämähtävät vuokaan kiinni, näin ollen muffinssi on vaikeampi irroittaa. Niinpä lisäsin vuoan pohjalle hieman taikinaa, sitten jonkun verran pätkiksen paloja ja sitten taas taikinaa ja viimeisimmäksi päälle taas pätkiksiä :) Itse paistoin muffinsseja noin 17-20 minuuttia ja ainakin meidän uunilla tuosta pidempi aika olisi ollut jo liikaa. Kannattaa siis tarkkailla muffinssien paistumista tarkkaan. Ohjeen mukaan muffinsseja tulee n. 12 kpl, mutta minä taisin pyöräyttää kaksinkertaisella ohjeella noita sellaisen 48 kpl pullavuokiin :)


Ihanaa sunnuntaita kaikille, tää lähtee nukkumaan nyt!




15.3.2013

Uusia taitoja ja kyseenalaisia harrastuksia...

Herkullisen makuinen pöytä... 

Tyhmä äiti ei anna koskea tärkeisiin papereihin... 

Homma puolessa välissä...

Isla on oppinut tässä lähiaikoina muutamia uusia taitoja ja niiden lisäksi neiti on alkanut keksimään itselleen toisinaan varsin kyseenalaista tekemistä... Uusista taidoista nyt ensimmäisenä tulee mieleen ainakin se, että meidän likka osaa seisoa polvillaan ilman tukea varsin mallikkaasti ja pitkiä aikoja kerrallaan. Isla on myös oppinut nousemaan itse taaperokärryä vasten seisomaan ja kävely onnistuu myös varsin mallikkaasti sen avulla, toisinaan jopa yhdellä kädellä. Isla osaa myös laskeutua kärrin aisaa pitkin alas nätisti, vaikka välillä laskeutuminen tapahtuu vauhdikkaammin esimerkiksi takaraivolleen, kun Isla unohtaa keskittyä itse tekemiseen ja kärrin työntämisen lomassa pää pyörii kun pöllöllä ;) Tätä nykyä Isla myös konttaa joka paikkaan (kauheeta kyytiä!) ja ryömiminen on unohtunut nyt kokonaan, paitsi jos pitää ahtautua sängyn alle... Sormin syöminenkin on ottanut pienen edistysaskeleen, sillä Isla saa poimittua pöydältä pienet ruisleivän palaset suuhunsa. Yleensä palaset häviävät nyrkkiin, mutta löytävät sieltä tiensä suuhun, kunhan vähän aikaa yritetään. Isla on kuitenkin helposti hermostuvaa sorttia (kaikkimullehetinyt, ihan niinkuin äitinsä...) ja usein ruisleivän palaset lentelevät ympäri keittiötä, kun eivät suostu menemään suuhun :D




Näistä kyseenalaisista harrastuksista mainittakoon mm. kenkien repiminen kenkäkaapista. Eilen neiti tyhjäsi kenkäkaapin sisällön eteisen lattialle sillä aikaa, kun mä yritin pikaisesti vilkaista päivän lehteä ja hörppiä teetä. Kyllähän likka on kenkäkaapista aiemminkin hakenut muutaman kengän silloin tällöin, mutta nyt kaapin tyhjentäminen oli varsin järjestelmällistä. Ainiin, joko muistin mainita, että myös kengänpohjien nuoleminen on Islan mielestä huippua? Yäk. Isla myös tietää tasan tarkkaan, mitkä asiat on kiellettyjä ja niitä tehdään kahta kauheammin ja suututaan hillittömästi, kun joku kieltää ja nostaa pois. Isla yltää nykyään myös pyykinpesukoneen rullaan ja nappeihin ja sekös vasta huippua onkin! Onneksi koneesta löytyy lapsilukko ja sille onkin tullut käyttöä muutamana päivänä. Vaikka Islaa kielletäänkin aina räveltämästä nappeja, en voi olla koko aikaa vahtimassa neidin touhuja ja tällaisissa tilanteissa lapsilukko on huikea keksintö! Isla on myös hoksannut, että hellassa on nupit, mutta ihan vielä niihin ei ylletä. Eilen likka kurotteli nuppeja kohti luukun kahvassa roikkuen ja hädin tuskin varpailla lattiaa koskien, mutta onneks meidän neiti on vielä tappi ja pituus ei riitä ;) No, kyllähän tuo likka tuosta kasvaa ja luojan kiitos hellassakin on lapslukko. Isla tykkää myös auttaa astianpesukoneen tyhjentämiessä/täytössä. Samaa tahtia kun minä laitan astioita koneeseen, Isla yrittää niitä sieltä ottaa pois. Varsinkin aterimet on tosi kiinnostavia. Yllättäen kotitöiden teosta on tullut tuhat kertaa entistä hitaampaa, kun yrität samaan aikaan vahtia tuota riiviötä! Isla on myös keksinyt tavaroiden heittelemisen ja lelu viskataan hyvin nopeasti pois, jos se ei miellytä/väsyttää/ei vaan kiinnosta. Onneksi meillä on muovimatto, saattaisi laminaatissa/parketissa olla useampikin kolhu, kun tavarat lentelevät syöttötuolista aika vauhdilla. Myös potalla istuessa ankkoja aletaan viskomaan, kun homma ei enää kiinnosta.



Vaikka olenkin saanut tuon likan takia viime aikoina kasan harmaita hiuksia, toisinaan on jopa tehnyt mieli repiä hiukset päästä ja heittäytyä lattialle huutamaan turhautumista, on se vaan kuitenkin ihana kakara <3 Joka päivä jotain uutta, niin äidille kuin lapsellekin. Vaikka välillä onkin raskaita päiviä, on meillä enemmän mukavia ja ikimuistoisia päiviä, joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois.

Mitä teillä osataan? En kai ole ainoa, jonka tekisi toisinaan mieli repiä hiukset päästään? Muidenkin lapsilla vahva oma tahto?