26.7.2013

Yksinhuoltajaäidin arkea, ainakin melkein


En ole jäänyt yksinhuoltajaksi, vaikka se aina toisinaan siltä tuntuukin, kun Miika tekee pitkää päivää. Mulle se on ihan ok, pitäähän jonkun tuoda leipä pöytään, jotta laskut saadaan maksettua. Tällä viikolla Miika sai ekstratyötä ja sehän ties sitä, että työpäivät on 19-10/10.30. Koska työ painottuu yöhön ja aamuun, on Miika nukkunut päivät, kunnes on herännyt taas valmiina lähtemään töihin. Kaikista pahin päivä oli maanantai, jolloin Miika oli töissä 06-14 ja sitten vielä 18.30-10.30. Hullua, sanon minä. Mä olen tottunut olemaan paljon lapsien kanssa kolmestaan kotona, sillä toisinaan Miika joutuu tekemään pitkää päivää. Tämä tilanne on ollut mulle kuitenkin aivan uusi, koska huolehdin lapsista yksin kellon ympäri ja päivän ensimmäinen huilitauko on saattanut olla vasta illalla yhdentoista aikaan, kun Milokin on vihdoin rauhoittunut huudon jälkeen nukkumaan. Pari päivää jaksoi ihan hyvin tuota rumbaa tietäen, että keskiviikkona päästään mökille. Mun täytyy kyllä ehdottomasti nostaa hattua yksinhuoltajille, en tajua miten jaksatte tuollaista rumbaa päivästä toiseen! 


Keskiviikkona me tultiin siis puolen päivän jälkeen mökille ja Miika painui suoraan nukkumaan. Jos menoa ja meininkiä ei ollut tarpeeksi omien muksujen kanssa, niin illalla ainakin oli, kun Aamu-serkku tuli vielä lisäksi pakkaa sekoittamaan. Iso peukutus mun äidille, joka on nyt pari päivää pyöritellyt kahta muksua aamusta iltaan ja mulle on jäänyt oikeastaan vain Milo hoidettavaksi. Onneksi apuna on ollut välillä myös mun iskä ja Miikakin tulee kohta tänne! Onpa outoa, että ollaan nähty viimeks keskiviikkona, aika harvinaista tällainen, ettei pariin vuorokauteen nähdä :o




4 kommenttia:

  1. Meillä on ollut viimesen vuoden verran et jani käy kotonavaan nukkumassa, jos sitäkään ja painuu takas töihin.. Ja kyllä on raskasta välillä.. :)

    VastaaPoista
  2. Mä ihmettelen miten sä ylipäätään selviit kahden kanssa kun mulla meinaa välillä järki lähteä ton yhden täystuhon kanssa!;D
    Mä olen kans välillä sanonu et oon yksinhuoltaja kun mies lähtee aamulla 5 aikaan töihin ja tulee illalla 19 aikaan kotiin. Poikahan meneekin sitten jo 20 nukkumaan ja siihen tuntiin mahtuu iltapuurot,kylvetykset ja muut niin siinähän se päivä sitten olikin!:D

    Ihanat nuo Islan hiukset!!!:) 5 viikkoa ikäeroa meidän muksuilla ja poitsulla on tuo hiuskuontalo aika paljon vähemmässä muodossa kuin Islalla!:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä jaksaa, kunhan asennoituu oikein ja ei oo oikein muita vaihtoehtoja :D Säkin joudut olemaan kyllä aika paljon yksin! Mutta kyllähän se niin on, että kaks ei mee siinä samassa ku missä ykskin (niin kuin jotkut sanoo...), kyllä kahdessa vaan on aika paljon enemmän hommaa. Islan tukka on alkanu kasvamaan vasta tässä viime kuukausina hurjaa kyytiä, jospa meidän neidillä olis 2-vuotissynttäreihin mennessä kunnon kultakutrit ;)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!