30.1.2014

Ison pojan neuvolakuulumisia

Milo täytti tasan viikko sitten kahdeksan kuukautta ja toissapäivänä me käytiin neuvolassa katselemassa mittoja ja kertomassa kuulumisia. Edellinen neuvola oli kaksi kuukautta sitten, joten jännityksellä odotin, että millaiset luvut korttiin kirjataan tällä kertaa. Terkka oli mukava ja huomioi Miloa, jäbäkin esitteli parhaansa mukaan uusia hienoja taitoja ja virnisteli terkalle. Painoa oli tullut kahdessa kuukaudessa kilo lisää ja pituuttakin reilut kolme senttiä! Tuntuu jotenkin tosi kummalliselta ajatella, että Milo on kahdeksan kuukauden iässä saman mittainen, kuin Isla vuoden iässä :D 


Sitten jos vaikka niitä mittoja! Suluissa on lisäys verrattuna edelliseen 
neuvolakäyntiin, jolloin Milo oli puolivuotias.

Paino: 9870 grammaa (+ 1000 grammaa)
Pituus: 72,5cm (+ 3,2 cm)
Pää: 44,3cm (+ 1,7 cm)

Kun mitat oli otettu terveydenhoitajan luona, siirryttiin aulaan odottelemaan lääkärin luokse pääsyä. Aulassa odotteli myös toinen poika, saman ikäinen kuin Milo. Pikkuiset tuli tosin hyvin toimeen ja huomasi, että saman ikäisten lasten kommunikointi sujuu paljon paremmin, kuin aikuisen ja lapsen. Pikkumiehet höpöttelivät ja virnuilivat toisilleen, tarrattiinpa välillä toisen käteenkin kiinni ihmetellen. Lääkärin luona tarkistettiin kuulo, näkö ja muut perusjutut. Kaikki oli kunnossa, paitsi että lääkäri huomasi Milolla vasemmassa korvassa tulehduksen. Aikaisemmin, kun käytiin lääkärissä silmätulehduksen takia, ei lääkäri tarkistanut korvia, vaikka olisi pitänyt. Ihmettelin sitä, mutta se tuli mieleen vasta sitten, kun oltiin jo lääkäristä lähdetty. Onneksi neuvola-aika oli näin pian, että tulehdus huomattiin ajoissa ja se ei ehtinyt menemään vielä pahaksi. Itse en osannut ollenkaan epäillä korvatulehdusta, sillä korva ei tunnu olleen kipeä ja Milo on ollut oma aurinkoinen itsensä koko ajan. Saatiin antibiootit ja toivottavasti tämä sairastelu alkaisi pian olemaan ohi koko perheen osalta.


Alla vielä neuvolalääkärin kirjoittama teksti niiltä osin, kun sain siitä selvää. Miksi ihmeessä lääkäreillä on yleensä aina tosi epäselvä käsiala? :D Terveydenhoitajat kirjoittavat siististi ja teksti on helppolukuista, mutta noi lääkärien kirjoittamat pätkät on mulle kyllä täysin hepreaa...

"Suloinen pikkumies, vielä flunssan jälkeen räkäinen. Näkee, kuulo norm, ei karsasta. Suuntakuulo + kasvu normaali. st: sydän, keuhkot, vatsa, kivekset, reisipulssit, iho norm."

Lisäksi neuvolakortissa oli maininta korvatulehduksesta, mutta en edes ala arvailemaan sitä tekstiä kokonaisuudessaan, oli nimittäin niin epäselvällä käsialalla :D 

Minkä kokoisia teidän lapset ovat olleet samassa iässä?


27.1.2014

Lepää rauhassa, mummo ♥

"Nyt olet vapaa ja mukana tuulen, saat kulkea rajalla ajattomuuden. 
Olet kimallus tähden, olet pilven lento, olet kasteisen aamun pisara hento. 
Et ole poissa vaan luoksemme saavut mukana jokaisen nousevan aamun. 
Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotat meille hyvää yötä."

♥     ♥     


Vuoden viimeinen päivä ei ollut aivan niin iloinen, kun olisi voinut olla, sillä sain kuulla rakkaan Mari-mummon nukkuneen pois. Mummo eli 99 vuotta ja ehti kokea paljon hienoja asioita, mutta myös niin talvi- kuin jatkosodankin. Kuuntelin jo pienenä tyttönä mielelläni mummon tarinoita vuosikymmenien takaa, viime vuosina kävin aivan liian harvoin tervehtimässä. Mummo oli jo vanha ja väsynyt, kyllä yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta on varsin kunnioitettava ikä.

Kuvat on otettu reilu neljä vuotta sitten, kun juhlimme Mari-mummon 95-vuotissynttäreitä. Mummo oli aina virkeä ja liikkui hyvin ikäisekseen. Viimeinen vajaa vuosi vei liikuntakyvyn ja omatoimisuuden, sitä ennen muistan aina mummon reissut muutama vuosi takaperin kylälle, kun olivat ystävän kanssa potkureilla hurjastelleet ojaan. Muistan myös aina mummon tekemän tohraperunan, jota kukaan muu ei osaa tehdä yhtä hyvin. Paljon, paljon hyviä muistoja vuosien varrelta, joita vaalin mielessäni niin pitkään, kuin kykenen 

Lauantaina oli mummon hautajaiset ja minut oli pyydetty kuvaamaan. Muistikortille tallentui yli 700 kuvaa hautajaisista kirkossa ja muistotilaisuudesta seurakuntatalolla. Muistotilaisuus oli hyvin kaunis ja mummon hersyvää huumoria tuotiin muisteloissa esille monen monta kertaa, Mari-mummolla oli aina pilke silmäkulmassa ja sellaisena minäkin mummon muistan. 

Lepää rauhassa, Mari-mummo 


Instaweek: 21

Sunnuntain Instaweek ei ehtinyt nyt ihan ajoissa, koska ollaan jo yli puolen yön, mutta ei se mitään. Muksujen silmätulehdus alkaa helpottamaan, mutta mä olin tänään vuorostani se, joka makasi useamman tunnin sohvalla ja katseli morkkiksen kourissa, kun Miika touhusi muksujen kanssa itsekseen. Jospa tää ois sitten se flunssahuippu ja olo alkaisi vihdoinkin helpottamaan parin viikon sairastelun jälkeen. Vaikka kotona onkin ollut enemmän ja vähemmän puolikuntoista porukkaa kuluneen viikon aikana, niin Instagramia sentään olen muistanut päivitellä ja nyt tehdäänkin jälleen katsaus menneen viikon kuviin :)


1. Käytiin reilu viikko sitten sunnuntaina jälleen moikkaamassa mummia ja ukkia :)
2. Mun oli pakko ottaa pieni videopätkä sisarusten iltariehumisista. Harmi, että pahin naururemakka oli ohi jo tuossa vaiheessa :D


1. Vaihteeksi omaakin naamaa ja kyllä, mulla on pipo päässä! Mä en ole ikinä osannut pitää pipoja ja eihän sitä nyt teininäkään voinut pipoa päähän laittaa... Äitiyden myötä näytän mieluummin vähän höntiltä, kun palellutan korvani, joten hiihdän tästä eteenpäinkin pipo päässä, vaikkei se mulle sovikaan :P
2. Monta päivää neljän seinän sisällä ja vihdoinkin päästiin ulos! Sen jälkeen tulikin sitten silmätulehdus ja kuumetta, joten ulkoilut jäivät aika vähiin viime viikolla. Onneksi kummatkin alkaa olemaan aika lailla terveitä ja päästään taas pian ulkoilemaan!


1. Milo hoksasi karhukävelyn jalon taidon ja mä hihittelin täällä itsekseni sitä menoa katsoessa!
2. Silmätulehdus ja kuumetta, oli aika rauhallinen laps. Isla ei viihdy ikinä sohvalla puolta minuuttia pidempään, tuona iltana sohvalla nyhjättiin useampi tunti ja puhti oli niin poissa, että kuvassakin näkyvää puhelinta rämpättiin koko ajan, mutta mitään muuta ei sitten jaksettukaan :(


1. Kaksi päivää sen jälkeen, kun karhukävely oli opittu, alkoi konttaaminenkin sujumaan! Nyt liikutaankin jo aika hyvin konttaamalla vähän pidempiäkin pätkiä, ryömiminen on aika out Milon mielestä.
2. Hautajaispäivän asua.


1. Kyllä hautajaisissa jotain hyvääkin oli, ruoka nimittäin!
2. Hautajaisten kuvasaldo oli reilut 700 kuvaa, jotka odottavat edelleenkin sitä, että jaksaisin käydä ne läpi. 


1. Mä sain tehdä rauhassa ruokaa, kun muruset rakentelivat yhdessä legoilla pitkän tovin. Isla kantoi iskän tekemää rakennelmaa pitkän aikaa ympäri kämppää ja aikamoiset huutoraivarit tuli siitä, kun se meni rikki... 
2. Viikko alkaa ja loppuu melkein samanlaiseen kuvaan. On mukavaa pukea toisinaan Islallekin siistimpää päälle, ulkoillessa kun on sitten eri vaatteet päällä. Käytiin jälleen mummin ja ukin luona :)

Tällä viikolla Instagramista löytyi ennätykselliset kolme videota! Meidäthän löytää sieltä nimimerkillä dannall ja mikäli et Instagram-tiliä omista, voi kuvia ja videoita käydä katsomassa myös osoitteessa http://instagram.com/dannall :)



24.1.2014

Milo 8kk!

Milon aiemmat kuukausikatsaukset;

Mä meinasin vallan unohtaa tehdä koko kuukausikatsauksen, kun kuluneet viikot on olleet aika haipakkaa ja ohjelmaa on riittänyt vaikka muille jakaa. Myöhästyin vain päivän verran, joten annettakoon se mulle anteeksi. Jo edellisessä katsauksessa kauhistelin sitä, kuinka kuukauden aikana on tullut lukuisia taitoja lisää ja tällä kertaa mun täytyy toistaa itseäni, sillä nyt niitä taitoja vasta on tullutkin! Kuluneen kuukauden aikana meidän pieni mies on ottanut kehityksessä ison harppauksen eteenpäin ja uudet taidot ovat ihastuttaneet meitä vanhempia, mutta kauhistuttaneet myös, sillä pikkuveljellä ei tunnu olevan senkään vertaa itsesuojeluvaistoa, mitä siskollaan oli samassa iässä. Tammikuu on ollut täynnä kaatumisia, kolhuja, itkuja, mustelmia ja naarmuja. Pienistä ja vähän isommistakaan kolahduksista Milo ei paljoa välitä, mutta siltikin päivän aikana ehditään itkemään itkut jos toisetkin, kun naama tai takaraivo on taas kerran lyöty johonkin. Vaikka mä yritän pitää Milon koko ajan näkyvillä ja pidän vahtia silmät selässäkin, kolhuja tulee siltikin ja se kuuluu useimmilla tuohon ikään, kun harjoitellaan uutta ja tasapaino ei ole vielä sieltä parhaimmasta päästä.


Kuukausi takaperin kerroin Milon ryömivän jo hirmuista kyytiä ja vauhti sen kuin on vain kiihtynyt. Uskomatonta, miten nopeasti ryömimälläkin voi päästä eteenpäin. Vajaa pari viikkoa sitten Milo alkoi mallailemaan konttaus- ja karhukävelyasentoa, kunnes muutama päivä takaperin jäbä hoksasi, miten karhukävelyllä päästään eteenpäin. Sen jälkeen kaikki lyhyemmät matkat liikuttiin karhukävelyllä ja mä hihittelin täällä itsekseni sitä menoa kahtoessa, sillä onhan se nyt vaan niin hauskan näköistä. Eilen Milo alkoi hoksaamaan, miten se konttaaminen sujuu ja tänään onkin kontattu melkein koko ajan. Milolla on aika erikoinen konttaustyyli, sillä oikea polvi on melkein koko ajan ilmassa, muuten jäbä konttaa ihan normaalisti. 

Edellisessä kuukausikatsauksessa kerroin Milon myös nousseen istumaan ensimmäistä kertaa itse, mutta siitä lennettiinkin samantien kyljelleen. Pian tuon jälkeen Milo alkoi istumaan tosi paljon ja nykyään se hoituukin jo varsin mallikkaasti, ammeessakin osataan istua ihan niin kuin isot pojat ja se helpottaa kovasti kylvettäjän hommaa, kun ei tarvitse olla enää kuin vieressä vahtimassa, että pysyyhän Milo pystyssä. Pian edellisen kuukausikatsauksen jälkeen, Milo alkoi myös nousemaan tukea vasten ja nyt se sujuu jo tosi mallikkaasti, jopa yhdellä kädellä. Jäbä on hoksannut, että seisomalla yltää paljon paremmin joka paikkaan ja meillä onkin alettu läpsimään telkkaria, varastamaan telkkaritasolta kaikki irtotavara, ruokapöydän tuolit käydään kuolaamassa ja keittiön laatikotkin on opittu avaamaan. Jos aikaisemmin oli kiireistä tuon isomman termiitin perässä, pitää myös pienempi termiitti varsin kiireisenä ja toisinaan tuntuu toivottomalta, kun pitäisi sinkoilla samaan aikaan kahteen paikkaan vahtimaan kumpaakin. Milo osaa myös laskeutua ketterästi alas joko pyllylleen tai kontilleen, joskus tullaan vielä naamalleen, mutta harvemmin enää nykyään. Muutama päivä sitten Milo otti jo muutaman askeleen telkkaritasoa vasten, miten lapsi voikaan oppia niin monta taitoa kuukauden aikana!

Milo on aina syönyt tosi hyvin, mutta vajaan kolmen viikon aikana ruoka on alkanut maistumaan huonommin ja mieluummin ruuat syljeskellään ja päristellään pois suusta, kuin syödään. Suu on myös opittu pitämään visusti kiinni, kun syöminen ei huvita, joten syömishetkistä on tullut astetta hankalampia, kun ruokaa ei voikaan lapioida enää tasaiseen tahtiin suuhun. Noh, jospa tämä olisi vain jokin vaihe ja ruoka alkaisi pian maistumaan paremmin. Edellisessä kuukausikatsauksessa mainitsin, että Milolla on yksi hammas vasemmalla alhaalla ja nyt siellä on jo toinenkin vieressä! Toinen hammas tuli pian ensimmäisen jälkeen, eikä siitäkään oireiltu millään tapaa. Hampaita on harjattu siitä asti, kun ensimmäinen lego ilmestyi suuhun ja Milo onkin tykännyt hampaiden pesusta alusta lähtien. Isla taas on vihannut sitä aina, joten ihan mukavaa vaihtelua, kun edes toinen antaa pestä hampaat nätisti :) 



Vaatekoko meillä on pysynyt jo hetken aikaa samana, eli käytössä on edelleenkin 74-80-senttiset vaatteet. Osan seiskanelosista vaatteista olen siirtänyt jo syrjään ja kasikymmpiset alkaakin olemaan nyt just passelin kokoisia Milolle. Pituudesta ja painosta mulla ei ole mitään hajua, koska neuvola on vasta ensi viikolla, mutta on se kyllä jo iso poika! Tällä viikolla kun mentiin kiireen vilkkaa käymään lääkärissä silmätulehduksen takia, mun haba on edelleenkin kipeä kun jouduin retuuttamaan Miloa kainalossa yhdellä kädellä pitkän matkaa. Mä voisin veikata, että painoa on tällä hetkellä joku 9,5 kiloa, joten ihan kevyestä keijukaisesta ei ole kyse. Mä olen itse tainnut painaa vuoden iässä suunnilleen saman verran, kuin Milo nyt :D

Niin iso, mutta silti niin pieni <3 Toisinaan sitä aina unohtaa, että Milo on kuitenkin aika paljon Islaa pienempi, vaikka kokoeroahan noilla ei enää kovinkaan paljoa ole. Milo on alkanut viihtymään yksin lelujen parissa, mutta toisinaan kiehnää mielellään sylissä ja varsinkin väsyneenä syli on paras paikka. Perusluonteeltaan jäbä on varsin rauhallinen ja aurinkoinen tapaus, mutta osaa kyllä ilmoittaa varsin kuuluvasti, jos joku asia ei herraa miellytä. Unirytmi meillä on pysynyt jo jonkun aikaa samana, eli Milo herää aamulla seiskan ja kasin väliin, nyt kipeänä on nukkunut jopa hieman pidemään. Joskus nukutaan aamupäikkärit yhdeksän ja kymmenen välissä (noin puoli tuntia), toisinaan aamupäivän unet jäävät välistä. Milo menee Islan kanssa samaan aikaan päikkäreille kahdentoista jälkeen ja unet ovat kestoltaan 1,5-2,5 tuntia. Viimeiset päikkärit nukutaan sitten neljän tai viiden aikaan ja ovat kestoltaan tunnin, yöunille mennään heti kahdeksan pintaan.

Sellainen on meidän pieni mies kahdeksan kuukauden iässä :) Mä olen tässä tammikuun aikana kauhistellut ihan tosissani sitä, että meidän vauvasta on kasvanut iso poika ja siltä se todellakin alkaa tuntumaan, kun hinku liikkumiseen ja kiipeilyyn on kova, pitäähän isosiskon perässä pysyä parhaansa mukaan. Toisaalta mä olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen, että vauvavuodesta on yli puolet jo mennyt, sillä isomman lapsen kanssa on mun mielestäni helpompi touhuta ja mennä ja on ihanaa, kun Milokin on alkanut touhuamaan omia juttujaan itsekseen, ettei mun tarvitse olla koko aikaa siinä parin metrin säteellä. Millaisia teidän lapsen on olleet saman ikäisinä? :)


22.1.2014

Voihan reppanat






Kummallakin silmätulehdus, Islalla vielä kuumetta päälle. Ensimmäistä kertaa mun pienet reppanat on kunnolla kipeänä, kumpikaan ei ole vielä tähän päivään mennessä sairastanut silmätulehdusta tai vastaavaa, eikä kummallakaan ole ollut ikinä kuumetta. Eilen Milon silmät alkoi rähmimään, mutta punoitusta ei kuitenkaan ollut. Tänä aamuna myös Islan silmät alkoivat rähmimään ja soitinkin lapsille ajan lääkärille, koska veikkasin silmätulehduksen kiusaavan molempia. Niinhän se oli, molemmat sai omat tipat. Illemmalla Islalle nousi vielä kuume ja ennen nukkumaanmenoa mittari näytti 38,4. Mä en ole ikinä nähnyt Islaa niin rauhallisena, kun tänään. Yleensä sohvalla ei viihdytä puolta minuuttia pidempään ja telkkarin katsominen ei kiinnosta pätkääkään, mutta tänään Isla on nyhjännyt sohvalla pari tuntia ja sylissä vielä vähän enemmän. Ei sillä, kivaa että lapsi on joskus ees rauhallinen, eikä juokse koko ajan kuin päätön kana, vaikka eihän lapsen sairastaminen oo ikinä kivaa. 

Me sairastellaan kotona, mutta jotain hyviä uutisia sentään! Miikalle annettiin tänään E-paperit armeijasta käteen, eli kaksi vuotta lykkäystä astman takia. Miikan piti tänään päästä jo kotiin, mutta matkaan tuli pari muuttujaa ja me saadaan isi kotiin huomenna aamupäivästä! Oon niin onnellinen, ettei mun fiilistä oo voinut pilata tänään mikään. Ei edes se, että silmätippojen laitosta, naaman pyyhkimisestä, kuumeen mittaamisesta ja miljoonasta muusta asiasta on huudettu kurkku suorana ja särkylääkkeetkin nousi ylös puuron kera. Mä olen vaan niin totaalisen hyvällä tuulella, kun ei tarvii enää kituuttaa yksin kotona lasten kanssa! :) Toki intti Miikalla on vielä edessä, mutta epäilen, että ennen sitä napsahtaa C-paperit ja vapautus armeijasta, sillä Miikan astma on pahentunut tosi paljon intissä, koska siellä nyt vaan sattuu olemaan liikaa ihmisiä liian pienissä tiloissa ja pöly saa hengenahdistuksen ja yskimisen aivan uusi sfääreihin. 

Mutta tällaista tänään! Sairasteleeko muut?



20.1.2014

Kuluneen kahden viikon syvälliset pohdinnat

Kun Miika astui kaksi viikkoa sitten palvelukseen Karjalan Lennostoon, en olisi ikinä voinut kuvitella, kuinka vaikeaa erossa oleminen rakkaasta on ja kuinka paljon lisähommaa mulle tuottaa se, että olen lasten kanssa yksin ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Ensimmäinen viikko oli kaikista vaikein ja ilta päättyi aina itkuun ja liian myöhäisiin treffeihin nukkumatin kanssa. Ensimmäisen viikon loppupuolella alkoi hieman helpottamaan, kun arki kolmestaan alkoi rullaamaan vähän paremmin ja aloin tottumaan ajatukseen, ettei lisäkäsiparia ole jatkuvasti tarjolla. Onneksi minulla on myös ihania ystäviä, anoppi ja omat vanhemmat, jotka käyvät pitämässä seuraa juuri niinä hetkinä, kun tunnen pääni hajoavan ja tarvittaessa saan hetken jos toisenkin omaa aikaa. Ensimmäisellä viikolla minua ei kiinnostanut mikään, en jaksanut avata edes läppäriä lasten mentyä nukkumaan. Suoritin, suoritin ja suoritin - keksin itselleni tekemistä jatkuvasti, jotten ehtisi murehtimaan liikaa yksinäisiä iltoja ja sitä, että ei ole ketään jonka viereen käpertyä iltaisin nukkumaan. Oikeastihan mä vain huijasin itseäni, sillä ehdin kyllä murehtimaan aivan tarpeeksi ja enemmänkin yksinäisyyttäni, lapset onneksi pitivät koko ajan arjessa ja tietyssä rytmissä kiinni. Ensimmäisen viikon jälkeen olin aika finaalissa, kun suoritin vähintään 19 tuntia vuorokaudessa koko ajan, enkä pysähtynyt sekunniksikaan hengähtämään. En osannut nauttia yksin olemisesta, en osannut istua telkkarin tai koneen ääreen, en pystynyt keskittymään hyvään lehteen. Viikonloppuna lähdin lapsien kanssa mökille ja vasta silloin uskalsin höllätä, antaa vastuuta lastenhoidosta vanhemmilleni ja olin vain. Onneksi me mentiin mökille, sillä muuten olisin jatkanut varmasti samaa rataa aivan liian pitkään.


Mä en ole joutunut olemaan moneen vuoteen yksin. En osaa olla yksin, vaikka kai sekin taito olisi hyvä opetella. Mä olen tottunut nukkumaan aina Miikan vieressä, viettämään yhteistä aikaa iltaisin ja ajan saatossa siitä on tullut normaalia, etten ole oikeastaan ikinä yksin. Nyt huomaan, kuinka tärkeä taito sekin on. Toinen viikko sujui huomattavasti helpommin, vaikka ikävä vain kasvoi kasvamistaan ja mitä enemmän perjantaita (ja viikonloppulomia) kohti mentiin, sitä hitaammin aika tuntui kuluvan. Torstaina Miika laittoi aamupäivällä viestiä, että pääsee lomille vielä saman päivän aikana ja mä en voi oikeasti kuvailla sitä tunnetta, kun on puolitoista viikkoa odottanut tunteja ja tunteja sitä, että saadaan taas koko perhe ainakin hetkellisesti saman katon alle. Miika passitettiin pariksi päiväksi kotihoitoon astman takia, joten sen takia käsky lomille kävikin aikaisemmin. Viikonloppu meni edelleenkin kehnoilla unilla, sillä yhteistä aikaa nipistettiin yöunista, mutta kyllä se sen arvoista oli - ehdottomasti.

Kuluneen kahden viikon aikana on oppinut katsomaan parisuhteen toista osapuolta aivan erilaiselta kantilta, kun ei nähdäkään enää montaa tuntia päivässä. Kun on yksin, oppii arvostamaan aivan eri tavalla toisen apua ja panostusta lapsiin, kotiin ja parisuhteeseen. Olen tietenkin arvostanut Miikan panosta aiemminkin, mielestäni jopa tarpeeksi, mutta vasta nyt osaan oikeasti arvostaa. Vaikka erossa oleminen onkin vaikeaa ja mulle ainakin hermoja raastavaa, tekee se myös parisuhteelle ehdottomasti hyvää ja on todellakin kannattavaa aina toisinaan. Se fiilis, kun lomalainen saapuu kotiin vajaan kahden viikon erossa olon jälkeen!

Pahoittelen sitä, että blogissa on harvinaisen paljon inttiin liittyvää asiaa, sillä se sattuu olemaan nyt aika ajankohtainen aihe meidän perheessä. Lupaan, että tulossa on muutakin! ;)



19.1.2014

Instaweek: 20

Täällä ollaan edelleenkin hengissä, vaikka viikonloppu onkin pidetty matalaa profiilia. Miika pääsikin jo torstaina kotilomille astman takia ja me saatiin koko perhe sitten vähän pidennetty viikonloppu. Viikonloppuna tehtiin vaikka ja mitä, vaikken kovin ahkerasti näköjään Instagramia muistanutkaan päivitellä. Kone on pysynyt kiinni keskiviikosta asti, joten se selittänee myös blogin hiljaisuuden :) Täällä kuitenkin ollaan taas ja päivittelen viikonlopun kuulumisia mahdollisimman pian!


1. Maanantaina sain nauttia teen melkein rauhassa, kun Isla touhusi omiaan ja pienempi veteli vielä sikeitä. Tällainen on harvinaista herkkua, sillä yleensä nautin teeni ympäri asuntoa juosten, kylmänä ;)
2. Pari minuuttia ja eipä ollut enää siistiä. Isla on keksinyt nyt uuden taidon ja tuonne hyllykön päälle kiivetään ihan koko ajan. Islan mielestä kirjojen lukeminen hyllyn päällä on lattiatasoa mukavempaa, kun veli ei pääsekään kuolaamaan kirjoja ja repimään niitä käsistä.


1. Torstaina juhlistettiin oikein terveellisesti sitä, että Miika pääsikin reilua päivää aikaisemmin lomille! Huh, onneksi mäkkärisapuskat ei kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon.
2. Joku oli vähän väsy ja jaksoi vaan maata lattialla ja syödä koiran koipea. Lenssu tuntuu vieneen kaikista voimat ja varsinkin Milosta sen huomaa, kun keskimmäiset päikkärit ovat olleet kestoltaan 2-2,5h sen normaalin tunnin tai puolentoista sijaan.


1. Perjantaina käytiin pyörähtämässä Ikeassa, jottei elämä kävisi turhan tylsäksi. Mä niin vihaan noita Ikea-palapelejä, mutta toi ei ollut todellakaan pahimmasta päästä kokoamisen suhteen! Yritän muistaa ottaa kuvan blogin puolellekin lopputuloksesta :)
2. Tällainen ilopilleri löytyi lauantaina klo 06.50 sängystään, äitiä olisi kyllä vielä vähän väsyttänyt... Toi töyhtö on niin suloinen!


1. Ostettiin perjantaina uusi turvaistuin ja Isla pääsikin koeajamaan sitä lauantaina, sillä Milo on tuohon Cybexiin vähän turhan lyhyt. Minä niin vannoin, ettei meille tule ikinä palkki-istuinta, eipä juu... 


Toivottavasti teillä on ollut kiva viikonloppu, meillä ainakin oli! Yöunet on jääneet vähän turhan lyhyiksi tällä ja edellisellä viikolla, joten taidan siivota pikaisesti pupun häkin ja painua peiton alle!




16.1.2014

Kauhea imuri osa 2


Joku saattaa ehkä muistaa, että Islalla oli vajaa vuosi sitten vaihe, jolloin imurointi oli hirveintä maailmassa ja ilman huutoa se ei onnistunut missään nimessä. Tuolloin imurointi hoidettiin aika usein niin, että meistä aikuisista toinen imuroi ja toinen piti Islaa sylissä. Sylissä ollessa imuri oli ihan okei, tosin pitihän sille tietysti vähän mulkoilla - huutaa ei onneksi tarvinnut. Toisinaan oli vaan pakko imuroida likan huutaessa, sillä apukäsiparia ei välttämättä ollut juuri sillä hetkellä saatavilla ja pyrin kuitenkin pitämään kodin suht siistinä. Kerran imuroin jopa niin, että laitoin Islan rintareppuun. Ei siinä muuten mitään, kätevää jumppaa, mutta mä olin silloin viimesilläni raskaana ja voin kertoa, että kyllä hiki virtasi, kun kyykkäsi yhdeksän kuukauden ikäinen lapsi repussa ja toinen ipana mahassa :D Onneksi Islan imurikammo ei kuitenkaan kestänyt mahdottoman pitkään ja nykyään likka haluaa kovalla innolla auttaa imuroimisessa.

Nyt, kun Isla on imurin kanssa kaveri, on pienempi alkanut pelkäämään imuria. Viimeksi kotona imuroidessani havahduin siihen, että meidän normaalisti aurinkoinen poikasemme alkoi huutamaan kuin hyeena heti, kun käynnistin imurin. Ensimmäinen ajatus oli, että "Ai sinäkin?". Ehkä kyseessä on todellakin jokin vaihe, jolloin lapsi alkaa tiedostamaan enemmän ympärillä tapahtuvia asioita ja oppii pelkäämään, monet lapsethan alkavat juuri näitä main vierastamaankin. Koska mä olen tällä hetkellä yksin lasten kanssa viikot ja osan viikonlopuistakin, imurointi on vain suoritettava, vaikka pienempi sitä kuinka pelkäisi. Onhan se tietysti säälittävää katsoa, kun toinen itkee hysteerisenä imurin takia, mutta ryömii silti minun ja imurin perässä. Toivotaan nyt, että Milon imurikammo loppuisi mahdollisimman nopeasti, jottei tarvitse lasta turhan takia huudattaa. 


Viimeksi asiasta kirjoitettuani sain monen monta kommenttia liittyen juurikin siihen, ettei me olla yksin asian kanssa. Aika monen 8-10 kuukauden ikäiset lapset pelkäsivät imuria, jopa vanhemmatkin lapset kammoksuivat tuota huutavaa mölytoosaa. Pelkääkö teidän lapset imuria vai saatteko huudattaa imuria ihan rauhassa lapsen reagoimatta?

P.S. Onneksi meidän poika on helposti leppyvää sorttia ja huuto loppuu heti, kun pääsee syliin :)



15.1.2014

Alerekkien jämät?

Mä sain eilen pienen hetken omaa aikaa, kun mun äiti ja isä tuli muksuja vahtimaan, joten päätin suunnata kaupunkiin. Reissun päätavoite oli uusien alusvaatteiden löytäminen itselleni, mutta mä myös "ihan vähän" pyörähdin Lindexin ja H&M:n lastenosaston alerekkien luona ja kyllähän sieltä jotain mukaan tarttui! Mä ajattelin, että tässä vaiheessa alennusmyynneistä olisi jäljellä enää jämät, joita kukaan ei halua, mutta mä kyllä löysin vielä useamman mieluisan jutun. Kummallekaan muksulle ei oo hamstrattuna isompaa kokoa, joten ainakin Milon kaappi sai niiltä osin täydennystä. Islalle nyt ei niin kiire ookaan ostaa varastoon seuraavaa kokoa, sillä nykyinen 86-92cm menee varmasti vielä aika pitkään. Tällä hetkellähän Milo käyttää 74-80-senttisiä vaatteita ja osa seiskanelosista alkaa olemaan jo nafteja. Mä olen nyt vähän kerrallaan hamstrannut Milolle 86-senttisiä vaatteita, jotta niitäkään ei tarvitse kerralla ostaa hirmuista kasaa. Vaatteet ovat olleet kaikki alelöytöjä ja järkevämpää kai se onkin ostaa nyt varastoon halvemmalla, kuin sitten myöhemmin kalliimmalla :)

Reissussa ehkä ihmeellisintä oli se, että tuhlasin enemmän itseeni rahaa, kuin lapsiin. Yleensä lähden etsimään itselleni vaatetta, mutta takaisin tulessa mulla on vain muksuille vaatetta, eikä itselleni mitään. Mun pitäis ehkä vähän petrata tän asian suhteen, sillä en itsekään ole tällä hetkellä tyytyväinen siihen tilanteeseen, että multa löytyy melkein ainoastaan niitä "kotipaitoja", jotka nekin on useamman vuoden vanhoja, virttyneitä ja kuluneita. Mä olen vaan niin huono shoppailemaan itselleni mitään ja sitä paitsi, vihaan yli kaiken sovituskopeissa hikoilemista!

Lindex 

H&M

H&M

Lindex. Paidassa on tähtikuviointia, joka näkyy alemmassa kuvassa paremmin :)

Mekko H&M

Oletteko onnistuneet tekemään vielä viime hetkellä hyviä alelöytöjä?



14.1.2014

Voihan lenssu sentään!

Ajattelin tulla kirjoittamaan pikamoikat sairastuvalta, sillä joka iikka tässä asunnossa on enemmän tai vähemmän räkäinen. Islahan alkoi niiskuttamaan jo sunnuntaina, Milo sitten perästä maanantai-iltana ja mä olen niiskutellut jo usemman päivän enemmän tai vähemmän. Mä vaan niin toivon, ettei lenssu yltyis kenelläkään kovin pahaksi, sillä puolikuntoisena on aika keljua hoitaa toisia puolikuntoisia. Tänään sain aamulla hieman armoa, sillä ipanat heräsivät reilua tuntia myöhemmin, kuin normaalisti. Meidän aamu oli jotenkin heti hirmu tahmea ja hidas, johtuen varmaan normaalia myöhäisemmästä herätyksestä. Vaikka mä vihaankin yli kaiken aikaisia aamuja ja en ole ikinä kuulunut siihen aamuvirkkujen rasittavan pirteään ryhmään, mä olen vähän kerrallaan alkanut tottumaan aikaisiin aamuihin, vaikken olisi sitä ikinä uskonutkaan. Mehän herättiin ennen muksujen kanssa aina vaille yhdeksän, kun Milo nukkui vielä meidän makkarissa, mutta jäbän siirryttyä Islan kanssa samaan huoneeseen, on herätykset olleet lähes aina viimeistään vartin yli seitsemän, usein jopa puoli seiskalta. 


Tänään meillä on ollut yökkäripäivä (tai siis mulla ja Milolla, Isla repii itse yökkärin pois :D), sillä en viitsi viedä noin räkäisiä lapsia ulos. Mä olen siivonnut ja järjestellyt paikkoja koko aamupäivän, kun Milo ja Isla on touhunneet omiaan ja leikkineet kahdestaan. Yökkäripäivä taitaa jatkua ainakin lasten osalta iltaan asti, mutta itse ajattelin pyörähtää ihan pikaisesti kaupoilla, kun mun äiti tulee alkuillasta tässä piipahtamaan. Miten ihanaa onkaan päästä edes pieneksi hetkeksi jonnekin ilman lapsia, kun nyt on tottunut olemaan lapsien kanssa 24/7 ilman vapaahetkiä tai mahdollisuutta poistua kotoa ilman lapsia. 

Toivottavasti tervehdyttäis viikonloppuun mennessä koko konkkaronkka, sillä meillä on viikonlopulle taas jos jonkinmoista ohjelmaa ja olisihan se tietysti muutenkin kivaa, ettei tarviis viikkotolkulla kärsiä lenssusta :) Jos yhtä asiaa saisin nyt toivoa, haluaisin koko porukan selättävän flunssan mahdollisimman nopeasti, mutta jos se ei onnistu, niin toinen toive olis että ipanat tottuisivat fridalla niistämiseen. Mä olen odotellut tässä jo useamman kerran vähintäänkin poliiseja meidän oven taakse, kun kumpikin vihaa fridalla niistämistä yli kaiken. Huoh. No ehkä ne vielä jossain vaiheessa hoksaavat, että miten paljon helpompi on olla, kun nenä ei oo niin tuhannen tukossa ja pystyy hengittämään muutenkin kun vaan suun kautta.



Huomenna onkin jo viikon puoliväli ja perjantaina Miika tulee kotiin. Vielä kolme yötä, en jaksa odottaa!

Nyt taitaa olla aika paljon flunssaa liikenteessä, tuskin ollaan ainoita?



Joko se loppiainen meni?




Yksi mattimyöhäinen ilmoittautuu täällä, sillä nolona myönnän, että meidän joulukuusi sai vasta eilen kyytiä parvekkeelta. Tai no jos tarkkoja ollaan, odottaa se pussissa edelleenkin viemistä varastoon, hups :D Mä olen aina vähän saamaton tällaisten asioiden suhteen ja viime viikolla oli muutakin mietittävää, kun joulukuusi ja armonaika, jonka se meillä ikään kuin huomaamatta sai. Kaikki tuntuu saaneen joulukrääsästä yliannostuksen jo aikapäiviä sitten, mutta kuusi palloineen ei saanut vielä mulle jouluövereitä, sijaitsihan kuusi koko ajan parvekkeella, missä sitä ei tule tuijotettua tuntikausia päivässä. Ensi joulunakin meidän kuusi taitaa päätyä vielä parvekkeelle turvaan pieniltä termiiteiltä, josko sitten seuraavana vuonna saatais se johonkin sisätiloihin :) 

Myöntääkö kukaan muu olleensa pahasti myöhässä vai olinko ainoa?



13.1.2014

Kotiväki kasarmilla

Eilen oli tiedossa päivä, jota meidän perhe on odottanut koko viikon kuin kuuta nousevaa. Karjalan Lennostossa ja muissakin tukikohdissa oli kotiväen päivä, eli päästiin vihdoinkin moikkaamaan Miikaa monen päivän jälkeen! Voisin melkein väittää, että tilanne suorastaan jännitti mua, koska me ei olla ikinä oltu erossa noin montaa päivää ja pelkäsin hieman myös sen puolesta, että miten reissu sujuu itekseen lapsien kanssa. Hyvinhän se loppujen lopuksi meni, turhaan pelkäsin!




Isla nukkui päikkäreitä eilen vaan puolisen tuntia tukkoisen nenän takia, joten mä pidin sormia ristissä, että likka nukkuisi autossa ja jaksaisi olla kasarmilla edes tunnin verran. Isla nukahtikin melkein välittömästi autossa ja kerkesi nukkua parikymmentä minuuttia, kunnes oltiin perillä. Likka heräsi kesken unien ja oli kiukkuinen kuin ampiainen, jolloin myös Milo yhtyi huutokuoroon, ennen kuin päästiin edes autosta pihalle. Mä pelkäsin, että varsinkin Milo saattaisi vierastaa Miikaa useamman päivän erossa olon jälkeen, mutta se olikin Isla, joka ei halunnut isin syliin, juoksi karkuun ja vain äiti kelpasi. Mulla meinas iskee jo pienen pieni epätoivo, että näinkö nopeasti lapset unohtavat isänsä. Kunhan likka oli saanut kunnolla heräiltyä, kelpasi isi taas ihan samaan malliin, kuin ennenkin - onneksi. Isla riehui Miikan punkassa ja juoksenteli ympäri tupaa, hupia riitti myös yleisölle, jota oli aika paljon, koska tottakai jokaisen varusmiehen kummin kaiman kissatkin oli otettu mukaan.




Milo ei tuntunut olevan moksiskaan siitä, ettei isiä ole näkynyt moneen päivään, hyvä niin :) Me palloiltiin tuvassa tunnin verran, kunnes lähdettiin koittamaan onneamme sotkuun, joka oli tupaten täynnä. Kyllähän ne sotkun munkit piti käydä testaamassa, kun kaikki niitä aina ylistää. Koska oli erikoistilanne, sai Islakin oman pillimehun ja munkkiakin maistettiin vähän :)

Mä ajattelin, että mulle olis tosi kova paikka lähtee ajelemaan kasarmilta kotiin, kun tiedän ettei nähdä Miikan kanssa taas moneen päivään. Jotenkin mä olen nyt kuitenkin positiivisemmalla mielellä ja ton vierailun voimin jaksan odottaa toivottavasti perjantaihin asti, jolloin saadaan Miika viikonlopuksi kotiin. Isla on puhunut taas hirveästi isistä ja odotellut ikkunassa ton vierailun jälkeen, joten teki varmasti lapsillekin tosi hyvää nähdä, ettei se isi mihinkään ole hävinnyt, vaikkei kotona olekaan.



12.1.2014

Lomailua

Me oltiin lasten kanssa perjantaista sunnuntaihin mökillä ja voin kertoa, että se on kuin täysihoitoloma verrattuna kuluneeseen viikkoon, kun ollaan oltu kolmestaan kotona. Ensimmäinen viikko kai se aina pahin on ja ainakin tällä hetkellä mä olen tuhat kertaa positiivisemmalla tuulella, kuin mitä esimerkiksi muutama päivä sitten. Osaltaan asiaan on vaikuttanut se, että ollaan saatu soitella nyt joka päivä Miikan kanssa, toisin kuin aikaisemmin tällä viikolla. Mulla ja lapsilla on tietysti hirmuinen ikävä Miikaa, mutta ensi perjantaina saadaan taas koko perhe kasaan, kun Miika pääsee ensimmäisille lomille! 



Perjantaina mä sain aamupäivästä käydä vähän kaupungilla pörräämässä ja ruokakaupassa, kun äiti katsoi muksuja sen ajan. Voin kertoa, että tuntui aika kivalta päästä ekaa kertaa tällä viikolla ihmisten ilmoille ja vieläpä ihan yksin! Iltapäivällä lähdettiin sitten ajelemaan mökille muksujen ja äidin kanssa, mun isä tuli sitten myöhemmin perästä. Kulunut viikko oli aika rankka varmasti meille kaikille, joten oli luksusta päästä mökille tuulettamaan aivoja ja ennen kaikkea oli ihanaa, kun sai apua lastenhoidossa! Silloin kun on kivaa, viikonloput tuntuvat vain entistä lyhyemmiltä ja nyt on jälleen sunnuntai, mikä tarkoittaa paluuta arkeen. Mä yritän kuitenkin pysyä suht positiivisena ja ehkä ensi viikko onkin helpompi, kun kaikki ollaan vähän totuttu tähän uuteen tilanteeseen.

Isla on kiukutellut aivan älyttömästi mulle koko viikon, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. Onhan se ihan outoa, kun yhtäkkiä isi katoaa jonnekin ja ei tule takaisin. Totta kai mä olen Islalle kertonut, että missä isi on, milloin me nähdään ja koska iskä tulee käymään kotona, mutta eihän noin pieni vielä sellaista ymmärrä. Päivä kerrallaan ja viikko kerrallaan, onneksi asepalvelus suoritetaan vain kerran elämässä!



Tänä aamuna Isla heräsi tosi räkäisenä, joten saas nähdä mitä ensi yöstä ja ensi viikosta tulee. Ipanat on olleet nyt reilun puolitoista tuntia unten mailla ja Isla herää vähän väliä itkemään, onhan se varmasti hankalaa nukkua kun nenä on tukossa. Kyllä tää tästä, näyttää tosin vähän siltä, että mulle ja Milolle on kans rantautumassa sama tauti hyvää kyytiä :( Jospa tää olis vaan tavan lenssu, eikä kenellekään nousis kuumetta, sopii ainakin toivoa. Mä taidan linnoittautua ensi yöksi sohvalle, jotta pääsen tarvittaessa rauhoittelemaan muksuja keskellä yötä nopeasti. Kyllä selkä kiittää, kun olen nukkunut tällä viikolla joka yö sohvalla perjantaita ja lauantaita lukuun ottamatta, mä en vaan osaa nukkua yksin meidän sängyssä :D

Kivaa sunnuntaita kaikille! Millainen viikko teillä on ollut? :)


Instaweek: 19

Tällä viikolla blogi on viettänyt aikalailla hiljaiseloa, mutta ensi viikolla yritän olla vähän ahkerampi! Mulla on ollut aikamoinen opettelu yhden vanhemman arkeen ja siihen, että hoidan lapsia yksin kellon ympäri. Sen lisäksi ikävä on ollut hirmuinen, joten oon vaan yrittänyt selvitä päivän kerrallaan ja hyvinhän me ollaan pärjätty! Viikonloppu oltiin mökillä ja tänään käytiin lasten kanssa moikkaamassa iskää kasarmilla, kirjoittelen niistä pian lisää! Nyt olis kuitenkin tuttuun tapaan taas Instaweekin vuoro :)


1. Miikalla on ollut leukaparta kasiluokasta lähtien, joten meni kyllä hetki, ennen kuin silmä alkoi tottua uuteen ulkomuotoon. Ei se ollutkaan niin paha, kun mä kuvittelin! 
2. Käytiin muksujen kanssa ulkoilemassa ja Isla juoksenteli parhaansa mukaan isompien lapsien perässä, ihan niin kuin aina. Mun on melkein turha ottaa mitään lapioita tai muita puistoon mukaan, koska Isla juoksentelee aina mieluummin muiden lasten perässä ja yrittää apinoida kaiken :)


1. Onnea on ystävät <3 Mä olin vissiin niin surkeena, että sain ihanat sukat piristämään mieltä ja lämmittämään jalkoja. Noin on niin superpehmeät, ettei tekis mieli ottaa jalasta pois ollenkaan!
2. Kävin ostamassa vihdoinkin tripodin, aika kauan aikaahan sitä tulikin mietittyä ja jahkailtua. Kun kaukolaukaisin tuli vihdoinkin postissa, piti tämäkin sitten tietysti käydä hakemassa :)


1. Teetä porukoiden luona retromukista! Mä oon aina vihannut noita mukeja, ne on vaan niin rumia, mutta kyllä niistä teetä kehtaa sentään juoda ;)
2. Jäbä löysi mummon luota lempilelun, jota jaksettiin syödä pitkä tovi. Kun lelun pureskelu ei enää kiinnostanut, oli sillä hyvä hakata pöytää ja viskoa sen jälkeen lattialle, josta joku se aina nosti.


1. Retroteemalla jatketaan, Milo sai nukkua enon vanhassa äitiyspakkauksen makuupussissa, joka on vuodelta 1977. Toi on vaan niin hieno, mäkin haluan!
2. Vähän omaa lärviäkin, hissipose tietysti ;)


1. Miksi lasten sisäinen herätyskello ei herätä viikonloppuisin tuntia tai kahta myöhemmin? Kyllä mulle ainakin kelpais! Nimimerkillä heräsimme tänäänkin varttia vaille seiska.
2. Käytiin moikkaamassa iskää kasarmilla ja tais kaikki olla aika innoissaan!