5.1.2014

Armeijan harmaisiin


Huomenna se koittaa, the day. Miikan on aika astua armeijan harmaisiin ja mun täytyy opetella pyörittämään kolmen hengen taloutta, yksin. Tuntuu, että vastahan siihen oli ikuisuus ja yhtäkkiä huomaankin lähdön olevan huomenna. En mä ole valmis, vai olenko? Miikan piti astua palvelukseen jo heinäkuussa 2012, mutta lykkäystä haettiin, sillä juuri samoihin aikoihin oli Islan laskettu aika. Uudeksi päiväksi määrättiin 6.1.2014 ja siihen tuntui olevan ikuisuus, eikä toisesta lapsesta ollut vielä tietoakaan. Tässä välissä on syntynyt kuitenkin toinen lapsi ja tilanne on nyt entistäkin haastavampi varmasti meille kaikille. Miikalla on perhe, josta on vaikea olla erossa, lapset ikävöivät varmasti isää ja mä en ole tottunut olemaan yksin, saatika sitten pyörittämään tätä sirkusta yhden ihmisen hartiavoimin. Jossain vaiheessa se on kuitenkin suoritettava ja kaikesta selviää, onhan mullakin onneksi hyvä tukiverkosto ja auttavia käsiä tarvittaessa.

Mä en ole valmistautunut mitenkään siihen, että Miika lähtee armeijaan. En edes muista edellistä kertaa, kun ollaan vietetty yö erossa toisistamme. Puhumattakaan useammasta yöstä. En ole joutunut hoitamaan lapsia montaa päivää yksin, joten sekin on täysin uutta mulle. Olen tottunut kokkaamaan ruokaa hirmuisia määriä, jotta se riittäisi edes muutamaksi päiväksi. Olen käynyt ruokakaupassakin yleensä aina yksin, kun Miika on ollut lapsien kanssa kotona. Nyt kaikki muuttuu ja unohtuneen maitopurkinkin hakeminen kaupasta on rutkasti hankalempaa, kuin ennen. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja mä uskon, että hyvällä asenteella selviää pitkälle. Monet joutuvat olemaan koko ajan lapsien kanssa yksin, joko omasta halustaan tai pakon edessä. Mun on aivan turha alkaa valittamaan inttileskeydestä, varsinkaan kun sitä ei ole vielä takana yhtäkään päivää.


Mä olen oikeasti aika innoissani siitä, että Miika lähtee armeijaan. Vaikka me ollaankin oltu yli neljä vuotta tosi tiiviisti yhdessä ja koko tuona aikana ei ole ollut kovinkaan montaa päivää, jolloin ei oltais nähty, voi pieni välimatka tehdä meillekin ihan hyvää. Kun toista näkee vain viikonloppuisin, ei jaksa ehkä enää napista niistä pienistä asioista, kun maitopurkki on unohtunut pöydälle ja tyhjä vessapaperirulla lavuaarin reunalle. Mä veikkaan, että kun ollaan erossa toisistamme, sitä vähäistäkin yhteistä aikaa oppii arvostamaan aivan uudella tavalla. Sen jälkeen, kun intti on käyty, on työmahdollisuudetkin varmasti paljon paremmat. Kesän aikana Miikalta meni pari työmahdollisuutta sivu suun juurikin sen takia, kun se armeija oli käymättä - silloin harmitti. Silloin tuli mietittyä, että olisiko se intti pitänyt kuitenkin käydä edellisenä kesänä. Toisaalta mä en usko, että Miika olisi halunnut mistään hinnasta jäädä paitsi esikoislapsen ensimmäisestä vuodesta.

Mun on jotenkin tosi vaikea saada koottua ajatuksia järkeväksi tekstiksi, sillä vasta tänään olen oikeasti alkanut miettimään, että se lähtö on todellakin huomenna. Huomenna. Mä olen aina ajatellut, että siihen on vielä monta kuukautta, monta viikkoa ja sitten se onkin jo huomenna? Huh. Noh, kyllä me selvitään! Mä yritän kirjoitella blogia tästä eteenpäinkin suht ahkerasti, mutta toivon teidän myös ymmärtävän, että toisinaan illalla lasten nukahdettua voi oma sänky houkutella läppäriä enemmän ja aikaa kirjoittamiseen tuskin löytyy enää niin paljoa.

Lähteekö jonkun muunkin mies kenties huomenna inttiin vai onko velvollisuudet jo lusittu? 

P.S. Huomatkaa uusi, lyhyempi tukka! Niin ja se partakin lähtee huomenna, en kestä! 
Miikalla on ollut koko meidän seurustelun ajan tuo parta ja nyt se lähtee, niin surullista :(



14 kommenttia:

  1. Hui! Meillä isin ei oo onneksi tarvinnut käydä armeijaa ollenkaan lapsena tehdyn leikkauksen takia, ja kun aattelen tuota sun tilannetta omalle kohdalle, niin hirvittäis aika hirveesti, onhan siinä iso muuutos. :D Ja kun kaikki kaverit, kellä ei oo edes lapsia, aina valittaa ja itkee sitä inttileskeyttä. Mutta kyllä te pärjäätte, tsempppiä vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muakin lähinnä naurattaa tässä tilanteessa ne, jotka lapsettomina itkee inttileskeyttään, mutta kyllähän sekin voi toisaalta olla rankkaa, kun joutuu rakkaastaan olemaan pitkiä aikoja erossa. Mut kyllä tää varmasti helpompaa olis, jos ei noita ipanoita olis :D No, kaikesta selviää, kunhan vaan yrittää ainakin ajatella positiivisesti! Toivon mukaan Miika pääsee puolella vuodella, ei se loppujen lopuksi oo niin älyttömän pitkä aika, vaikka varmasti tuntuu siltä! :)

      Poista
    2. Jep toivotaan niin ja sulla on onneksi semmonen hyvä asenne. :) Ja eikös ne siellä intissä anna noille kenellä on lapsia niin enempi lomiakin?

      Poista
    3. Mun käsittääkseni perheelliset saa esimerkiksi iltalomia yölomiksi ja niin edelleen, mutta en tiedä miten siitä on sitten apua, kun auto jää mulle ja kulkeminen kasarmin ja kodin välillä voi koitua ongelmaksi kellonajoista johtuen, mulla kun on kuitenkin aina myös kaksi lasta kuskattavana. Mutta ajan kanssa sekin selviää :)

      Poista
  2. Jaskan isi oli intissä kun tavattiin neljä vuotta sitten, onneksi! Sen jälkeen kylläkin teki työtä laivalla, ja oli aina viikon kerrallaan poissa kotoa. Olisi vaikeaa kuvitella sellainen tilanne tämän hetkiseen elämään. Sulla kyllä on asenne kohdallaan ja varmasti pärjäätte loistavasti, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inttiajasta on kyllä varmasti helpompaa selvitä silloin, kun lasta ei vielä oo, vaikken toki halua sitäkään vähätellä, etteikö se joillekin olis tosi kova paikka olla erossa poikaystävästä :) Noh, kyllä tästä selvitään ja pitäis vaan yrittää muistaa se positiivinen asenne huonompinakin päivinä. Kiitos tsempistä!

      Poista
  3. Tsempit uuteen arkeen! Meillä edessä sama vasta vuoden päästä lykkäyksen ansiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varoitan, että se vuosi kuluu yllättävän nopeasti ;)

      Poista
  4. Temppiä arkeen ! eiköhän se siitä kun ei vaan vaadi iteltään mahdottomia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun vain muistaisi sen, että kukaan ei vaadi mua olemaan supermutsi ja joskus voi päästää itsensä vähän helpommalla :)

      Poista
  5. Tsemppiä sulle!:)
    Mä sain mieheni jouluksi kotiin, oli ollut vuoden siellä. Joulukuus sain tietää että olin raskaana ja tammikuussa Mika lähti. Joten olin 9kk melkein koko ajan yksin kotona ja aina silloin tällöin jouduin ambulanssilla sairaalaan koska menin tajuttomaksi (yleensä se tapahtui kaupungissa että pyörryin). Ja sitten olin 3kk yksin vauvan kanssa kotona ennenkuin Mika pääsi intistä! Ja kolme viikkoo olin nii kipee etten pystyny edes istumaan j mulla oli rintatulehdus ja kaikki! Mutta hyvin pärjäsin kun oli kavereits ja sukulaisia mun tukena! Hyvin sä tuut pärjään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa kyllä aika raskaalta! Mut sä selvisit siitä ja nyt se on takana :)

      Poista
  6. Oma mieheni lähtee myös huomenna sivarin koulutuskeskukseen ennen vuoden siviilipalvelusta, jonka saa onneksi suorittaa tässä kotimme lähellä. Mua hirvittää jo tämä kuukauden ero kun supistuksia on nyt tullut suhteellisen tiheään tahtiin ja vuodelevolle ollaan jo muutamaan otteeseen meinattu mahan kanssa joutua. Yritä siinä sitten hoitaa ostokset ja kotityöt sohvalta käsin.

    Susta kyllä huokuu sellainen päättäväisyys näiden sun tekstien perusteella etten usko teille tulevan sen suurempia ongelmia, vaikka henkisesti onkin varmasti rankkaa. Suuret tsempit teille!

    http://askeleitahiekassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, kuulostaa aika hankalalta tilanteelta! Tsemppiä myös valtavasti sinne suuntaan!

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!