31.7.2013

A BEAUTIFUL BODY

Suurin osa teistä on varmaan jo törmännytkin tähän haasteeseen, jonka upea Minttu Mami Go Go-blogista laittoi aluilleen. "Näin muutama viikko sitten kuvia A Beautiful Body Projectista. Projekti lähti käyntiin kun valokuvaaja Jade Beall sattumalta näki ravintolassa ollessaan pöytien välistä pujahtavan naisen raskauasarpisen vatsan. Hän ymmärsi että muillakin, ihan tavallisilla ihmisillä voi olla raskauden runtelema vartalo ja lehdissä näkyvät kauneusihnateet eivät ole kovin realistisia. Hän itse oli kovin epävarma omasta raskauden jälkeisestä vartalostaan ja masentunutkin asiasta. Hän otti itsestään muutaman kuvan ja laittoi ne nettisivulleen. Pian niin monelta samassa tilanteessa olevalta naiselta oli tullut yheydenottoja kuvata myös heitä, että kuvista ja näiden naisten tarinoista ollaan nyt tekemässä kirja."

Viimeisen parin päivän aikana blogit on täyttyneet lumipalloefektin lailla kuvista, joissa esiintyy aivan tavallisia, upeita synnyttäneitä naisia. Mä luin haasteesta alunperin Mintun blogista ja mietin, että olisipa upeaa osallistua! Sitten mietin kuitenkin, että en uskalla, en tällä kropalla. Luettuani koskettavia tarinoita ja katsottuani upeita kuvia blogeista tajusin, että miksen minäkin voisi? Minulla ei ole mallin kroppaa, mutta ehkä minulla ei tarvitsekaan. Niinpä minäkin haluan kantaa korteni kekoon. Mitä rohkeammat edeltä, sitä epävarmemmat perästä.



Tässä minä nyt olen, eilen illalla suoraan suihkusta tulleena. Olen 20-vuotias, kahden lapsen äiti. Synnytyksien välissä oli vain 10 kuukautta ja 3 viikkoa, nyt viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut hieman päälle 2 kuukautta. Vasta toisen raskauden jälkeen olen alkanut ymmärtämään, että ehkä minun ei tarvitse näyttää enää samalta kuin 15-vuotiaana. Minä olen saattanut maailmaan kaksi ihanaa lasta ja näin jälkikäteen voin sanoa katumatta tippaakaan, että ne kaikki kilot, riipputissit ja arvet ovat olleet ehdottomasti sen arvoisia. Toiset palautuvat synnytyksestä ennätysnopeasti entisiin mittoihin ilman arven arpea, mutta myös meitä on paljon, joihin synnytys jättää pysyvät jäljet. Totta kai olisi upeaa, jos olisin hoikka ja ihmiset ihmettelisivät, että oletko muka synnyttänyt, mutta ei minun tarvitse olla sellainen. Minun tarvitsee olla vain oma itseni ja kunhan minä hyväksyn oman ulkomuotoni, ei muiden mielipiteillä ole väliä. 

Ajattelin ensin olla itselleni armollisempi ja laittaa kuvat mustavalkoisina, mutta sitten ajattelin, että jos olen kerta ryhtynyt tähän projektiin, niin armoa ei tunneta. Värikuvat paljastavat kirkkaan punaisena hehkuvat arvet, joita on mahan lisäksi jenkkakahvoissa. Ensimmäisessä raskaudessa sain arpia vain rintoihin ja jenkkakahvoihin, toinen raskaus raidoitti myös mahani. Mulle oli tosi kova pala se, kun huomasin ensimmäiset arvet mahassa. Nykyään en kuitenkaan edes muista niitä pahemmin, kauhistelkoot ihmiset niitä, jos siltä tuntuu. Jokunen hetki taaksepäin blogeissa kiersi myös naked truth-haaste, jossa ihmiset haastettiin laittamaan itsestään kuva blogiin ilman meikkiä. En tuolloin ottanut itse osaa naked truthiin, koska mulle on aika suuri kynnys lähteä edes lähikauppaan ilman meikkiä. Suurimmaksi ongelmaksi koen tummat silmänaluset, jotka on vaivanneet mua niin pitkään kuin muistan. Koska tämän postauksen myötä näyttäydyin melkein nakuna blogissa, niin pistetääs samaan syssyyn kuva meikittömästä naamasta!


Kuten varmaan lähes jokainen nainen, en mäkään ole ollut aina sinut kroppani kanssa ja en tiedä olenko sitä täysin vieläkään. Mä kuitenkin yritän olla päivä päivältä armollisempi itselleni ja yritän rakastaa itseäni juuri tällaisena, virheineen päivineen. Tämän haasteen myötä sain taas hitusen enemmän itsevarmuutta, kun huomasin, etten suinkaan ole ainoa, joka ei ole palautunut synnytyksestä ennätysvauhtia ja mallin kroppaakaan ei ole täällä päin näkynyt. Mulle on pääasia se, että mua rakastetaan juuri tällaisena - muhkuroista, jenkkakahvoista, ylimääräisistä kiloista, polvissa roikkuvista teepusseista ja arvista huolimatta. Muulla ei ole väliä. Mä toivon, että myös te siellä ruudun toisella puolella rohkaistutte ottamaan osaa tähän upeaan haasteeseen, mikäli ette ole sitä vielä tehneet!!

P.S. Huomasittehan artikkelin Iltalehden sivuilla? :)


29.7.2013



Me oltiin tänään ensimmäistä kertaa koko kesänä rannalla ja kerta oli Islallekin ensimmäinen, jollei lasketa muutaman minuutin varpaiden kastelua mökillä. Rannalle ei vaan oo tullu lähdettyä, kun Isla on pulikoinut koko kesän mökillä omassa uima-altaassaan. Tänään Miika tuli töistä kotiin jo yhdentoista aikaan, joten päätettiin lähteä iltapäivästä rannalle, kunhan Isla olisi nukkunut ensin päikkärit. Ei me kovinkaan pitkään ehditty olemaan, ennen kuin Miikan piti lähteä taas töihin, mut käytiinpä kuitenkin! Onneks tässä meidän lähellä on tosi kiva uimaranta, jonne kävelee alle 10 minuuttia :)

Isla ei hirveämmin vedessä lillumisesta piitannut, vaikka uima-altaassa tykkääkin pulikoida. Liekkö syy siinä, että allas on aina täynnä leluja, joten on varaa valita. Tällä kertaa meillä oli mukana vain sankko, lapio ja uimarengas. Islan mielestä sankko oli ihan tyhmä, mutta lapiolla oli ihan jees läiskytellä vettä. Rannassa on jonkun verran kiviä ja Isla heittelikin niitä innoissaan pohjaan, kunnes taas noukki ne sieltä ylös ja yritti laittaa suuhun. Mä en tiedä syytä, mutta Isla tuntuu pelkäävän uimarengasta. Muutaman kerran olen kotona Islalle täyttänyt uima-altaan ja neiti on ollut innoissaan, mutta heti kun oon laittanut renkaan myös sinne, on likka halunnut altaasta pois. Tänäänkin laitoin renkaan Islan ympärille, mutta neiti ei tykännyt ollenkaan siitä ja paljon mukavempaa oli uida, kun mä uitin Islaa hieman syvemmällä ilman rengasta. Noh, jospa se ois vaan tottumattomuutta, onhan uimarengas aika uusi ja outo asia.

Me suunniteltiin tänään, että keskiviikkona ois voinut lähtee kans rannalle, mutta katoin just säätiedotuksen ja se lupas sadetta sille päivää. Just niin meidän tuuria. Noh, eiköhän me vielä ehditä polskimaan järvessä :)




 Onko teidän muksut vesipetoja vai viihdytäänkö sielläkin mieluummin kuivalla maalla? :)

28.7.2013

Must on tullu... shoppailuhullu?

No ei kai nyt sentään, mutta eilen oltiin taas Milon kanssa liikenteessä ja suuntamme oli jälleen vaatekaupoille. Isla jäi mummon ja papan kanssa mökille ja me lähdettiin Miikan mukana kaupunkiin, kun se oli menossa töihin. Mun oli tarkoitus käydä katselemassa henkkamaukan lastenvaatetarjontaa hieman tarkemmin, sillä meillä oli muutama lahjakortti sinne. Noh, lahjakortit meni ja vähän muksujen lahjarahojakin, mutta onpahan nyt uutta vaatetta! Isla hurahti ikään kuin yhtäkkiä ulos 74-senttisistä vaatteistaan ja totesin muutama viikko takaperin, että likalla ei tosiaan oo hirveästi vaatetta, jotka mahtuis. Vastahan kasikymppiset roikkui päällä ja nyt ne onkin yhtäkkiä sopivia! Ostin kaikki Islan vaatteet koossa 86cm, jotta menisivät sitten hieman pidempään. Milon vaatteet oli 68cm, 74cm ja 80cm, koska aattelin alkaa ostamaan pikkuhiljaa myös isompia kokoja, jottei sitten kerralla tarviis ostaa kaikkia jonkun tietyn koon vaatteita. 

Mun oli tarkoitus ostaa Islalle H&M:ltä sellainen harmaa kuorihaalari, joka on ainakin nettikaupassa jo myynnissä. Kivijalkakaupoissa sitä ei vielä tuntunut olevan ja en edes tiedä, onko tulossa ja jos on, niin milloin. Mä eksyin kuitenkin sitten pyörähtämään Name It:ssä ja siellä se oli, Islan välikausihaalari! Noi ihanuudet oli just saapuneet ja hetken haalaria pyöriteltyäni otin sen sitten mukaan. Vaikka puku onkin kokoa 86cm ja aika reilu vielä Islalle, ei se kuitenkaan näyttänyt lainkaan hassummalta päällä. Toi haalarin matsku on softshelliä ja sisäpuolella on sellainen vähän niinkuin fleecevuori. Tosi kivan tuntuinen ja näköinen haalari, saas nähdä miten kestää käytössä :)







Tosi hankala oli saada kuvattua tuota haalarin väriä... 
Joka tapauksessa, se on sellainen vähän tummempi pinkki :) 


Tällaisia löytöjä tällä kertaa, nyt vois asettaa itsensä vähäks aikaa shoppailulakkoon! Paitsi, että... Isla tarvii toppahaalarin, sekä kengät syksyksi ja talveksi. Taitaa tyttö äitiinsä tulla, kun maata pitkin kasvaa. Mä olen katsellut jo yksiä aika päheitä popoja syksyksi, saas nähdä millaiset meille kotiutuu :)

26.7.2013

Jumppailua ja jammailua

Kuvasin eilen Milon kääntymistä ja videon lopussa Islakin päätti alkaa jammailee jotain omiaan :)
Ihanaa viikonloppua, toivottavasti säät suosii sielläkin!


Yksinhuoltajaäidin arkea, ainakin melkein


En ole jäänyt yksinhuoltajaksi, vaikka se aina toisinaan siltä tuntuukin, kun Miika tekee pitkää päivää. Mulle se on ihan ok, pitäähän jonkun tuoda leipä pöytään, jotta laskut saadaan maksettua. Tällä viikolla Miika sai ekstratyötä ja sehän ties sitä, että työpäivät on 19-10/10.30. Koska työ painottuu yöhön ja aamuun, on Miika nukkunut päivät, kunnes on herännyt taas valmiina lähtemään töihin. Kaikista pahin päivä oli maanantai, jolloin Miika oli töissä 06-14 ja sitten vielä 18.30-10.30. Hullua, sanon minä. Mä olen tottunut olemaan paljon lapsien kanssa kolmestaan kotona, sillä toisinaan Miika joutuu tekemään pitkää päivää. Tämä tilanne on ollut mulle kuitenkin aivan uusi, koska huolehdin lapsista yksin kellon ympäri ja päivän ensimmäinen huilitauko on saattanut olla vasta illalla yhdentoista aikaan, kun Milokin on vihdoin rauhoittunut huudon jälkeen nukkumaan. Pari päivää jaksoi ihan hyvin tuota rumbaa tietäen, että keskiviikkona päästään mökille. Mun täytyy kyllä ehdottomasti nostaa hattua yksinhuoltajille, en tajua miten jaksatte tuollaista rumbaa päivästä toiseen! 


Keskiviikkona me tultiin siis puolen päivän jälkeen mökille ja Miika painui suoraan nukkumaan. Jos menoa ja meininkiä ei ollut tarpeeksi omien muksujen kanssa, niin illalla ainakin oli, kun Aamu-serkku tuli vielä lisäksi pakkaa sekoittamaan. Iso peukutus mun äidille, joka on nyt pari päivää pyöritellyt kahta muksua aamusta iltaan ja mulle on jäänyt oikeastaan vain Milo hoidettavaksi. Onneksi apuna on ollut välillä myös mun iskä ja Miikakin tulee kohta tänne! Onpa outoa, että ollaan nähty viimeks keskiviikkona, aika harvinaista tällainen, ettei pariin vuorokauteen nähdä :o




25.7.2013

Olen yrittänyt tallettaa jo ties mitenkä pitkään tuon pienen hurmurin hymyä kuvaan siinä onnistumatta. Yleensä samaan aikaan hymyn kanssa tulee ties mitä hymähdyksiä ja muita ääniä ja kuvaan tallennettuna ilme näyttää lähinnä siltä, että Milo huutaisi, vaikka todellisuus olisikin toinen. Tällä viikolla olin eräänä aamuna skarppina kameran kanssa ja tulihan se hymy vihdoinkin tallennettua kuvaan asti! Nyt hymyjen metsästys on helpompaa, kun poika alkaa jo selkeästi vastaamaan puheeseen ja mikäli itse hymyilen, saan usein hymyn takaisin. Ihanaa huomata, että Milosta tulee päivä päivältä seurallisempi ja enää ei vain syödä ja nukuta, sillä nykyään päivien aikana seurustellaan jo hyvinkin pitkiä pätkiä :)





On se vaan aika suloinen, vai mitä? ;)

24.7.2013

Vaatehurmiossa

Me saatiin sunnuntaina muksuille kasa lahjakortteja, koska oltiin niitä toivottu. Kummaltakin uupuu aika paljon vaatetta kaapista ja varsinkin Isla tarvitsee paljon uusia vaatteita, kun kaikki 74-senttiset vaatteet laitettiin vihdoin syrjään. Mä lähdin tietysti heti maanantaina katsastamaan alennusmyyntien rippeet, josko sieltä jotain vielä löytyis mukavilla aleprosenteilla. Pari kivaa juttua löysinkin alennuksesta, joten ei siis ollut hukkareissu, vaikka kaikki ei aletuotteita olleetkaan ;) En olekaan pitkään aikaan esitellyt muksujen uusia vaatteita, vaikka niitä onkin tullut vähän hommattua, joten täältä pesee!

KappAhl 

KappAhl 

Lindex 

Lindex

KappAhl ja Lindex 

 Lindex ja KappAhl


Sellaisia löytöjä! Mitäs tykkäätte? :)

23.7.2013

Milo 2kk!

Milon aiemmat kuukausikatsaukset:

Kuluneen kuukauden aikana on tapahtunut taas hurjasti kehitystä Milon taitojen ja kasvun suhteen, ihan hirvittää kuinka nopeasti aika kuluu! Toissapäivänä oli ristiäiset ja poikamme sai nimen Milo Manuel <3 Nimi meillä oli valmiina jo pidemmän aikaa, oikeastaan jo useita kuukausia. Minä keksin kummatkin nimet, Miika antoi hyväksyntänsä. En oikeastaan edes tiedä, mistä nimet keksin, ne vain pälkähtivät päähäni yhtäkkiä. Aikani nimiä päässä pyöriteltyäni totesin, että Milo on sopivan lyhyt ja ytimekäs, sekä passaa vallan mainiosti Islan kanssa yhteen. Väestörekisterikeskuksen mukaan Milo on aika harvinainen nimi, sillä niitä löytyy Suomesta hieman reilu 700 kpl etunimenä. Silloin, kun Isla kastettiin, saman nimisiä oli suunnilleen saman verran, mutta sen jälkeen nimen suosio on lähtenyt hurjaan nousuun ja nyt Isloja on kastettu yli 1000 kpl. Oho, taidettiin eksyä hieman ohi aiheen. Noh, tulipahan käsiteltyä vähän Milon nimen taustoja :)

Edellisessä kuukausikatsauksessa mainitsin, että Milo on ainakin näin alkuun ollut isosiskoaan vaativampi tapaus ja olen edelleenkin samaa mieltä. Poika viihtyy parhaiten sylissä ja välillä on päiviä, jolloin mikään ei tunnu syliä lukuun ottamatta kelpaavan. Ei mua haittaa kanniskella Miloa, mutta minulla on myös toinen ipana, joka vaatii oman osansa huomiosta. Yritän jakaa huomioni mahdollisimman tasaisesti kummallekin, mutta toisinaan on tilanteita, jolloin Milo joutuu hetken huutamaan ja odottamaan vuoroaan. Nykyään poika viihtyy onneksi jo välillä itsekseenkin, kunhan vain saa katsella isompien puuhailuja. Islalla ei ollut ollenkaan sitteriä, mutta se on ollut kyllä toisen lapsen kohdalla välillä korvaamaton, kun pitäisi itse saada tehtyä jotain ja ei voi pitää Miloa sylissä. Islan syöttäminenkin käy helposti, kun keinuttelee sitteriä jalalla siinä sivussa.



Olen jo aiemminkin blogissa maininnut, että Milolla on myös koliikki siskonsa tavoin. Tällä kertaa koliikki on kuitenkin erilaista, sillä Islahan huusi aina samaan aikaan iltaisin ja nukahti sitten, kun ei jaksanut enää huutaa. Milo huutaa pitkin päivää eri mittaisia pätkiä ja illalla kuuden aikaan alkaa levoton huuto, johon auttaa onneksi tutti. Tuttia saakin olla laittamassa koko ajan suuhun, mutta jossain vaiheessa tulee aina se tilanne, että tutti ei enää auta ja huuto muuttuu hysteeriseksi. Koska me ollaan koettu koliikki jo yhden lapsen kohdalla, ei tämä kerta ollut niin shokki, vaikka se onkin erittäin väsyttävää ja vie voimia jokaiselta. Onneksi Milo huutaa yleensä illalla siinä vaiheessa, kun Isla on nukahtanut tuntia tai kahta aiemmin, jolloin tyttö on niin sikeässä unessa, ettei herää pikkuveljen huutoon. Parina päivänä Milo on huutanut päivän kiintiön täyteen jo aamupäivällä tai puolen päivän aikaan, jolloin illalla ollaan vaan levottomia ja huudetaan, mutta siihen auttaa tutti.

Meidän pojasta on tullut kuluneen kuukauden aikana varsin sosiaalinen tapaus ja useimmiten Milo vastaa jutteluun hymyllä ja höpöttelyllä. En muistanutkaan, miten kivan kuuloista tuon ikäisten höpöttely on! Tänä aamuna ajattelin torkkua vielä vähän seiskan jälkeen, kun Milo oli syönyt, mutta jäbä oli sitä mieltä, että yöunet oli tässä ja pinnasängystä alkoi kuulua hirmuinen höpötys :) Milo juttelee jonkun verran itsekseenkin, mutta selkeästi enemmän silloin, kun joku hänelle juttelee. Nykyään kun pikkujäbä jaksaa olla jo pidempiä pätkiä hereillä, seurataan kovasti muiden touhuja ja kommentoidaan aina jotakin väliin. Selällään Milo viihtyy vallan mainiosti, mutta myös mahallaan on alettu viihtymään koko ajan pidempiä pätkiä. Toisinaan Milo kääntyy näppärästi mahalta selälleen ja huutohan siinä tulee, kun joku tyhmä kävi hänet pyöräyttämässä väärinpäin. Päätä kannatellaan mahallaan ja sylissä huikean pitkiä aikoja ja poika tuntuu olevan muutenkin äärimmäisen jäntevä, aivan kuten isosiskonsakin tuon ikäisenä.



Ruoka meidän pojalle maistuu edelleenkin enemmän kuin hyvin ja onnekseni voin sanoa, että täysimetyksellä jatketaan vieläkin. Päivällä ruokailuvälit ovat aika tarkalleen 3 tuntia, illalla tankataan sitten vähän pidempi pätkä (15-20 minuuttia) ja sen jälkeen nukutaan 5-6 tuntia. Viime yönä Milo nukkui vähän päälle 7 tuntia, olipas luksusta, kun ensimmäinen syöttö oli vasta vähän yli seitsemän! Milo herää useimmiten syömään neljän ja viiden väliin aamuyöstä, riippuen vähän siitä mihin aikaan illalla on syöty viimeisen kerran. Vaikka poika killisteleekin syönnin aikana silmät selällään, yleensä uni vie voiton, ennen kuin ehdin laskea pojan omaan sänkyynsä. Milo herää melkein aina heti sänkyyn laskemisen jälkeen ja tuijottaa silmät selällään, mutta hetken ähinän jälkeen nukahtaa tyytyväisenä. Milo hoksasi yön ja päivän eron tosi nopeasti, ihan niinkuin Islakin ja me ollaan oltu onnekkaita, kun ei tarvitse öisin valvoa vauvan kanssa.

Ohhoh, tulihan tuota tekstiä! Mä kun luulin, ettei mulla oo mitään kerrottavaa Milon kasvusta ja kehityksestä :D Tällainen on meidän pieni mies, kerrassaan hurmaava tapaus <3

Ristiäisten ja häiden kuvasaldoa

Mua ei sitten eilen näkynytkään blogin puolella, kuten toissa päivänä lupailin. Siinä vaiheessa, kun olin saanu muksut nukkumaan ja kotihommat hoidettua, oli kello jo yli kahdentoista ja voin kertoa, että puoli kuudelta heränneenä ajatus omasta sängystä tuntui aika vastustamattomalta ;)

Mutta siihen sunnuntaihin! 

Me lähdettiin ajelemaan Miikan ja muksujen kanssa mökiltä puolen päivän jälkeen kaupunkia kohti ja käytiin pikaisesti kotona, ennen kuin mentiin Miikan porukoille. Mä lähdin vielä hakemaan kaverin keskustasta ja me oltiin paikalla hieman ennen puolta kolmea. Vieraat oli kutsuttu paikalle kolmeksi ja porukkaa alkoikin virtaamaan ovesta sisään hieman ennen kolmea. Pappi saapui paikalle hieman ennen puolta neljää, heti kun vain ehti edellisestä vihkimisestä. Käytiin Milon kummien kanssa läpi paperijutut ja sen jälkeen minä ja Miika käytiin vielä papin kanssa läpi vihkikaavaa ja muuta siihen liittyvää, suljettujen ovien takana salassa vierailta tietenkin ;) Vieraat kutsuttiin pihalle kastepöydän luokse ja kummit asettuivat meidän viereen, aivan niinkuin kastamisessa yleensäkin. Siinä vaiheessa kun pappi sanoi; "Sen lisäksi, että nämä ovat ristiäiset, vihitään Sanni ja Miika avioliittoon", oli vieraiden ilmeet aika näkemisen arvoiset. Harmikseni en oman äidin ilmettä ehtinyt vilkaisemaan, mutta Sinin sanoin; "Sun äitis näytti siltä, että se olis syöny sitruunan ja purskahti sitten itkuun." :D Vihkiminen tuli siis täysin yllätyksenä kaikille, sillä meidän lisäksemme siitä tiesi vain pappi.







Siinä vaiheessa, kun me mentiin Miikan kanssa selin muihin ja näin vaan kummit, musta tuntui siltä, että aika monta katsetta porautui mun selkään. Mä olisin halunnut nähdä vieraiden ilmeet! Vaikka en ollutkaan asiasta aiemmin stressannut, papin puhuessa mun jalat alkoi tärisemään ja alkoi oikeasti jännittämään. Vihkitoimituksen jälkeen jatkettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan ja poika kastettiin Miloksi, kuten eilen jo sanoinkin. Mä vähän pelkäsin, miten Isla jaksaa olla koko toimituksen ajan, mutta ihan turhaan! Kunhan välillä sai juosta nurtsilla, niin sitten jaksoi taas istua hetken paikallaan ja höpötellä :)

Vaikka me järjestettiinkin jymy-yllätys kaikille, ei se vienyt mun mielestä lainkaan huomiota Milolta, vaan pikkumies oli päivän juhlituin sankari. Mun mielestä nää kaks toimitusta (tai siis kolme, samalla juhlistettiin vielä Islan synttäreitä) hoitui varsin kätevästi samaan aikaan, sillä kirkkohäitä mä en ole oikein ikinä kokenut omikseni ja maistraatissa vihkiminen tuntuu mun makuun vähän turhan kolkolta. Nyt kaikki meille tärkeät ihmiset oli kutsuttu jo valmiiksi paikalle, joten miksikäs ei :)







Vieraita paikalla oli varmaan kolmisenkymmentä, osa kutsutuista joutui harmillisesti perumaan tulonsa. Tunnelma oli kuitenkin varsin korkealla ja naurua riitti, kunhan kaikki olivat järkytyksestään toipuneet. Milo kiersi sylistä syliin jatkuvasti ja mä en poikaa paljoa päivän aikana sylissä pitänyt, sillä innokkaita sylittäjiä löytyi melkein jonoksi asti. Islakin nautti selkeästi saamastaan huomiosta, mutta pupu meinasi mennä alkuun pöksyyn ja vähän tuntemattomimpien ihmisten syliin ei uskallettu. Loppuvaiheessa Islakin alkoi olemaan sen verran väsynyt, että vain äiti kelpasi ja itkuhan siinä tuli, jos jonkun muun syliin joutui.

Kotiin päästiin joskus seiskan pintaan ja kylläpä oli itelläkin aika väsynyt olo! Isla oli kotiin päästessä vielä hyvällä tuulella, vaikka päivän aikana unta oli kertynyt puolet vähemmän kuin normaalisti. Lasten mentyä nukkumaan me juhlittiin hääpäivää rankasti juomalla pari lonkeroa ja mentiin sitten itsekin nukkumaan :D