10.12.2013

Perjantain parhaat

Kuten lupailinkin, tällä kertaa olisi vuorossa kuulumisia perjantailta. Mun piti tulla itse asiassa jo eilen päivittelemään meidän viikonlopun kuulumisia tänne, mutta lähdinkin vähän pikaisella varoitusajalla kavereiden kanssa keilaamaan (kiitos Minna ja Nina!), joten en sitten myöhään kotiuduttuani jaksanut enää avata edes konetta. Täällä ollaan kuitenkin taas!



Perjantaina oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu ja totesin jälleen kerran, että sovin aina lapsivapaille viikonlopuille aivan liikaa ohjelmaa. Miika pääsi kahden maita töistä ja me lähdettiin heti sen jälkeen viemään muksuja mökille mummon ja papan luokse hoitoon, josta jatkettiin vielä Miikan mummon luokse siivoamaan. Kotiuduttuamme tehtiin pikaisesti tortilloja ja jatkettiin matkaa tuohon muutaman sadan metrin päähän Marin ja Paavon luokse, suunnitelmissa oli peli-ilta parhaassa seurassa. Ilta vierähti mukavasti pelaillen ja höpötellen. Ihanaa saada välillä höpöttää ihan rauhassa hyvien ystävien kanssa, kun ei tarvitse juosta lapsien perässä, vaikka ipanat ihania onkin :) Meidän oli tarkoitus pysytellä koko ilta Marin ja Paavon luona, mutta päädyttiin kuitenkin sitten lähikuppilaan muutamille, josta kipiteltiin kiltisti kotiin nukkumaan.  

Ihanaa viettää välillä laatuaikaa hyvien ystävien kanssa, jotka on muutes myös Milon kummeja :) Mari ja Paavo käy meillä kyläilemässä viikoittain ja mun mielestä on ihanaa, että Milo saa olla paljon tekemisissä kummiensa kanssa, mutta on myös ihanaa viettää välillä aikaa aikuisten kesken. Vapaina viikonloppuina saa ladattua akkuja normiarkea varten, vaikka mulla onkin yleensä paha tapa sopia tuollaiset viikonloput täyteen ohjelmaa ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus. On kuitenkin kivaa välillä tehdä vähän normaalista poikkeavia juttuja ja koska lapsivapaata on aika harvoin, on sitä omaa aikaa oppinut arvostamaan ihan eri tavalla. 




Kuvat on räpsitty Marin Canon 600D:llä ja kylläpä oli outoa kuvata ihan erilaisella kameralla! Eihän nuo järkkärit nyt niin paljon toisistaan poikkea, mutta koska mäkin oon kuvannut reilun 6 vuotta Nikonilla, tuntui Canon omaan käteen ihan väärältä. Kuvat onnistuivat sentään joten kuten ja tuon illan jälkeen mä haaveilen astetta jämerämmästä lisäsalamasta omaan kameraani. Ehkäpä jossain vaiheessa...



6 kommenttia:

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!