12.9.2013

Uutta kotona!

Kuten eilen lupailinkin, tänään olisi vuorossa sitten kuvia meidän uudistuneesta sisustuksesta! Sohva saatiin tänään vihdoinkin haettua ja voin kertoa, etten enää ikinä kanna kaksi ja puoli metriä leveää sohvaa kierreportaita pitkin kolmanteen kerrokseen! Kyllä siinä touhussa meinas usko loppua, niin multa kun Miikaltakin. No, kyllä se sohva lopulta saatiin kannettua sisälle, muutaman kirosanan saattelemana. Kyllähän tuollaisen sohvan ihan hyvin jaksais kantaa kolmanteen kerrokseen, mutta kun se on pakattu suojamuoveihin ja et saa mistään otetta, käy homma hieman haastavammaksi. Toinen kiva juttu oli se, että sohva on sen verran leveä, että ei meinannut taittua kerrosten välillä millään seuraaviin rappusiin. HUH!

Mutta kyllä se kannatti, uusi sohva on ihana! 

Käytävään saapui Jotexilta matto samalla kuosilla, kun eteisen mattokin on. Ja sänky, rakastan <3

 Pitkään etsinnässä ollut leipälaatikko löytyi Clas Ohlsonilta.

 Sohvapöytä lähtee huomenna uuteen kotiin, on tuo väli vähän turhan ahdas pöydälle.


Haluaisin tuohon telkkaritason jatkeeksi vielä yhden 120cm tason lisää, mutta se ei ole häkin takia mahdollista, eikä kanin häkille ole muuta paikkaa. Noh, mennään näillä mitä on :) 


Miltäs näyttää teidän silmään?

14 kommenttia:

  1. Mistä ostitte sängyn ja mahtoiko olla kallis? :D On nimittäin tosi kivan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänky on Ikean Brimnes-sarjaa ja hintaa oli 249€, ei siis kovinkaan paha rungosta ja noi säilytyslaatikot on huiput!

      Poista
  2. Oooo onpa nättiä. :) Oon vaan niin kade tosta sängystä.... Mistä tuo tv-taso muuten on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tv-taso on Ikean Bestå-sarjaa, josta saa koottua vaikka minkälaisia viritelmiä. Toi yhdistelmä maksoi muistaakseni 210€ korkeakiiltovalkoisilla ovilla ja ponnahdussalvoilla, mattavalkoisilla ovilla olis ollut suunnilleen 160€ :)

      Poista
  3. Wautsi! Onpas kivan näköstä!!! :) onk se keittiönpöytä sit seuraava ? ;) -Minna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä hyvinkin, mut siihen voi mennä aikaa ;) Sori, unohdin vastata sun viestiin!

      Poista
  4. Hyvältä näyttää! Ihanan kotoista mutta silti tyylikästä. Nuo teidän verhot, vau! Rohkea värivalinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Mä tykkään tosi paljon tuosta Vallilan Mandariini-kuosista ja keittiössä onkin samanlaiset verhot kelta-oransseina :)

      Poista
  5. Heh, hyvin samannäköistä meilläkin. :) tuo sänky on huippu, meillä samanlainen ja ne laatikot on kätevät.

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on nyt kuusi lisälaatikkoa kahden sängyn ansiosta ja lisätila tulee varmasti käyttöön!

      Poista
  6. Näyttää tosi hyvältä! Ihanat verhto, tähti matto!!! ja kaikki muukin! Ite tässä just oon pohtinu uusia juttuja kotiin, mutta vähän rahapuoli jarruttaa...perhanan kotihoidontuki. Haaveissa olis parit Vallillan verhot, päiväpeitto, matto.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä äitiyspäivärahoillakaan kuuta osteta taivaalta, mutta hiljaa hyvä tulee ;)

      Poista
    2. Niin pienempihän se on kun "palkka", mutta itelläni oli paljon parempi ku tää kth. mut jos minimiä saa niin aika samoissa kai kth kanssa.. Joulukuussa tullee sentään veronpalautuksia ja suunnittelin jo vähän ikean reissua. :DD

      Poista
    3. Niin no, ei tällä minimillä kauheesti leveillä, mut kyllä sillä toimeen tulee :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!