5.5.2013

Ohi on...

... lapsivapaa nimittäin.

Isla kotiutui äsken mökiltä ja voi miten mukava onkaan kuunnella tuota naurua ja höpötystä! Vapaa viikonloppu teki älyttömän hyvää varmasti meille kaikille, mutta on ihanaa olla taas koossa koko porukka. Miten onkaan mahdollista, että tuo likka tuntuu kasvaneen hirmuisesti kahden päivän aikana ja tuntuu, että uusia ilmeitä ja ääniä on opittu taas vaikka mitenkä paljon? Ihanaa oli, kun Isla heti kotiin tullessaan morjesti käsi pystyssä ja muutenkin likka tuntuu olevan iloinen kotiinpaluusta, vaikka mökillä olikin varmasti kivaa olla mummon ja papan kanssa. Toisaalta tekee varmasti lapsellekin hyvää, että pääsee vähän pois samojen neljän seinän sisältä, joutuu nukkumaan eri paikassa ja eri ihmisten kanssa, eihän sitä muuten vois ikinä tottua mihinkään muutoksiin. Meille palautui hyväntuulinen lapsi ja tyytyväisempi en vois olla! 

Me saatiin Miikan kanssa paljon aikaiseksi viikonloppuna ja melkein kaikki siivouslistassa olleet asiatkin tuli viivattua yli. Pesua odottelee vielä puolet kylppärin lattiasta ja parvekelasit, mun selkä halus nimittäin sanoa ihtensä irti tämänpäiväisessä siivousurakassa. No niissä ei oo enää paljoa hommaa ole, kunhan ehtis vielä ennen synnytystä ne tekemään. Viikonlopun aikana vaihdettiin makkareiden paikat keskenään, jotta muksuilla olis hieman enemmän tilaa sitten kun pikkuvelikin siirtyy Islan kanssa samaan huoneeseen. Eihän sitä tilaa älyttömästi tullut, mutta pari neliötä ja yksi hyllykaappi lisää tekee ihmeitä. Todettiin Miikan kanssa, että me pärjätään kyllä vallan hyvin vähän pienemmälläkin makkarilla, eihän siellä käydä kuin nukkumassa vaan. Lapset sen sijaan viettävät huoneessa enemmän aikaa, koska siellä on myös osa leluista. Alkuun meillä tulee Miikan kanssa olemaan varmasti ahdasta, sillä myös tuleva perheenjäsen muuttaa meidän kanssa samaan huoneeseen. Eiköhän siitäkin selvitä, kunhan pinnasängyn saa ujutettua johonkin järkevään paikkaan. Pikkuveikka siirretään Islan kanssa samaan huoneeseen sitten, kun poitsu nukkuu yöt läpi :) Sen lisäksi, että huoneiden paikat vaihdettiin, on viikonlopun aikana ehditty siivoamaan paljon! Pyykkikone on pyörinyt useampaan otteeseen, matot tampattu, ikkunat pesty, lattiat imuroitu ja mopattu ja niin edelleen. Huh, selkä kiittää! No, mukava olla puhtaassa kodissa ja kaiken kruunasi ennen Islan tuloa omatekoiset hampurilaiset, jotka Miika teki! Olipas luksusta istua valmiiseen pöytään :)

Loputkin vauvan vaatteet sain kaivettua pahvilaatikosta ja laitettua oikeille paikoilleen hyllyyn odottamaan pesua. Myös kasan tuttipulloja ja tutteja keitin, joten homma alkaa olemaan jo hyvällä mallilla! Pinnasänky odottelee vielä vaatehuoneessa kasaamattomana, jotta se saisi maalia pintaan ja pinnis onkin tarkoitus maalata tässä ihan lähiaikoina. Sairaalakassi odottaa edelleenkin pakkaamistaan, mutta ehkä mä kerkeän sen vielä...

Kuvat makkareista aiemmin löytyy muuten täältä!


Edes bloggaajan kotona ei ole sänky todellakaan aina pedattu ;) 

NAM! 



9 kommenttia:

  1. Ihanat nuo Islan huoneen verhot, mistä olet löytäny? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Ikeasta :)

      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/40210925/

      Poista
  2. Oii, teidän koti näyttää kauniilta :)

    VastaaPoista
  3. äää vähän mulla on teitä ikävä!!
    ihana lukee edes tätä blogia, mulla on niin paljon töitä etten oo ees kerenny soitella plää:(
    -minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meilläki sua! Millon tuut tänne? :)

      Poista
  4. Varmaankin kesäkuun alussa aikasintaan ku ois pääsykokeet kuopiossa. Soittelen sitten!:)

    VastaaPoista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!