30.4.2013

V-A-P-P-U

Hyvää ja railakasta vappua kaikille, muistakaahan juhlia nätisti!



Me käytiin lammella kiertelemässä ja katsomassa juhlivia ihmisiä, kyllähän niitä riitti, vaikka keli ei mikään lämmin ollutkaan. Just saatiin Isla nukkumaan, joten tiedossa taitaa olla kortin peluuta ja herkuttelua, ei kuulosta lainkaan hullummalta mun mielestä! 

Isla 10kk!


Meidän pikkuriiviö on tänään jo 10 kuukautta, aika hurjaa! Kulunut kuukausi ei tosin tunnu juosseen yhtä nopeasti kuin aiemmat, syytä tähän en osaa sanoa. Siltikin tuntuu, etten itse pysy mukana Islan kasvussa ja ihmisten kysellessä Islan ikää joudunkin miettimään aina vähän aikaa, että hetkonen, paljonkos se nyt olikaan.   


Mä sain viime viikolla päähäni, että nyt lähtee meidän likalta tutti. Islahan on syönyt tuttia vaan pääasiallisesti nukkuessa ja toisinaan rattaissa/autossa, kun ei oo huvittanut kuunnella itkupotkuraivareita turhasta. Viikko sitten keräsin kaikki tutit sängystä tuttipurkkiin ja maalailin jo piruja seinille päivän ensimmäisistä päikkäreistä. Mitä vielä, likka huuteli pari minuuttia tutin perään ja sammui. Myös päivän toiset päikkärit meni samalla kaavalla, kolmansille päikkäreille ei sitten haluttukaan alkaa niin helposti, vaan sängyssä karjuttiin ja riehuttiin puoli tuntia. Ensimmäinen yö ilman tuttia sujui kuitenkin hyvin, unille käytiin muutaman minuutin itkun jälkeen ja nukuttiin aamuun asti. Nyt, viikon tutittomuuden jälkeen uskallan sanoa, että jes, me päästiin siitä eroon! Isla ei erityisemmin tunnu tutin perään kaipailevan, vaikka yleensä käniseekin sängyssä muutaman minuutin ennen nukahtamistaan. Löysin muutama päivä takaperin sängystä vielä yhden tutin patjan välistä, mutta onneks Isla ei sitä ollut löytänyt! Tutista luopumisen jälkeen sormet on olleet parhainta herkkua ja välillä nyrkkiä pitää tunkea suuhun niin syvälle, että kakomiseksihan se menee. Epäilen tosin edelleenkin, että ikeniä saattaa kutittaa ja siitä johtuisi myös ainakin osittain tuo sormien syöminen.

Samalla kun tutit nakattiin mäkeen, aloin ajattelemaan josko pullosta päästäisiin myös samalla. Parin päivän tutittomuuden jälkeen aloin antamaan Islalle maidon vain ja ainoastaan mukista. Ollaan viimeisen parin kuukauden aikana toisinaan aina juotettu Islaa mukista, mutta se homma on tahtonut aina tyssätä omaan laiskuuteen, onhan mukista juottaminen paljon hitaampaa ja sotkuisempaa. Ajattelin kuitenkin, että miksikäs ei, samahan se on siitä pullostakin luopua samalla. Isla ei oo oikein missään vaiheessa ymmärtänyt perinteisen nokkamukin päälle, käytössä on ollut sellainen, jota pitää imeä kuin tuttipulloa (=sama asia kuin tuttipullo?). Myös nokkamukista ollaan luovuttu ainakin toistaiseksi, mutta siihen turvaudutaan varmaankin reissun päällä, missä ei viitsitä alkaa sotkemaan mukin kanssa, ennen kuin homma alkaa sujumaan suht siististi.

Ajattelin, että Isla on helpompi vieroittaa tutista ennen pikkuveljen syntymää ja ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä, että päätös oli oikea. Sitten kun talossa on pieni vauva, on myös tutteja, joita varastella, kun tyhmä äiti on vienyt omat tutit pois. Toivonkin, että Isla ehtii unohtaa moisen lotteron ennen pikkuveljen syntymää. Ajattelin asian myös siltä kannalta, että mikäli tutittomuus aiheuttaa yövalvomisia, valvon ne nyt mieluummin pois alta, kun mitä sitten kun talossa on toinenkin pieni yövalvottaja. 



Kuten aiemmin mainitsinkin, käytiin Islan kanssa viime viikolla neuvolassa ja nyt olis sitten niitä mittojakin saatavilla pitkästä aikaa! Neuvolan terkka oli laittanut Islaa varten lattialle jumppamaton ja siihen erilaisia vauvojen leluja, mutta Isla oli sitä mieltä, että isojen lelut on hurjan paljon kiinnostavampia. Neiti konttasikin oma-aloitteisesti tyhjentämään hyllystä kaikki isompien lasten lelut ja kirjat, eikä suostunut vauvaleluihin koskemaan ollenkaan. Myös terkkarin laatikoita yritettiin käydä avaamassa, varsin vieraskorea lapsonen siis :D Isla sai neuvolassa kovasti kehuja huikean hyvästä tasapainostaan, leluja maltetaan tutkia jo pitkiä aikoja ilman tukea seisoen ja alaskin laskeudutaan varsin hallitusti. Islahan seisoo nyt jo tosi pitkiä aikoja ilman tukea, varmaan parikin minuuttia jos jotain mielenkiintoista vaan sattuu löytymään käsiin. Askelia ei vielä olla otettu, mutta eiköhän nekin sitten ajallaan. 

Neuvolakuulumiset (suluissa muutokset 8kk iässä otettuihin mittoihin):
- paino: 9920 grammaa (+710 grammaa)
- pituus: 71,2cm (+2,1cm)
- pää: 46,1cm (+1,1cm)

"Isla touhukas, iloinen tyttö. Konttaa vauhdilla, nousee tukea vasten, kävelee tukea 
vasten, hetken seisoo jo ilman tukea. Näkö ja kuulo normaali. Kasvaminen tasaista."


Saatiin neuvolasta lupa aloittaa hapanmaitotuotteet ja tähän mennessä onkin maisteltu jo maustamatonta jugurttia, viiliä ja raejuustoa. Islan ehdoton lemppari tuntuu olevan maustamaton viili, mikä on mun mielestä ihan järkyttävän makuista. Raejuusto sai Islan kakostelemaan, eikä se kovin hyvin uponnutkaan, ei taida olla meidän neidin lempparia :D Ajattelin opettaa Islan alkuun syömään noita ihan maustamattomina, jotta ei heti totu siihen, että seassa pitäis olla aina vähintäänkin hedelmäsosetta. Montaa lusikallista ei olla vielä kerrallaan maisteltu, mutta mikäs kiire tässä on :) Muuten syöminen menee edelleenkin samalla kaavalla, kuin ennenkin (5krt/pvä) ja hapanmaitotuotteita on maisteltu yleensä välipalan yhteydessä. 

Isla hoksas muuten tässä yks päivä kiivetä sohvapöydälle heti, kun silmä vältti. Tais olla iskän paperit vähän turhan kiinnostavia. Sen jälkeenkin samaa temppua on yritetty muutamia kertoja, mutta oon osannu olla skarppina ensimmäisestä kerrasta oppineena!

Tuntuu haikealta ajatella, että enää jäljellä on kaksi kuukausikatsausta ja sitten Isla onkin jo vuoden. Sen jälkeen en varmastikaan tule kirjoittamaan enää kuukausittain uusista taidoista ja kehityksestä, vaikka niistä välillä varmasti kertoilenkin. Kymmenen kuukausikatsausta kirjoittaneena on hyvä todeta jälkeenpäin, että kyllä kannatti! Toisinaan kirjoittaminen tietystä aiheesta on tuntunut alkuun pakkopullalta, mutta näitä on varmasti jälkikäteen mielenkiintoista lueskella ja olenpa jo nytkin joutunut tarkistamaan muutamaan otteeseen kuukausikatsauksista, että mitäs sitä ollaankaan opittu ja missä vaiheessa! Tässä vaiheessa taputan siis itseäni olkapäälle ja tsemppaan kirjoittamaan vielä kaksi kuukausikatsausta ;)

29.4.2013

Tarvikkeita pikkuveljelle

Jotenkin olen koko ajan tuudittautunut ajatukseen, että kyllähän meillä on kaikki tarpeellinen vauvalle ja juuri mitään ei tarvitse hommata, onhan Islalta jäänyt iso kasa tavaraa. Tänään aloin kuitenkin pohtimaan asiaa tarkemmin ja tajusin, että aika paljon Islan "vauvatavaroista" on vielä käytössä ja niinpä pikkuveikan täytyy saada omat. Päivällä tein hieman listaa tarpeellisista tarvikkeista ja kuinka ollakkaan, lista venyi yllättävän pitkäksi, vaikka meillä piti olla valmiina melkein kaikki. Suuntasin päivällä kaupoille ja illemmasta käytiin hakemassa vielä petivaatteita ja muuta Ikeasta. Tänään lista lyheni kahden tutin, yhden bodyn, neljän pullotutin, vaippojen, parin korviketörpön, kahden aluslakanan, yhden muovitetun froteealustan, vanupuikkojen, peiton, fleecehuovan ja huppupyyhkeen verran. Harmikseni en löytänyt Ikeasta juuri sitä pussilakanasettiä, jota olin haeskellut, ehkä ensi kerralla parempi onni. Mukaan tarttui tuollainen ihan perus fleecehuopa, joka taitaa olla kooltaan 90 x 90cm, juuri passeli rattaisiin lämmikkeeksi. Islallahan ei ole ikinä ollut lämpöpussia ja makuupussikin on ollut käytössä vain rattaissa päiväunilla, mutta sen sijaan olen kokenut varsin hyödylliseksi pienen fleecehuovan, jonka saa tarvittaessa nakattua lapsen päälle ja otettua esimerkiksi kauppaan sisälle mentäessä pois. 



Mitä meiltä puuttuu:

- pinnasängyn reunapehmuste (ellei Islan pehmuste jouda pois ennen pikkuveljen syntymää)
- muutamia vaatteita koossa 50cm ja 56cm
- sitteri (Islalla ei ikinä sitteriä ollut, mutta neiti olikin ensimmäinen lapsi ja huomiota ja syliä ei tarvinnut kukaan muu)
- suppoja 
- pussilakanasetti
- Pentikin pupu (ihan tasapuolisuuden nimissä, koska Islallakin on)

Voi olla, että listasta puuttuu vielä joitakin tavaroita, en ole jaksanut vielä pysähtyä ajatuksen kanssa miettimään kaikkea tarvittavaa ja listaamaan niitä. No, kaipa tässä ehtii vielä tai sitten mulle tulee kiire :D



Jotenkin tosi hassu tunne oli tänään ostella kaikkea vauvaroipetta, vastahan minä vuosi sitten tein ihan samaa. Prismassa sain osakseni monen monta ihmettelevää katsetta, kun Isla istui kärryissä ja haalin ison mahani kanssa erilaisia vauvatarvikkeita ostoskärryyn. Koska olen vauvatarvikkeiden hommaamisen jo kertaalleen tehnyt, kaikki sujui jotenkin rutiinilla ja tuntui tutulta, mutta samaan aikaan tuntui silti oudolta. Ehkä sitä alkaa tässä vasta tajuamaan kunnolla, että meille on todellakin tulossa aivan kohta toinen pikkuinen :)

28.4.2013

Mekkosöpöyksiä

Ah, ihana tuo vyö <3 


Kummatkin mekot Primarkista. 

 Name It (kirpparilöytö)

Meidän pikkulikka sai tänään odotettuja tuliaisia, kun Islalle oli lähetetty paketti ihan Irlannista asti! Miikan sisko oli lähettänyt Islalle kaksi mekkoa, joista varsinkin tuohon pilkulliseen rakastuin. Mekot ovat kokoa 92cm, joten käyttöön niitä ei ihan heti vielä saada, mikä on kyllä harmi kun mä olen näin kärsimätön ihminen... :D No, pitänee testailla noita mekkoja sitten esimerkiksi lähempänä pikkuveikan ristiäisiä, että olisko ne millään passelit ;) Lisäksi olen unohtanut esitellä alkuviikosta tekemäni mekkolöydön kirpparilta, joten tässä tulee sekin samalla esiteltyä.


27.4.2013

Kuin kaksi marjaa


Havahdun usein miettimään sitä, miten samankaltainen tuo lapsi onkaan minun kanssa, ainakin luonteensa puolesta. Kuukausien kuluessa tulen yhä useammin miettineeksi sitä, kuinka monia luonteenpiirteitä Isla on multa perinyt, niin hyvässä kuin huonossakin. Tyttö kun on aina ollut tulta ja tappuraa, ihan niin kuin äitinsäkin.

Saan usein kuulla sitä, miten Isla onkaan ihan isänsä näköinen, toisinaan päivitellään jopa leikillään sitä, että milloin likalle alkaa parta kasvamaan. Harvemmin kuitenkaan tulen itse verratuksi Islaan, onhan lapsemme useimmiten vieraskorea ja vieraassa ympäristössä käyttäydytään varsin mallikkaasti. Kuluneiden kuukausien aikana olen joutunut etsimään itsestäni pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, sitä kun ei meidän neidillä vielä ole. Useamman kerran päivässä turhaudun lapsen omaan tahtoon ja kiivaaseen luonteeseen, hän kun on aina sitä mieltä, että kaikki mulle heti nyt. Myönnän, olen itse samanlainen ja tämä onkin ollut oiva tilaisuus ikään kuin katsella itseään ulkopuolisen silmin, niin samankaltaisia me ollaan Islan kanssa. Vaikka lapsen tempperamenttisuus onkin välillä hermoja raastavaa, yritän toimia erilaisissa tilanteissa mahdollisimman rauhallisesti ja olen oppinut myös hieman hillitsemään suuttumistani.

Itsehän en omista pitkää pinnaa ja suutun helposti, mutten osaa myöskään olla pitkävihainen. Kun saan harmituksen menemään ohi, olen kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, mutta toisinaan joudun itsekin ihmettelemään omaa kiivasta luonnettani. Isla on aivan samanlainen jo nyt, joten luultavasti otamme yhteen tulevien vuosien aikana vielä useita kertoja, kumpikaan kun ei halua antaa periksi. Niin paljon kuin lastani rakastankin, välillä minunkin tekisi mieli heittäytyä lattialle makaamaan ja huutaa niin paljon kuin kurkusta lähtee, tekeehän lapsenikin niin. Minä olen kuitenkin aikuinen ja pystyn hallitsemaan tunteitani paremmin kuin pieni lapsi, minun tehtäväni on myös toimia esimerkkinä ja auttaa hallitsemaan omia tunteita. Meillä raivotaan ja se on sallittua, mutta yritämme jo nyt opettaa Islalle, että huutamalla ei mitään saa. Rakas lapsemme on oppinut käskyttämään ja suuttumaan äärimmäisen helposti, jollei asiat mene juuri niin kuin hän haluaa. Hah, äitiinsä tullut... Minä olen tässä perheessä se, joka määrää kaapin paikan ja jonka Miika siirtää. Olen kuitenkin yrittänyt opetella ottamaan huomioon myös Miikan tunteita ja mielipiteitä, vaikka se välillä onkin hyvin vaikeaa. Seurustelumme alkuaikoina kaikki oli Miikalle "ihan sama" ja "ihan niinku sä haluut", minä kaivoin esille ne mielipiteet ja toitotin miljoona kertaa sitä, että se ei todellakaan ole ihan sama. Nyt, melkein 3,5 vuotta myöhemmin Miika ilmaisee kyllä mielipiteensä, mutta antaa minun päättää tietyistä asioista, olenhan aikamoinen pomottaja (valitettavasti) luonteeltani.



Olen viime syksystä asti miettinyt aina toisinaan, että minkälainen pikkuveljestä mahtaa mahdollisesti tulla. Tekisivätkö geenit tällä kertaa tepposen ja poika saisi fyysiset piirteensä minulta ja luonteen isältään? Toisinaan huomaan jopa toivovani sitä, Miika kun on yleensä luonteeltaan äärimmäisen rauhallinen ja koko seurustelumme aikana en ole saanut Miikaa suuttumaan kunnolla kovinkaan montaa kertaa, vaikka olen aivan varmasti välillä tahallani sitä yrittänytkin. Tiedän myös, että Miikalla on aika paljon kestämistä, jos samassa taloudessa asuu lisäkseni kaksi lasta, jotka ovat perineet luonteensa minulta. Isla on kietonut iskän jo pikkurillin ympärille, toivottavasti poika ei tee samaa ;) Toisaalta, kyllä Miika osaa olla johdonmukainen lasten kasvatuksen suhteen, onneksi.

Kuluneiden kuukausien aikana olen oppinut paljon itsestäni Islan kautta ja tulen varmasti oppimaan vielä paljon lisää. Myönnän, että suutun toisinaan ainaisen huudon ja tappelun takia, mutta en ikinä voisi satuttaa omaa lastani. Kun tunnen menettäväni hermot, lähden pois tilanteesta ja minuutin tai kahden rauhoittuminen tekee mulle jo ihmeitä. Innolla odotan sitäkin, että mahtaakohan Isla periä minun pikkutarkkuuden vai isänsä suurpiirteisen toimintamallin. Se jää nähtäväksi, innolla odotan :) 

Ja vaikka Isla onkin aivan yhtä tulisieluinen ja nopea suuttumaan, kuin äitinsä, näyttää tyttäremme myös positiiviset tunteet kainostelematta. Jos harmittaa tai suututtaa, niin sitten rähjätään. Jos taas vastaavasti on hyvä mieli, niin silloin hymyillään ku hangon keksi ja nauretaan! Vaikka turhaudun päivittäin lapsen kiivaan luonteen takia, olen myös joka päivä kiitollinen siitä, että me ollaan saatu jotain noin ihanaa ja hienoa <3 Mulle ei ole myöskään väliä sillä, periikö pikkuveli luonteensa multa vai isältään, ihan yhtä rakastettu se tulee varmasti siltikin olemaan! Olisihan maailma sitä paitsi ihan tylsä paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia, eikös niin? :) 

Ihanaa lauantaita! <3

25.4.2013

34+0!


Nää kuvat ois ihan kiva saada otettua heti aamulla, pitkän päivän jälkeen sitä näyttää väsyneeltä ja reissussa rähjääntyneeltä. Mut sitähän mä olinkin, kun viiletin tukka putkella taas menemään paikasta toiseen ;) 

Jälleen yksi viikko takana, jokunen vielä edessä. Mä olen muutaman viime päivän aikana miettinyt, että vaikka tunnenkin oloni vanhaksi ja raihnaiseksi monta kertaa päivässä, on tämä raskaus sujunut jotenkin helpommin edelliseen verrattuna, vaikka olenkin nyt varmasti paljon kipeämpi verrattuna Islan odotusaikaan. Islaa odottaessahan mulla ei ollut tietoakaan liitoskivuista, repivästä kivusta mahan alaosassa ja muutenkaan olo ei ollut kovinkaan paha (pois lukien närästys), kun taas tämä raskaus on ollut ihan edellisen vastakohta. Silti olen tällä hetkellä olotilaani tyytyväisempi, kuin vuosi sitten. Johtuiskohan se siitä, että ei kerkeä niin paljoa tuskastelemaan viikkojen hidasta kulumista ja kaikkia vaivoja, kun on tuo yksi natiainen hoidettavana? :) 


Mä olen aina toisinaan miettinyt, että onpas tämä maha pieni ja toisinaan olen tuskaillut, että miks se on jo noin iso? Tiedän, olen tuuliviiri, kuten myös aika moni muukin odottaja. Eilen kaivoin esille neuvolakorttini Islan odotusajalta ja sf-mitta on kulkenut kummassakin raskaudessa melkein samaa tahtia. Alla mittoja kummastakin raskaudesta, Isla tietysti punaisella ja pikkujäbä sinisellä.

rv. 18+4: 16,0cm // rv. 18+6: 15,5cm
rv. 23+3: 21,0cm // rv. 22+1: 17,0cm
rv. 30+2: 26,0cm // rv. 29+5: 25,5cm
rv. 32+2: 27,0cm // rv. 31+5: 27,0cm
rv. 34+1: 29,0cm // rv. 33+6: 28,5cm

Muutenkin nämä kaksi raskautta ovat olleet samankaltaisia monelta osin, toki poikkeuksiakin löytyy. Neuvolakortin mukaan Isla viihtyi jo ainakin paria kuukautta ennen synnytystä raivotarjonnassa, myöskin poju on majaillut neuvolakortin mukaan pää alaspäin jo maaliskuun alusta lähtien. Toki kyllähän sitä vielä maaliskuussa kääntyiltiin jonkin verran ympäri, mutta nyt pikkujäbä on pysytellyt pää alaspäin jo useamman viikon :) 

Eilen tosiaan käväistiin Islan kanssa neuvolassa ja masutyypillä oli kaikki vallan hyvin! Sykkeet oli keskimäärin 145 ja ne onkin ollut aina neuvolassa luokkaa 145-150. Verenpaineet oli mulla myöskin samaa luokkaa, kun aiemmin (115/83), joskin vasta kolmannella mittauskerralla. Asiaan tosin vaikutti luultavasti se, että ulkona satoi vettä ja mulla ei ollu sateenvarjoa = kävelin suht ripeällä tahdilla neuvolaan rattaita työntäen.

Ei nyt jotenkin oikein onnistu tämä kirjoittaminen tähän aikaan illasta, joten palaillaan! Hih, poitsu hikkailee mahassa tälläkin hetkellä, tuleekohan yhtä kova hikottelija, kun isosiskostaan? :)


24.4.2013

YÄK!



Tätä mieltä oli meidän neiti ensimmäisestä lusikallisestaan maustamatonta jugurttia. Tänään käytiin likan kanssa neuvolassa ja saatiin lupa aloitella hapanmaitotuotteet, halusin heti tietysti päästä kokeilemaan ja ensimmäisenä kokeiluun valikoitui maustamaton jugurtti, koska meidän lähisiwassa ei hirveästi tuota valikoimaa ollut. Islan ilme ensimmäisen lusikallisen jälkeen oli kyllä vähintäänkin näkemisen arvoinen, naama vääntyi nurinpäin ja jugurttia makusteltiin suussa pitkään ja hartaasti. Innokkaasti neiti oli kuitenkin ottamassa vastaan seuraavaa ja sitä seuraavaa lusikallista, en tosin uskaltanut antaa muutamaa lusikallista enempää ensimmäisellä kerralla. Alkuirvistelyjen jälkeen jugurtti upposi hyvin, ehkäpä huomenna testaamme lisää?

Mun aamu ei tänään lähtenyt taas käyntiin ihan niin kuin elokuvissa tai ainakaan ihan niin kuin suunnitelmissa. Heräsin silmät ristissä klo 04.30 Miikan herätyskelloon ja vaikka kuinka olis väsyttänyt, niin uni ei vaan tullut uudestaan. Pyörin sängyssä pari tuntia ja vihdoinkin puoli seiskan aikaan torkahdin herätäkseni kymmenen yli seiska siihen, kun neiti alkaa jollottelemaan sängyssä. No, ei se mitään, meidän piti muutenkin herätä aikaisin neuvolan takia, joten eikun ylös vaan ja tee tulille. Laitoin Islan odottelemaan syöttötuoliin puuron jäähtymistä ja aloin väsäämään itselleni puuroa, ei ehkä olis pitänyt. Kaadoin nimittäin pari desiä kiehuvaa vettä kädelle, hups. Eikä siinä vielä kaikki, lämmitin vettä uutta puuroannosta varten ja toistin edellä mainitun. Kuka on niin tampio, että onnistuu kaatamaan kahdet kiehuvat vedet peräkkäin päälleen ja vieläpä samalle kädelle? No minä ilmeisesti. Loppujen lopuksi uitin kättä vesikipossa samalla, kun syötin toisella kädellä lapselle puuroa. Käden viilentämisen takia meille tuli lopulta niin kiirus neuvolaan, että mulla jäi puurot syömättä ja tee juomatta. Turhaa kärsimystä? Kyllä. Onneksi Isla oli tosiaan syöttötuolissa, eikä esimerkiks mun kintussa roikkumassa, olis voinu tulla aika pahaa jälkeä. Mun kättä koristaa nyt useampi aika jättikokoinen vesikello, joista osa on jo puhjennut. Voin kertoa, että sattuu. Käden polttamisen jälkeen räpylä oli useamman tunnin niin tulessa, että itku meinas päästä. Ainiin, kaiken hyvän lisäksi vettä alkoi tulla ulos päästessä ku esterin just sieltä ja tietenkin koko talouden ainoa sateenvarjo oli autossa ja Miika oli autolla töissä. No, neuvolaan selvittiin ajoissa, minä tosin näytin uitetulta koiralta, lapsella oli sentään sadesuoja. 

Yksi hirmuisen kaunis vesikello (yäk!) ja nyt niitä on monen monta lisää sormien väleissä, sattuu :D


Toivottavasti huomenna on parempi päivä! ;)

22.4.2013

Kahvivieraita ja herkkuähkyä

Kuten eilen lupasinkin, tänään on vuorossa hieman eilisen ähkykuulumisia! Saatiin eilen vieraita hieman kauempaa, sillä mun mummu ja pappa tuli käymään Kempeleestä asti ja lisäks paikalla oli kahvittelemassa sisko kera miehen ja lapsen, mun porukat sekä tietysti minä, Miika ja Isla. Vaikka meitä ei ollutkaan paikalla kymmentä ihmistä enempää, oli tunnelma varsin tiivis kun kaikki yrittivät sompailla olohuoneen ja keittiön väliä kukin vuorollaan ja parhaimmillaan keittiössäkin oli yli puolet porukasta. Tää kolmio on vallan passeli meidän perheelle, mutta ei täällä kyllä mitään sukulaiskekkereitä tulla ikinä järjestämään, sen verran vähän tuota tilaa loppujen lopuks on. Pikkuveikan ristiäisetkin pidetään luultavasti taas Miikan porukoilla, ihan niin kuin Islankin ristiäiset, koska siellä sitä tilaa on aika paljon enemmän kuin täällä.

Mummu ja pappa tuli käymään Kuopiossa mun serkun ristiäisissä ja halusivat sitten samalla reissulla nähdä Aamua ja Islaakin, edellisestä kerrasta kun oli jo hyvä tovi aikaa. Viimeksi ollaan oltu tällä porukalla samassa paikassa samaan aikaan viime kesänä, kun oli Islan ristiäiset. Sain tietää mummun ja papan tulosta perjantai-iltana, joten meinasin ottaa pienen pientä stressiä kahvittelusta ja tarjoiluista, mä kun en ole mikään Leipuri Hiiva. Onneksi äiti lupas tuoda omenapiirakkaa, pikkuleipiä ja pitsaa mukanaan, joten mun kontolleni jäi vain kahvin keittäminen ja tarjottavien esille laitto. Varsin simppeliä siis ja tällaisesta järjestelystä mä tykkään, en nimittäin oo yhtään sellaista ihmistyyppiä, joka tykkäis suunnitella ja järkätä minkään näköisiä kahvitteluja/juhlia.



Isla kerkesi onneks nukkua ihan hyvät päikkärit just ennen kahvivieraiden saapumista, joten likka jaksoi olla hyvällä tuulella suurimman osan ajasta, mitä nyt välillä piti esitellä, että kyllä sitä omaakin tahtoa löytyy. Vaikka Isla on nähnyt mummun vaan kerran aiemmin ja sekin oli viime kesänä ristiäisissä, niin hetken tutkailtuaan neiti konttas rohkeasti isomummun jalkaa vasten ja tahtoi syliin, rohkea likka. Onneks Isla ei muutenkaan tunnu vierastavan oikeastaan ketään, vaan on hetken tutkailujen jälkeen kaikkien kaveri, olipa kyseessä sitten vanha tai uusi tuttavuus. Toki vierastaminen voi tulla (ja luultavasti tuleekin) kuvioihin myöhemmin, mutta nyt mä oon aika tyytyvänen siihen, että meillä ollaan kaikkien kavereita ja kierretään mielellään sylistä syliin!

Kuten saatoin mainitakin, pientä ähkyä meinas pukata eilen illalla, kun olin syönyt miljoona muutaman palan omenapiirakkaa, pitsaa ja vielä pikkuleipiä kyytipojaks. En vaan voi vastustaa äidin tekemää omenapiirakkaa, koska se on ihan tajuttoman hyvää varsinkin vaniljakastikkeen kanssa! Mun on ehkä pakko laittaa loput omenapiirakat pakkaseen odottelemaan keskiviikkoa, jotta Sinillekin jäis jotain ;) Miika tosin meni jo syömään melkein kaikki pikkuleivät, siltä pitää piilottaa kaikki herkut!

Pitsat tosi kauniisti esillä! Onneks noi maistui sen verran hyvin vieraille, että mun ja 
Miikan tuhottavaks jäi vaan muutama palanen vieraiden lähdettyä ;) 

Isla sai mummulta ja papalta tollasen leppäkerttupehmon, 
jonka selästä heijastuu pimeessä tähtikuvio kattoon :)

21.4.2013

Äiti ei saa imuroida!

Muistatte varmaan, kun kerroin, että Isla pelkää imuria? Jälkikäteen on todettu, että imuri pelottaa vain ja ainoastaan kotona, muualla tuota huutavaa kapistusta kehdataan vaikka komentaakin ja itkusta ei ole tietoakaan. Tänään imurin varteen tarttui pitkästä aikaa Miika ja kuinkas kävikään? Ei tietoakaan itkusta, imuria vasten könyttiin seisomaan ja johtoa mallailtiin suuhun. Juu'u, taitaa nyt olla niin, että valitettavasti äiti ei saa imuroida... Ei sillä, tilannehan ei mua haittaa kovinkaan paljoa, koska Miika heiluu kyllä imurin varressa pyydettäessä - mä olen oikeastaan aika tyytyväinen tähän tilanteeseen ;)

Oon aika rättipoikkiväsynyt tän päivän sukulaiskahvitteluista, joten palaillaan huomenissa parempien kuulumisten kera! Ihanaa sunnuntaita <3




20.4.2013

AUTS

Meidän likka sai tänään ensimmäisen verta vuotavan haavan huuleensa ulkona leikin lomassa. Likka nousi sellaista kiikkuvaa mopoa vasten ja alastulo ei ollutkaan kovin hallittu liukkaiden lapasten takia, jolloin ote lipesi ja mentiin naama edellä mopon vieterimalliseen jalkaan. Iiiiiiiiso itkuhan siinä tuli ja huulesta alkoi vuotamaan aika paljon verta. Ensimmäisenä hampaiden tarkistus ja onnekseni kotona huomasin huulta pyyhkäistyäni, että kyseessä oli vain pieni haava. Likkaa itketti jonkun aikaa, mutta muutaman minuutin päästä huulta lipeksittiin innoissaan, saas nähdä onko neidillä kohta maha sekaisin :D Islalla ei oo ikinä tullut mitään pysyvämpiä jälkiä kaatumisista, mutta tänään on otsaan hankittu komea kuhmu ja mustelma sängyn laitaa vasten kaatumisesta ja nyt tuo haava, aika gansterilta näyttää meidän neiti. Huomenna on sukulaisia tulossa käymään, joten kylläpä meidän likka on edustuskunnossa :D

Kolhuja, mustelmia ja haavoja tulee varmasti vielä paljon, mutta ihmettelen, että näinkin pitkään selvittiin ilman. Totta kai olen lapsen kanssa varovainen ja seuraan sen tekemisiä, mutta en minäkään voi olla joka paikassa varmistamassa turvallista laskeutumista. En kuitenkaan soimaa itseäni tapahtuneesta, sattuuhan noita :)





19.4.2013

Uudenlaisia menopelejä?

Konttaaminen on kuulkaas yliarvostettua, kuten myös taaperokärrillä ajeleminen! Uudet tulevaisuuden menopelit löytyy varmasti lähes jokaisesta kodista, mitä sitä turhaan enää lapselle taaperokärriä hankkimaan. Saanko esitellä, ruokapöydän tuoli, keittiöjakkara ja rahi, niillä meillä nykyään liikutaan! Islan mielestä suurta hupia on nykyään se, että ajellaan kaikenlaisilla huonekaluilla ympäri kämppää, varsinkin ruokapöydän tuolit on kova juttu. Ei oo yks eikä kaks kertaa päivässä, kun saan hakea tuolin pois jostain, minne se ei todellakaan kuulu. Islan mielestä uusi oivallus on niin hauska, että tuoleja työnnellään virne korvissa ja naureskellen, mutta onneksi uusi oivallus ei vaaranna lapsen turvallisuutta, omaisuuden turvallisuutta, eikä äidin mielenrauhaa. 

Vaikka Isla ajeleekin taaperokärrillä toisinaan ja saattaa joskus ihan oma-aloitteisestikin lähteä sillä ajamaan, on edellä mainitut huonekalut huomattavasti kovemmassa ajossa. Kuten kuvista näkee, Isla odottaa mieluummin palvelua kärryn kyydissä, kun suostuu sillä itse ajelemaan. Ajelun lisäksi tällä hetkellä kova juttu on kaiken mahdollisen nuoleminen ja varsinkin keittiöjakkaran jalat ja taaperokärrin aisa on olleet aika useasti maistelun kohteena! Tulis vaan ne hampaat jo, ei kai tuo voi muutakaan olla kun likka syö koko ajan kaikkea ja jos ei muuta niin ainakin omia sormia. 

Me saatiin Isla tunti sitten unten maille, joten luvassa on korteilla pelaamista ja herkuttelua karkkien muodossa! Ihanaa viikonloppua kaikille, muistakaahan levätä!










18.4.2013

33+0!

Muutaman päivän blogitauko on tehnyt ihan hyvää mun aivokopalle ja nyt onkin taas paljon postausideoita, joita toteuttaa! Iltaisin jos saan valita läppärin ja Miikan kanssa vietetyn yhteisen ajan väliltä, vaakakuppi on kallistunut aika useasti yhteiseen aikaan, sillä kohta sekin on entistä enemmän kiven alla.

Tänään käynnistyi jo 34. raskausviikko eli viikkoja on nyt 33+0. Tuntuu hurjalta ajatella, että laskettuun aikaan on enää seitsemän viikkoa ja pisimmilläänkin tätä odotusta on jäljellä yhdeksän viikkoa. Se ei ole enää paljoa verrattuna siihen, paljonko raskautta on nyt jo takana. Toisaalta, nämä viimeiset viikot tuntuu varmasti yhtä pitkiltä, kun jo taakse jätetyt reilut kolmekymmentä viikkoa. Odottavan aika on pitkä, niin sanotaan ja varmasti joudun sen itsekin toteamaan vielä useaan otteeseen. Mua ei ole luotu kärsivälliseksi, ainakaan mitä raskaana olemiseen tulee. Laskettuun aikaan on 49 päivää, raskautta on takana jo huikeat 231 päivää. Kohta se on ohi! 


Mun olo on edelleenkin suhteellisen hyvä, ottaen huomioon pyöristyneen olemukseni ja tuhannet vaivat, jotka mulla oli jo ennen raskauttakin. Tietysti on hetkiä, jolloin kaikki paikat tuntuu hajoavan totaalisesti ja en jaksais olla hetkeäkään enää raskaana, mutta onneksi on myös hyviä hetkiä, jolloin mahan olemassa olosta muistuttaa vain jumppaileva masutyyppi ja pyöristynyt peilikuva. Viime yö ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, muistan vain istuneeni yön aikana lukemattomia kertoja sängyllä ja toivoneeni, että järkyttävä polte kurkussa häviäisi mahdollisimman pian. Renniet majailivat koko yön käden ulottuvilla, tyynyn vieressä ja niitä kuluikin jokunen. Puolet yöstä nukuin räsynuken tavoin retkottaen, kahden tyynyn varassa. Tuskin tarvitsee tänä iltana paljoa nukkumattia houkutella, sillä risaisen yön ja puoli viiden aikaan tapahtuneen heräämisen takia joku saattaa olla tänä iltana jo aika valmista kauraa sänkyyn, kunhan lapsen saa unten maille. Huonosta yöstä kertoo myös normaaliakin kipeämpi niska, joka jumiutuessaan on aiheuttanut myös mukavan tykytyksen pääkoppaan. No, onneksi närästyksen pilaamia öitä ei ole ollut vielä kovinkaan montaa ja toivottavasti niitä ei hirveän montaa tulisikaan. Selkä kipuilee, aivan niin kuin lähes koko raskauden ajan. Viimeisimpinä viikkoina kipu on toisinaan pahentunut, mutta kyllä senkin kanssa vielä pärjää, kunhan ei rehki liikaa (hahhah...) ja antaa itselle luvan mennä toisinaan sieltä, mistä aita on matalin. Kun olen kahdestaan Islan kanssa, en voi laskeutua lattialle pahemmin leikkimään (ainakaan selälleni), koska se on ihan varmaa, että iskiaskivut pitävät mut myös siellä lattialla. Lattialle uskaltaudun makoilemaan Islan seuraksi vain, jos Miika on kotona, silloin mulla on ainakin joku joka auttaa ylös :D Iskiaskipu iskee usein myös kävellessä ja meinaa viedä jalat alta, joten olen suosiolla tyytynyt ulkoilemaan lapsen kanssa lähipuistoissa ja keskustaankin menen bussilla. Tottakai se ärsyttää, kun haluaisin liikkua ja kroppa on asiasta eri mieltä, mutta tilanne on nyt vain hyväksyttävä. Kyllä mä ehdin vielä tekemään monen monta pitkää vaunulenkkiä raskauden jälkeenkin :)


Jotta koko postaus ei valittamiseksi menisi, niin toki raskaudessa on myös hyvät puolensa. Vaikka käyttökelpoiset vaatteet kaapissa ovat kutistuneet kymmenesosaan aiemmasta, voin pukea huoletta päälle tiukimmat (joskin venyvät) paidat huolehtimatta vatsamakkaroista ;) Myös kasvava maha aiheuttaa ihailua peilin edessä, joskin raskausarvet ovat alkaneet muutaman viimeisen viikon aikana valloittamaan entistä enemmän alaa mahastani ja kohta muistutan erehdyttävästi tiikeriä! No, ehkä mun ei kahden lapsen saannin jälkeen tarvitsekaan muistuttaa sitä teinityttöä, jonka maha oli täysin arveton ja joka kriiseili olemattomista mahamakkaroistaan. Pikkujäbä jumppailee mahassa varsin ahkerasti, edelleenkin painottaen aktiivisimmat hetket aikaiseen aamuun ja myöhäiseen iltaan. Myös päivän aikana muistutellaan olemassa olosta survaisemalla koivet kylkiluiden alle. Pikkuveikka on köllinyt jo useamman viikon raivotarjonnassa ja toivon mukaan se ei sieltä enää käänny, niin ei tarvitse turhia stressailla. 

Tulipas pitkä teksti, huomaa että halu kirjoittaa on poltellut jo muutaman päivän sormenpäitä! Täällä voidaan siis olosuhteisiin nähden hyvin ja paksusti, katsellaan minkälaiset fiilikset on ensi viikolla :)