27.4.2013

Kuin kaksi marjaa


Havahdun usein miettimään sitä, miten samankaltainen tuo lapsi onkaan minun kanssa, ainakin luonteensa puolesta. Kuukausien kuluessa tulen yhä useammin miettineeksi sitä, kuinka monia luonteenpiirteitä Isla on multa perinyt, niin hyvässä kuin huonossakin. Tyttö kun on aina ollut tulta ja tappuraa, ihan niin kuin äitinsäkin.

Saan usein kuulla sitä, miten Isla onkaan ihan isänsä näköinen, toisinaan päivitellään jopa leikillään sitä, että milloin likalle alkaa parta kasvamaan. Harvemmin kuitenkaan tulen itse verratuksi Islaan, onhan lapsemme useimmiten vieraskorea ja vieraassa ympäristössä käyttäydytään varsin mallikkaasti. Kuluneiden kuukausien aikana olen joutunut etsimään itsestäni pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä, sitä kun ei meidän neidillä vielä ole. Useamman kerran päivässä turhaudun lapsen omaan tahtoon ja kiivaaseen luonteeseen, hän kun on aina sitä mieltä, että kaikki mulle heti nyt. Myönnän, olen itse samanlainen ja tämä onkin ollut oiva tilaisuus ikään kuin katsella itseään ulkopuolisen silmin, niin samankaltaisia me ollaan Islan kanssa. Vaikka lapsen tempperamenttisuus onkin välillä hermoja raastavaa, yritän toimia erilaisissa tilanteissa mahdollisimman rauhallisesti ja olen oppinut myös hieman hillitsemään suuttumistani.

Itsehän en omista pitkää pinnaa ja suutun helposti, mutten osaa myöskään olla pitkävihainen. Kun saan harmituksen menemään ohi, olen kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, mutta toisinaan joudun itsekin ihmettelemään omaa kiivasta luonnettani. Isla on aivan samanlainen jo nyt, joten luultavasti otamme yhteen tulevien vuosien aikana vielä useita kertoja, kumpikaan kun ei halua antaa periksi. Niin paljon kuin lastani rakastankin, välillä minunkin tekisi mieli heittäytyä lattialle makaamaan ja huutaa niin paljon kuin kurkusta lähtee, tekeehän lapsenikin niin. Minä olen kuitenkin aikuinen ja pystyn hallitsemaan tunteitani paremmin kuin pieni lapsi, minun tehtäväni on myös toimia esimerkkinä ja auttaa hallitsemaan omia tunteita. Meillä raivotaan ja se on sallittua, mutta yritämme jo nyt opettaa Islalle, että huutamalla ei mitään saa. Rakas lapsemme on oppinut käskyttämään ja suuttumaan äärimmäisen helposti, jollei asiat mene juuri niin kuin hän haluaa. Hah, äitiinsä tullut... Minä olen tässä perheessä se, joka määrää kaapin paikan ja jonka Miika siirtää. Olen kuitenkin yrittänyt opetella ottamaan huomioon myös Miikan tunteita ja mielipiteitä, vaikka se välillä onkin hyvin vaikeaa. Seurustelumme alkuaikoina kaikki oli Miikalle "ihan sama" ja "ihan niinku sä haluut", minä kaivoin esille ne mielipiteet ja toitotin miljoona kertaa sitä, että se ei todellakaan ole ihan sama. Nyt, melkein 3,5 vuotta myöhemmin Miika ilmaisee kyllä mielipiteensä, mutta antaa minun päättää tietyistä asioista, olenhan aikamoinen pomottaja (valitettavasti) luonteeltani.



Olen viime syksystä asti miettinyt aina toisinaan, että minkälainen pikkuveljestä mahtaa mahdollisesti tulla. Tekisivätkö geenit tällä kertaa tepposen ja poika saisi fyysiset piirteensä minulta ja luonteen isältään? Toisinaan huomaan jopa toivovani sitä, Miika kun on yleensä luonteeltaan äärimmäisen rauhallinen ja koko seurustelumme aikana en ole saanut Miikaa suuttumaan kunnolla kovinkaan montaa kertaa, vaikka olen aivan varmasti välillä tahallani sitä yrittänytkin. Tiedän myös, että Miikalla on aika paljon kestämistä, jos samassa taloudessa asuu lisäkseni kaksi lasta, jotka ovat perineet luonteensa minulta. Isla on kietonut iskän jo pikkurillin ympärille, toivottavasti poika ei tee samaa ;) Toisaalta, kyllä Miika osaa olla johdonmukainen lasten kasvatuksen suhteen, onneksi.

Kuluneiden kuukausien aikana olen oppinut paljon itsestäni Islan kautta ja tulen varmasti oppimaan vielä paljon lisää. Myönnän, että suutun toisinaan ainaisen huudon ja tappelun takia, mutta en ikinä voisi satuttaa omaa lastani. Kun tunnen menettäväni hermot, lähden pois tilanteesta ja minuutin tai kahden rauhoittuminen tekee mulle jo ihmeitä. Innolla odotan sitäkin, että mahtaakohan Isla periä minun pikkutarkkuuden vai isänsä suurpiirteisen toimintamallin. Se jää nähtäväksi, innolla odotan :) 

Ja vaikka Isla onkin aivan yhtä tulisieluinen ja nopea suuttumaan, kuin äitinsä, näyttää tyttäremme myös positiiviset tunteet kainostelematta. Jos harmittaa tai suututtaa, niin sitten rähjätään. Jos taas vastaavasti on hyvä mieli, niin silloin hymyillään ku hangon keksi ja nauretaan! Vaikka turhaudun päivittäin lapsen kiivaan luonteen takia, olen myös joka päivä kiitollinen siitä, että me ollaan saatu jotain noin ihanaa ja hienoa <3 Mulle ei ole myöskään väliä sillä, periikö pikkuveli luonteensa multa vai isältään, ihan yhtä rakastettu se tulee varmasti siltikin olemaan! Olisihan maailma sitä paitsi ihan tylsä paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia, eikös niin? :) 

Ihanaa lauantaita! <3

6 kommenttia:

  1. kaikki lapset uhmaa, ja niillä on oma tahto, kiukkuaa kun ei mee mielen mukaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että kiukkua, omaa tahtoa ja uhmaa löytyy jokaiselta lapselta. Lapset ovat kuitenkin myös yksilöllisiä ja joiltakin löytyy normaalin kiukuttelun ja rajojen hakemisen lisäksi runsaasti tempperamenttia, toiset sit on vaan helpompia lapsia :)

      Poista
  2. Hehe, taidan ymmärtää mistä puhut :--) Miellä on sama juttu, Toivo on selkeästi tullut luonteeltaan enemmän minuun. On äkkipikainen, hermostuu herkästi, leppyy nopeasti, kikattelee, hömpöttää ja touhottaa. Onneksi meilläkin on tuo isukki tyynen rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessakin :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luojan kiitos perheestä löytyy edes yksi rauhallinen! Mulla leviäis varmasti pää, jos Miika ois samanlainen kun mä :D

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!