27.8.2013

Säilytysongelma ja ratkaisu



Mä olen jo jonkun aikaa haaveillut lisäsäilytystilasta Islan huoneeseen, sillä leluja tuntuu kertyvän koko ajan lisää, ikään kuin huomaamatta. Suunnittelin Expeditin ostoa Islan huoneeseen, sillä siihen saa koreja, joihin lelut voi säilöä. Ennestäänhän meillä löytyi jo makkarista tuollainen lokerikkohyllykkö. Pari iltaa takaperin pyörittelin ideoita päässäni, kun Nukkumatti antoi odotuttaa itseään ja sain idean, että entäs jos siirtäisinkin jo olemassa olevan hyllyn meidän makkarista Islan huoneeseen. Meidän makkari on ollut Milon syntymän jälkeen lievästi sanottuna ahdas, sillä jo ennestään pikkuruiseen huoneeseen piti mahduttaa pinnasänky. 

Tänään tartuttiin tuumasta toimeen ja kävin ostamassa Ikeasta neljä laatikkoa Expeditin alalokeroihin, sekä kaksi kirjatukea. Päädyin mustiin laatikoihin, sillä Ikeassa näin, miltä valkeat laatikot näyttävät, kun ihmiset ovat niitä hypistelleet ja mua alkoi ällöttämään likajälkien määrä valkean laatikon pinnassa, joka on sellaista materiaalia, johon tarttuu kaikki. Näin ollen mustat laatikot kotiutuivat meille ja eivät näytä oikeastaan yhtään hullummilta! Meidän makkari näyttää nyt aika järkyttävältä, sillä telkkari, digiboksi ja dvd-soitin tungettiin pienelle Lack-pöydälle, joka oli alunperin Islan huoneessa. En jaksa ajatella nyt enempää makkarin kauheutta, vaan keksin sinne jotain kivaa sitten, kun Milon uskaltaa siirtää samaan huoneeseen Islan kanssa :)

Seinä kaipaa vielä jotain ja muutamia ideoita onkin, sitten vain 
pitäisi päättää, että mikä niistä pääsee toteutukseen :) 

Tasan kaksi sekuntia siistiä... 

Islan ensimmäinen kunnon taideteos <3

Harmikseni en muistanut ottaa huoneista kuvia tietenkään ennen muutosta, mutta täältä löytyy muutama kuva. Järjetyshän ei ihan samanlainen ollut, sillä Islan huoneessa hoitopöytä oli tuolla, missä ennen oli pehmolelut ja pinnasängyn paikalla oli toinen pinnasänky. Meidän makkarissa lokerikkohyllykkö oli siirretty ikkunan viereen äärimmäisen ahtaaseen paikkaan ja sen tilalla on Milon pinnasänky. Onneksi tällä viikolla lähtee Islan huoneesta myös hoitopöytä, joten saadaan vielä hiukan lisää tilaa!

Mitäs mieltä olette muutoksesta, hot or not? ;)


Ja kun Neiti Pyörremyrsky pääsee huoneeseen, näyttää tältä ja paljon pahemmalta ;)



6 kommenttia:

  1. Ihana huone neidillä <3 Tuo sänky on ihana, mistä se on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänky on Ikean Brimnes-sarjaa :)

      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/00228705/

      Poista
    2. Oooo ompas kätevä vekotin kun se vielä leviääkin tolleen! :D Onko nuo laidatkin ikeasta?

      Poista
    3. Joo, toi on kyllä kätevä, kun sen saa levitettyä tarvittaessa parivuoteeksi ja noi säilytyslaatikot on huiput, kun ei meilläkään liiaksi oo säilytystilaa :) Turvalaidat on Ikeasta, Vikare-sarjaa (http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30099293/?query=vikare) :)

      Poista
  2. Nukkuuko Isla jo isojen sängyssä vai onko teillä molemmat pinnasängyt teidän makkarissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isla nukkuu isojen tyttöjen sängyssä, siitä onkin tulossa piakkoin postausta!

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!