19.3.2013

Kurkkaus vaatekaapin uutuuksiin


Käytiin tänään pyörähtämässä koko porukan voimin kaupoilla, hakusessa Islalle oli muutamat leggarit kesää ajatellen ja vaikka saalis ei kovin hääppöinen ollut, sitäkin mieluisampi! Kävin tänään taas läpi Islan vaatekaappia ja hoksasin, että ei sinne hirveesti vaatetta jäänyt, kun kaikki tuntuu käyvän just nyt pieneks :( No, ens viikolla pitää heittää ehkä uusintakierros kauppoihin, varsinkin yhdet Name It:n farkut jäi kummittelemaan mieleen tosi pahasti, ne oli niin ihanat! 

(kuvan saa klikattua suuremmaksi)

Mä olen älyttömän huono arvioimaan kokoja, mutta tällä kertaa kaikki osui nappiin. Tunikan kanssa mietin, otanko koon 80cm vai 86cm, sillä malli ei kauhean isolta näyttänyt ja pienemmän tunikan hihansuiden kireys epäilytti mua. Otin kuitenkin kasikymppisen ja se on Islalle aika passeli nyt, vaikka neidillä onkin yläosissa käytössä pääasiassa 74-senttiset vaatteet. Leopardikuvioiset leggarit on myös kokoa 80cm ja niissä on vielä kasvunvaraa niin vyötäröllä kuin lahkeissakin, mutta eivät ole pahan näköiset nytkään päällä. Mä kirosin KappAhlissa, koska noi caprileggarit oli 86-senttisestä ylöspäin ja ajattelin Islan hukkuvan niihin. Otin kuitenkin yhdet kokeiluun ja ne olikin aika passelit, hieman reilut tosin vielä. Epäilen, että lämpimien kelien koittaessa noi on just sopivan kokoiset :) 

Tällaisia löytöjä tällä kertaa, mitäs piditte? :)


4 kommenttia:

  1. Tykkään! Ja nuo mitkä on tuossa kuvassa Islalla päällä niin niin nättiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noista! Miks lapsille löytyy niin kivoja vaatteita, mutta itelle ei? :(

      Poista
  2. Kivalta näyttää! :) Meinasin ehdottaa kahvittelua, et oisitteko ehtiny, mut tän päivän supistelujen pohjalta ei taia uskaltaa tehä suunnitelmia ;) -Minna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla ei oo muuten enää pitkä aika! Pistä vaikka tekstaria, jos tuntuu että ehtisit/jaksaisit nähdä, voitaishan me tulla vaikka Islan kanssa teille :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!