20.9.2013

Talvea silmällä pitäen

Instagramissa vilahtikin muutama päivä sitten kuva, jossa käsivarressani roikkuu kassi jos toinenkin. Kuten arvata saattaa, niin taas on hieman shoppailtu ja kenellekäs muillekaan, kuin lapsille. Oikeastaan ostosreissu oli pakollinen ja mitään ylimääräistä en ostanut, joten voisin melkein taputella itseäni päälaelle ja kehua siitä hyvästä, että kerrankin selvisin ilman ylimääräisiä heräteostoksia. Minulla kun tuppaa olemaan vähän huono tapa, että kaupasta tarttuu usein mukaan kaikkea ylimääräistäkin. Jos rehellisiä ollaan, niin tälläkin kerralla mukaan saattoi tarttua pari juttua, jotka eivät olleet ostoslistalla, mutta silti aivan yhtä hyödyllisiä ja tarpeellisia kuitenkin ;) Ainakin uskottelen itselleni niin...


Ensisijaisesti lähdin metsästämään Milolle talveksi haalaria, sillä tuo poika on kasvanut sellaista kyytiä, ettei Islan viime talven haalari mahdu edes alkutalvesta. Ennen Milon syntymää kuvittelin, että jäpikälle menis Islan viime talven musta toppahaalari, mutta hautasin toiveeni jo aikoja sitten, kun Milo alkoi käyttämään 68-senttisiä sisävaatteita (nyt myös 74cm) ja haalari oli kokoa 62cm. Myin siis vanhan haalarin pois uutta pienokaista lämmittämään. Milolle olin hommannut jo aikoja sitten kirppikseltä 68-senttisen toppahaalarin varsin edulliseen hintaan, mutta totesin sitä viime viikolla sovittaessa, että ei sekään koko talvea mene. Haalarissa on toki vielä pikkuisen kasvunvaraa, mutta ei hirmuisesti. Kiersin muutama päivä takaperin kaikki mahdolliset kirpparit, enkä löytänyt Milolle toppahaalaria. Päädyinkin ostamaan jäbälle samanlaisen haalarin, kuin mitä Islalla oli viime talvena, mutta koossa 80cm. Nyt kun haalaria Milolle kokeilin, totesin sen olevan hervottoman iso, tuo kun taitaa olla vähän reilua kokoa. Nyt mietinkin, että pitäisinkö haalarin, sillä luultavasti Milo viettää suurimman osan talvesta rattaissa ja haalaria olen kaavaillut käyttöön vasta sitten, kun pienempi toppahaalari jää pieneksi. Silloin tuo uusi haalari ei olisi enää niin järkyttävän iso, mutta olisiko se siltikin vielä liian iso? Toisaalta, jos otan pienemmän haalarin, niin siinäkin on vaarana se, että jää talven aikana pieneksi. Noh, ehkä pidän tuon kasikymppisen haalarin ja toivon, ettei se olis niin järkyttävän iso siinä vaiheessa, kun tulee aika käyttää sitä. 



Vaikka lähdin metsästämään Milolle vain haalaria, mukaan tarttui myös fleecehaalari KappAhlin alerekistä koossa 80cm ja pari pipoa. En ollut suunnitellut ostavani fleecehaalaria, mutta ostinpahan kuitenkin. Mun silmään haalari näyttää hieman kapoisalta, mutta saas nähdä josko se menis ensi keväänä välikausipuvun alla tai ainakin tulevana talvena kovemmilla pakkasilla. Eihän se nätti ole, mutta ajaa varmasti asiansa, eli lämmittää käyttäjäänsä. Pipot on H&M:n alelaatikosta hintaan 1€/kpl. Ostin Milolle pipon ja lapaset jo viime keväänä alennuksesta ja ne ovat kokoa 62/68cm. Koska meidän jätkä on kasvanut älytöntä kyytiä, en usko niiden mahtuvan enää talvella. Mistäs sitä olisi voinut arvata, että tyyppi kasvaa noin nopeaa kyytiä ja on huikeasti siskoaan isompi. Kyllä mä tiesin, että pojat on yleensä tyttöjä isompia, mutta että noin paljon!

Jos jotain Milolle, niin Islalle tietty kans! Likalle lähdin etsimään yökkäriä, sillä Islalla on vain yksi kaksiosainen yökkäri ja ne on huomattavasti kätevämpiä tuollaisen taaperon kanssa, kuin haalarimalliset. Olin katsellut henkkamaukan nettisivuilta kivaa leopardikuvioista yökkäriä isojen tyttöjen puolelta koossa 92cm ja se kotiutuikin sitten meille. Mun mielestä yökkäreissä ei haittaa, vaikka ois kasvunvaraa vähän reilumminkin ja tuossa yökkärissä on lahkeissa ja hihoissa resorit, joten liika pituus ei haittaa lainkaan. Eikä ne nyt niin isot olleetkaan, kun kuvittelin! Mä odotan ihan tohkeissani sitä, että Isla kasvaa vielä vähän ja pääsee H&M:lläkin siirtymään isojen tyttöjen vaatteisiin, ne kun on niin kivoja! Tällä hetkellähän Isla käyttää pääasiassa 86-senttisiä vaatteita, joitakin kasikymppisiäkin on vielä käytössä ja taitaapa olla muutamat ysikakkosetkin. Lindexillä alkaa isojen tyttöjen vaatteet onnekseni koosta 86cm ja sieltä olenkin hamstrannut likalle jo muutamia kivoja juttuja! Niin ja pitihän mun yökkärin lisäks ostaa vielä kasa pinnejä, koska ne oli niin kivoja! Isla on tällä hetkellä sitä mieltä, että pinnit on tyhmiä ja ne revitäänkin päästä heti, kun tilaisuus tulee kohdalle. Noh, omapahan on ongelmansa, kun hiukset roikkuu silmillä. Ehkäpä Isla jossain vaiheessa hoksaa, että pinnit onkin ihan kivoja, kun hiukset ei tuu silmien eteen :) 


Sellainen ostossaldo tällä kertaa, nyt pitää taas kiristää vähän lompakon nyörejä! Ainiin, entäs ne kaikki talviasusteet ja kengät Islalle talveksi? Oh no. No, ainakin mummolta on toivottu jo muutamaa paria villasukkia, lapasia, villatakkia ja pipoja, eipähän lopu tekeminen kesken ;)



6 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia. :) Toi musta haalari on kyllä kätevä, kun voi yhdistää melkeinpä millä vaan asusteilla. :)
    On teillä kyllä iso poika! :) Meidän neidillä on talveksi 80cm haalari ja ikää kohta 1v 2kk. :D Mutta se on Ticketin ja ne on kyllä reiluja. :)

    Miksi sun mielestä kaksiosaiset on parempia taaperolla? Siis yöpit. :) Me käytetään vielä haalarimallisia, mutta itseasiassa voisi kokeilla noitakin jo! Siks ois kiva kuulla, miten koet ne kätevimmiksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään tuosta mustasta haalarista niin paljon, että oli pakko ostaa jo toisen kerran samanlainen! Milo on kyllä iso poika, 68-senttiset sisävaatteet meinaa jäädä jo pieniksi :D Mun mielestä kaksiosaiset yökkärit on paljon parempia taaperolla, sillä pöntöllä käydään kuitenkin illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla ennen vaatteiden vaihtoa, joten housut on helpompi riisua kuin haalari. Toisekseen, meidän likka on ainakin niin menevää sorttia, että haalarimallisten yökkäreiden lahkeet rullautuivat jatkuvasti polvitaipeisiin asti kumarrellessa ym. :)

      Poista
  2. Ihania :) Minkälainen haalari Islalla on talveksi, onko se jo näkynyt kun en nyt muista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islalla on vuoden tai parin takaa H&M:n ruudullinen haalari :) Meinasin ensin hommata sen kakkoshaalariksi ja ykköshaalariksi POPin haalarin, mutta ei ollutkaan sitten kivoja värejä. Nyt ois tullu kyllä mustia toppahaalareita, joten pitänee miettiä josko sellaisen Islalle hommais, ku se menis sitten varmaan myöhemmin myös Milolle :)

      Poista
  3. Meillä oli pojalla toi sama fleecehaalari viime syksynä ja vaikka hän on kapeaa sekä hoikkaa mallia oleva lapsi, niin toi oli kyllä tosi kittana! Huomasin, että ulkohaalarin kera oli vaikea liikkua, kun toi ei antanut tarpeeksi periksi ja esim väljä villahaalari olikin sitten parempi ulkovaatteiden alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vaikutti vähän hassun malliselta jo kaupassa, mutta otinpahan kokeiluun. Jospa se menis ainakin talvella hihoja hieman käärimällä, eikä olis vielä silloin turhan nafti :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!