5.10.2013

Muruseni ♥









Islan mielestä pikkuveli on kiva, välillä. Toisinaan veli on tyhmä, kun äiti ei anna ottaa sen leluja ja kieltää astumasta päälle. Vaikka veli onkin meidän likan mielestä toisinaan maailman tyhmin asia, on se myös samaan aikaa rakas ja tärkeä. Isla haluaa halata Miloa lukemattomia kertoja päivässä ja toisinaan veljelle saatetaan jopa viedä leluja tai tutti suuhun. Reilun neljän kuukauden yhteiselon jälkeen voin sanoa, että uusi perheenjäsen soluttautui joukon jatkoksi paljon kivuttomammin, kuin ajattelin. Loppujen lopuksi Isla ei ollutkaan niin älyttömän mustasukkainen pienestä tyypistä, joka vei osan hänen saamastaan huomiosta. Edelleenkin joudun kieltämään monta kertaa päivässä, että tuttia ei saa varastaa, päälle ei voi kävellä ja leluja ei voi viedä, mutta tilanne on mennyt koko ajan hieman parempaan suuntaan, kun Islakin on oppinut vähän varomaan veljeä. Toisaalta Milo on tottunut jo alusta asti vähän kovakouraisempaan käsittelyyn, joten jäbä ei hirveästi hätkähdä kovempaakaan käsittelyä, vaikka yritetäänkin aina muistuttaa Islaa siitä, että pitää olla varovainen. Isla on Milon suuri idoli, tippaakaan liioittelematta. Näkisittepä sen palvovan katseen, kun Milo tuijottaa Islan perään tytön viilettäessä ympäri kämppää. Jäpikkä tykkää seurailla eniten juuri Islan touhuiluja ja onneksi Isla viihtyykin usein Milon vieressä leikkien. Milolla olisi hirmuinen kiire isosiskon perään, mutta puutteelliset taidot estävät ainakin vielä toistaiseksi eteenpäin liikkumisen ja sekös vasta suututtaakin!

On ne vaan niin ihania, yhdessä ja erikseen. Ja ne on mun, uskomatonta! 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ihania kyllä ja kuvattavatkin aika ihania, isompi ei vaan meinaa pysyä ikinä tarpeeksi pitkään paikoillaan :D

      Poista
  2. Kyllä sulla on niin ihanat ja suloiset lapsoset!!:)
    Meidän poitsulla ei vielä sisarusta ole,mutta 2v vanhempi serkkupoika on suurin idoli jota seurataan joka paikkaan ja matkitaan hulluna!:) Musta on niin hellyyttävää kun poitsut halailee keskenään ja suukottelee ja jos pikkusempi alkaa itkeä niin serkku rientää heti apuun "Ei mitään hätää", aww :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ja suloisia ne kyllä on! Se on jännää, miten monilla lapsilla isompi lapsi toimii idolina, jonka tekemisiä seurataan tosi tarkasti ja usein yritetään samaa perässä. Islan idoli on 2,5-vuotias Aamu-serkku :)

      Poista
  3. Ihania kuvia. :) On ne omat lapset aina niin rakkaita ja sisarusrakkaus jotain aivan ihanan suloista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisarusrakkaus on kyllä ihanaa, vaikkakin välillä myös raastavaa, kun paras ystävä tuntuu välillä olevan pahin vihollinen ;)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!