6.11.2013

Kiukkua ja kuntoilua

Olen aikaisemminkin maininnut, varmaan jo turhankin monta kertaa, että rakas tyttäremme on perinyt luonteen minulta ollen pieni ja pippurinen. Oma tahto löytyi jo muutaman kuukauden iässä ja se on vahvistunut tässä kuluneen vuoden aikana ja voisinpa väittää, että meillä alkaa olemaan jo pienen pientä uhmanpoikasta ilmassa. Tiedän, että paljon pahempaa on vielä luvassa, mutta jo nyt tekisi toisinaan mieli heittäytyä lattialle parkumaan, etten jaksa tapella Islan kanssa päivästä toiseen, leikkiä papukaijaa kieltämällä miljoona kertaa samoista asioista ja että olisin halunnut synnäriltä käyttöohjekirjan lapsen mukaan. 



Isla on jo pidemmän aikaa esitellyt omaa tahtoaan tekemällä kiellettyjä asioita kerta toisensa perään ja kieltäminen tuntuu aivan turhalta, sillä likka vain virnuilee ja jatkaa siitä, mihin jäi. Mä nalkutan koko ajan ja kiellän sen minkä kerkeän, eikä sillä tunnu olevan mitään vaikutusta. Mä toivon ja haluan uskoa siihen, että ajan myötä se helpottaa, kunhan vain jaksaa olla johdonmukainen. Islan mielestä kiellot on tyhmiä, miksi muka valokatkaisijaa ei saisi rämpätä, veljeltä ei saisi varastaa leluja, veljen päälle ei saisi astua/istua, kenkiä ei saa kaivaa kenkäkaapista, vaatekaappeja ei saa tyhjentää, vessanpönttöön ei saa pudottaa tavaroita, ruualla ei saa leikkiä, näitähän riittää. Islan mielestä kiellot on turhia (eikä niitä tarvitse noudattaa) ja toisinaan musta tuntuu, että puhun kuuroille korville. Välillä mun tekisi mieli kiljua kurkkuni käheäksi, sulkeutua makkariin vollottamaan marttyyrimäisesti ja olenpa välillä miettinyt, että minkä hemmetin takia olen lapsia hankkinut. Ei se minua silti kaduta, että meillä on kaksi lasta, jotka osaavat olla ihania halutessaan ja ovat sitä jopa päivittäin kaiken huudon, kiukun ja uhmaamisen lisäksi.

Kaiken valituksen ja turhautumisen vastapainoksi saan päivittäin monta hellyydenosoitusta ja näen lapsen silmistä sen ilon, kun tulen kotiin. Mun mielestä on ihanaa katsoa, miten Isla pyyhkii veljeltään rätillä kuolat naamasta, tuo leluja ja antaa haleja. Mulla on kaksi ihanaa lasta, joista en luopuisi mistään hinnasta. Välillä on rankkaa olla niin lapsi kuin aikuinenkin, mutta jokaisella on huonoja päiviä. 

Yökkärihousut ei suostuneet menemään caprien päälle. Suututti. Vaikeaa tuo pienen elämä... 


Tänään tapahtui myös suoranainen ihme, kun tämä sohvaperuna lähti lenkille! Lenkillä käyminen on kivaa, mutta liikkeelle lähteminen niin pirun vaikeaa. Toisaalta se on kuitenkin äärimmäisen hyvä tapa tuulettaa päätä, juoksemalla saa kaiken ketutuksen pois ja kotiin tullessa olo on freesi (kunhan käy ensin suihkussa!). Ja se fiilis, se on jotain niin parasta! Jospa minä yrittäisin saada tämän takamuksen hieman useammin liikkeelle, vaikken edes joka päivä tai joka toinenkaan. Mä vaan toivon, ettei polvet ala taas kenkkuilemaan, sillä siihen se liikuntainto sitten yleensä tyssääkin, kukapa nyt nauttisi liikunnasta, jos se sattuu?

Vaikka musta tuntuikin jossain vaiheessa päivää, että pää leviää ja kaikki menee päin seiniä, niin nyt illasta mä olenkin oikeastaan aika hyvällä fiiliksellä ja meillä oli kiva päivä! 



20 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta tuo kiukkuuminen :) Meillä Jasper aloitti myös ilmaisemaan omaa tahtoaan aika aikasin ja nykyään tämä 2,5 v herra on ihan mahdoton :D Et meillä se ei ainakaan helpottanut, päinvastoin! Mutta nyt tietysti kun lapsi on isompi, niin erilaisia rangaistuskeinoja voi käyttää kun se ymmärtää paremmin niitä :) Meillä on nyt käytetty jäähyä, et täytyy miettiä tekosiaan ja pyytää anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, se taitaa olla siitä 2,5 vuodesta johonkin kolmeen vuoteen pahinta aikaa, näin olen ainakin kuullut. Sitä odotellessa :D Islalle ei vielä jäähyt sun muut tepsi, virnuillen istuu nurkassa ja syö esimerkiksi varpaitaan (:D), joten sitä aikaa odotellessa, kun rangaistukset alkaa oikeasti tepsimään ja toisen ymmärtäminen on vielä hieman paremmalla tasolla :)

      Poista
  2. Kuulostaa niin tutulta :D Ja kun tarpeeks monta kertaa kieltää niin lapsi saa itkupotku raivarit. Meidän typy on alkanut nipistellä ja se satttuu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, raivarit ja lattialle heittäytyminen on täälläkin tuttua, kuten kuvista näkyy. Välillä saat kieltää vaikka kuinka monta kertaa ilman tehoa, mutta välillä jo yhdestä kiellosta heittäydytään lattialle parkumaan. Yritä nyt siinä sitten ymmärtää :D

      Poista
  3. I FEEL YOU! Meiltäkin löytyy yks puolikuuro uhmaaja. Mitään se ei usko ja jos uskoo niin loukkaantuu syvästi kieltämisestä. Ja on myöskin perinyt äidin äkkipikaisen ja kärsimättömän luonteen. Nim. "Anna se ruoka tänne heti nyt tai suutun!" Ja Eemi on ärsyttävä kun se suuttuu (jos ei osaa tai muuten vaan) niin se heittää tavaroita. Lautasia, leluja....Argh. Kaikessa kamaluudessaan silti niin ihana lapsi. Ja tästä kaikesta tekee niin paljon hankalampaa tuo hukassa oleva puhe! Jos raukka osaisi edes välillä sanoa miksi huutaa niin helpottaisi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Isla on kans äärimmäisen kärsimätön, sekin ihana luonteenpiirre peritty minulta. Miks mua ei kuunneltu, kun toivoin lapsille mieluummin mun ulkonäköä, jotta voisivat luonteen periä Miikalta, saatiin just päinvastaista :D Meillä kans viskotaan tavaroita ja läpsitään, tosi rasittavaa! Sitä minäkin odottelen, että tuo neiti alkais tuottamaan enemmän puhetta, jotta voitais ymmärtää toisiamme ehkä vähän paremmin. Kyllä Isla ymmärtää puhetta tosi paljon, mut mä oon sitten sitäkin enemmän pihalla, et missä mennään :D

      Poista
  4. Ihankuin olis lukenut meidän peruspäivästä :P Meillä ei esiinny edes pientä uhmaa,vaan todellista raivoa. Raivo tulee myös tärinän kera ja silloin lentää myös tavarat.
    Siihen kun yhdistetään se että toi 1v3kk ei voi nukkua öitään kunnolla niin väsynyt äiti + uhmakas lapsi = todella hyvä yhdistelmä. Hampaat aiheuttaa sitä raivoa vielä potenssiin sata niin välillä tekis mieli huutaa "HILJAA!!!" ja painua vaikka vessaan lukkojen taakse korvatulppien kanssa... :D Odotan innolla sitä kunnon uhmaa!!
    Hermot kiristyy oikein kunnolla kun mitään ei voi pyytää kauniisti vaikka osaakin vaan vinkumalla ja huutamalla... ÄRRR.
    Vastaavasti sitten vähän väliä poika tulee halaamaan tai haluaa syliin. Silloin kyllä unohtuu kaikki kiukut :') <3 Ja muutenkin kun touhuaa yksikseen ja huomaa että katselen niin se hymy sulattaa Äidin sydämen :)
    Ihania nää on vaikka välillä tekis mieli repiä hiukset päästä näiden touhujen kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika usein tottelemattomuutta, mutta toisinaan nähdään myös raivoamista ja silloin voi suuttua ihan mille vaan. Ihan sama oliko kyseessä kielto tai se, ettei dublot suostu pysymään kasassa, raivoominen on ainoa oikea vaihtoehto Islan mielestä :D Meillä on kans väännetty nyt alas kahta hammasta ja ylös toisia samanmoisia, joten saas nähdä minä vuonna ne puhkeaa kunnolla ja helpottaako se yhtään tuota kiukkua... Vaikka noi ipanat (varsinkin vanhempi) aiheuttaa mulle järkyttävän kasan harmaita hiuksia, on ne myös niin ihania, etten antaisi mistään hinnasta pois!

      Poista
  5. ihania nämä sun kirjotukset! :) ja ei voi kuin hymyillä noille kuville, vaikka toista hieman kiukuttaakin niissä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäät lukea! Mua niin nauratti tuo Islan teatraalisuus, että oli pakko laittaa kamera laulamaan ja ikuistaa jälleen yksi kiukkukohtaus :D

      Poista
  6. Täällä sama, lenkille ei koskaan jaksaisi lähteä, mutta sitten kun lähtee niin muistaa taas miten kivaa se oikeasti on !
    Tosi kiva blogi muuten sulla ! Oon seuraillu tätä jo pidempään, ainakin jo ennen Milon syntymää, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kommentoida. Itsekkin juuri tein blogin :)

    http://hennaana.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lähtö onkin kaikista vaikeinta! Kunpa joku vetäis mulle lenkkikamat niskaan ja kantais pihalle, sitten voisin lähtee :D Kiva, että tykkäät blogista ja mukavaa, että kävit kommentoimassa! Pitänee käydä kurkkimassa sinunkin blogia :)

      Poista
  7. Jos kieli kääntyy norjaksi, niin tässä linkissä on jotain vinkkejä uhmaikäisen raivokohtauksiin. http://www.klikk.no/foreldre/smabarn/article641603.ece Luin kesällä norjalaisen lastenpsykologin Elisabeth Gerhardsenin kirjoittaman kirjan "Gode knep for småbarnsforeldre" ja tykkäsin kovasti - välillä vedet silmissä nauraen- mutta nopeasti googlattuna kirjaa ei ole käännetty suomeksi. Joka tapauksessa voimia arkeen ja kiitos mukavasta blogista! Itselläni on 14kk ikäinen tyttö.
    -Paula Oslosta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norjaa, huh! Ehkä mä katson, miten hauskat väännökset Google Kääntäjä saa aikaan, kiitos vinkistä :)

      Poista
  8. Ahahaha toi toiseksi viimeinen kuva :D Tuttu ilme ;)

    VastaaPoista
  9. Meidän likalla on todella tulinen luonne ja välillä tulee itelle sellanen olo että mitähän hittoa nyt tapahtu kun likka heittäytyy selälleen huutamaan :D Ikää siis vasta 11kk! Mä tuun olemaan niin pulassa kun tuo kasvaa :D Toisinaan on päiviä jollon kiellot menee perille eikä vaan räkätetä päin naamaa ja jatketa tuhojen tekoa. Voi näitä lapsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islakin on ollut jo useamman kuukauden tollainen, että yhtäkkiä saatetaan heittäytyä lattialle rääkymään ja mä olen ihan pihalla koko tilanteessa, että mistäköhän toi johtu :D Oi kun meilläkin olis niitä päiviä, kun kiellot menee perille, mutta ei!

      Poista
  10. kuulostaa jotenkin todella tutulle, meilläkään lapsilla ei ole kuin 11kk3vkoa ikäeroa, ja koko ajan saapi olla kieltämässä poitsua (1v3kk ) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä oikeesti alkaa tuntemaan itsensä papukaijaksi, kun toistaa toistaa ja toistaa vaan koko ajan niitä samoja kieltoja :D

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!