8.12.2013

Instaweek: 14

Ihana viikonloppu takana kahdestaan Miikan kanssa ja ihanaa on myös se, että meillä on jälleen koko konkkaronkka kasassa! Viikonlopusta on tulossa juttua, mutta sitä ennen palaillaan vielä kuluneeseen viikkoon kuvien muodossa, sillä jälleen olis Instaweekin vuoro :) 


1. Ihana aurinko piristää mieltä ja askelkin nousee lenkillä kevyemmin raikkaassa, kirpakassa säässä!
2. Popin puku pääsi ekaa kertaa testiin, hyvältä vaikuttaa! Islan mielestä lumihangessa tarpominen oli tyhmää, kun ei millään pysynyt pystyssä. Eiköhän hangessa tarpominenkin ala sujumaan pienellä harjoittelulla :)


1. Milon mielestä ulkoilu oli sangen väsyttävää ja herra simahtikin unten maille alta aikayksikön. Milokin sai päälleen ensimmäistä kertaa Lassietecin haalarin, sillä toinen toppahaalari alkaa olemaan jo nafti. Jospa tuo edes menisi koko talven ajan, ihan mahdotonta tuo jäbän kasvu!
2. Tein vattu-mansikkakiisseliä pitkästä aikaa, nam! 


1. Ei mikään erityisen pitkä lenkki, mutta silti se lähtö tuntuu aina niin vaikealta. Milläköhän sitä motivoisi itseään vetämään treenikamat niskaan useammin? Lenkkeily on kivaa, lähteminen ei.
2. Mä en tykkää ollenkaan puurosta, mutta mehukeiton kanssa sekin menee ihan hyvin alas. Nykyään aamupala on yleensä joko jugurttia, rahkaa tai puuroa - hyvä minä! Teetä unohtamatta ;)


1. Milo rakastaa puhelimia ja kuvien räpsimisestä on tullut aika hankalaa, kun Milo syöksyy puhelinta kohti heti sellaisen nähdessään. Höppänä <3
2. Kuten kirjoitinkin jo blogiin, mieluummin överit kuin vajarit - ainakin kynsissä ;)


1. Mitäpä sitä tästä sanomaan, harvinainen posetuskuva mun Instagramissa. Mä harvemmin kuvaan itseäni, sillä viihdyn huomattavasti paremmin kameran takana, kuin edessä :)
2. Sain Miikalta 4-vuotispäivän kunniaksi ruusuja, jotka ei tosin voi enää yhtä hehkeästi, kuin kuvassa.... Hups.


1. Ipanat käytiin viemässä mökille, joten tiedossa oli lapsivapaa viikonloppu!
2. Perjantai-ilta kului mukavasti pelaten ja siideriä litkien, Alias ja Trivial Pursuit on aika ehdottomia seurapelejä :)


1. Pitihän se lähtikuppilan menokin käydä testaamassa Marin kanssa :)
2. Lauantaina käytiin testaamassa King's Crown ja voin ehdottomasti suositella, ruoka oli superhyvää!


1. Sunnuntaina käytiin Sinin luona syömässä vähän herkkuja Mikaelin 3-vuotissynttäreiden kunniaksi ja sieltä lähdettiinkin sitten hakemaan lapsia kotiin :)

Ihanaa viettää lapsivapaata ja ottaa rennommin, mutta on myös ihanaa hakea lapset kotiin ja olla yhdessä koko porukalla. Mulla on jo tiedossa muutamia juttuja ens viikolle, joten saa nähdä mistä kaikesta ehdin kirjoittelemaan! Sen verran voin paljastaa, että ensi viikolla pitäisi saapua uusi ruokaryhmä, Islalla on 1,5-vuotisneuvola ja viikonlopulta on ainakin perjantailta lisää kuvia luvassa. Pysykäähän siis kuulolla!



10 kommenttia:

  1. kuinka usein teillä on lapsivapaita viikonloppuja ja miksi? Miksi tarvitsette vapaata omista lapsistanne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on lapsivapaata parin kuukauden välein, tammikuusta eteenpäin luultavasti harvemmin, kun Miika lähtee armeijaan. Mulle lapsivapaat viikonloput on sellaisia, jolloin voin tehdä asioita joita on helpompi tehdä ilman lapsia. Saatetaan käydä viihteellä, siivotaan kunnolla, käydään hyvässä ravintolassa syömässä ja pidetään parisuhdetta kunnossa viettämällä aikaa kahdestaan. Me käydään esimerkiksi ulkona syömässä niin äärimmäisen harvoin, että silloin kun pääsee hyvään ravintolaan, haluan tehdä sen mieluummin vain kahdestaan Miikan kanssa. Mun mielestä lapsivapaan pitäminen on täysin oikeutettua ja sitä ei tarvitse edes perustella mitenkään, kun ei joka viikonloppu olla jossain ramppaamassa.

      Poista
    2. Sanni senkin paskamutsi, kun pidät lapsivapaata! Vapaat pois ja takaisin hellan ääreen, äläkä kuvittelekaan olevasi ilman lapsia seuraavaan 18 vuoteen!

      Poista
    3. Joo, mä en lomaile enää ennenku pääsen eläkkeelle! ;)

      Poista
  2. Ihana et teillä on ollut vapaa viikonloppu ja innolla odotan siitä lisää! :)
    Anonyymillä ei selkeestikään ole omia lapsia kysymyksistä päätellen! :D
    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nytpä olisi kuulumisia blogissa perjantailta! On se oma aika toisinaan vaan niin korvaamatonta, eikä siinä pitäis olla kyllä kenelläkään nokan koputtamista, kun ei tosiaankaan joka viikonloppu olla menossa ;)

      Poista
    2. Kysymys ei ollut mitenkään negatiivisessa hengessä kirjoitettu. En mielestäni arvostele kommentissani kenen tapaa toimia, kunhan kysyin, kun ekana se tuli mieleeni.

      Poista
    3. Mulle ainakin tuli vähän negatiiviset fibat tuosta viestistä. Ehkä se johtui tavasta, jolla oli kirjoitettu tai sitten se oli mun pään sisällä, mene ja tiedä.

      Poista
  3. Voikun sitä itsekkin pääsisi (=löytäisi aikaa) lenkkeilyyn! Illalla kun palaudun töistä niin pitää laittaa ruokaa ja muuta hommaa niin kello onkin jo äkkiä seittemän ja pitää alkaa iltahommiin!:( Ja kun asutaan täällä korvessa ilman katuvaloja niin ei huvita tonne pimeeseen lähteä illalla enää... Alkaa olemaan ikävä niitä vauva-aikoja kun pystyin pistämään pikku-ukon vaunuihin ja napit korville ja menoks ;D
    Lapsivapaa viikonloppu... aah :D Kuulostaa ihanalle! Nytkun poika on hoidossa sen 8h/päivä niin sitä ei millään raaski enää viikonloppuna antaa hoitoon. Yleensä kun poika on ollut mummolassa yön yli niin oon siivonnut koko kämpän kunnolla ja illalla sitten ollaan miehen kanssa saunottu ja syöty hyvin. Ja se että illalla tietää että aamulla saa nukkua pidempään kun 7 on aivan luksusta ;)
    Mun mielestä tekee sekä lapsille että vanhemmille hyvää olla välillä erossa toisistaan!:) Ja kun teilläkin on siellä varmasti aivan ihana mummola johon lapset pääsee niin en ymmärrä miksei voisi hyvällä omalla tunnolla välillä viettää sen miehenkin kanssa viikonloppua kaksin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenkkeily on kivaa, mutta se liikkeelle lähteminen on kaikista vaikeinta ja munkin innostus on varsin kausittaista. Yleensä vedän pari lenkkiä ja innostus lopahtaa, kun jalat ei meinaa kestää. Mä tykkään kans yhdestä rantareitistä, mutta siellä ei kans oo valoja ja iltaisin pitää sitten lenkkeillä isompia teitä pitkin :( Lapsivapaat viikonloput on todellista luksusta, isompia siivoushommiakin on paljon helpompi hoitaa kun ei ipanat oo jaloissa pyörimässä ja oman ajan ottaminen on mun mielestä tärkeää myös parisuhteen kannalta :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!