7.1.2014

Inttileskeyden koko karmeus


Mä ajattelin, että siinähän se intti menee, mutta mulle tulee vaan nyt vähän enemmän hommaa. En sitten ajatellut yhtään sitä, että mä en osaa olla yksin ja ikävä iskee välittömästi. Eilen laiteltiin vielä viestiä Miikan lähdettyä ja viimeinen viesti tuli puoli kuuden aikaan, tänään kuulin Miikasta seuraavan kerran vaille yhdeksän illalla. Aivan liian pitkä aika mulle. Joillekin reilu vuorokausi ilman yhteydenpitoa on varmaan aivan normaalia, mutta ei mulle. Reilun neljän vuoden yhdessäolon aikana me ei olla kertaakaan oltu vuorokautta pitämättä yhteyttä, ei yhden yhtä kertaa. Siinä vaiheessa, kun Miika laittoi mulle viestiä, että saa soittaa iltapalan jälkeen, mun hanat aukes ehkä viidennen kerran tänään. Mä pillitin myös koko puhelun ajan, joka kesti kokonaiset yhdeksän minuuttia. Mä vihaan noita alkuaikoja, kun oma aika ja puhelimen käyttö on rajoitettu minimiin. 

Meillä meni eilen muksujen kanssa ihan hyvin ja mulle oli pitkää pinnaakin jostain siunaantunut. Illalla erehdyin kysymään Islalta, että pitäisiköhän tulla kylvystä pois - virhe. Aina aikaisemmin Isla on nyökännyt ja noussut itse pois, tällä kertaa vedettiin varmaan vuosituhannen pahimmat raivarit. Siinä samalla Milokin heräsi ja alkoi huutamaan, joten loppujen lopuksi mulla huusi kaksi lasta sylissä hysteerisenä ja en saanut niitä rauhoittumaan millään. Normaalisti lapset rauhoittuu tosi nopeasti, mutta ei eilen. Ensimmäistä kertaa ikinä mulle tuli sellainen fiilis, että mitä ihmettä mä nyt teen, miks nää ei rauhoitu. Ei lapsetkaan tyhmiä ole, kyllä nekin varmasti jollain tavalla reagoi isän poissaoloon ja Isla varsinkin, kun on jo vähän isompi.

Miikalla on ollut leukaparta kasiluokalta lähtien, kylläpä nyt näyttää oudolta! 


Yöllä Isla oli levoton ja ramppasi pois sängystä, mä en saanut unta ja saldona oli viis tuntia unta ja varttia vaille seiskalta ylös. Kun mä nukun viisi tuntia, se ei tiedä mitään hyvää. Tää päivä on ollut paljon vaikeempi, kuin eilinen, mutta niin sitä vaan tästäkin päivästä selvittiin! Mulle on tosi vaikee paikka se, kun Isla kyselee koko ajan isin perään ja odottaa ikkunassa iskää hokien. Yritäppä selvittää tollaiselle taaperolle, että iskä on nyt armeijassa ja ei tuu pitkään aikaan vielä edes kotiin. Onneksi ensi sunnuntaina päästään käymään kasarmilla!

Oikeastaan sitä on vain aina tottunut siihen, että Miika on kotona, nukkuu vieressä ja auttaa lapsien kanssa. Vasta tällaisessa tilanteessa tajuaa sen, miten paljon toinen merkitsee ja miten paljon toinen käsipari auttaa lasten hoidossa. Kai tää tästä, ehkä. Mä aika harvoin valitan blogiin mitään, mutta tänään ei positiivisempaa tekstiä irronnut, pahoittelut. Ehkäpä huominen on parempi?



20 kommenttia:

  1. Voimia ja tsemppiä tuhannesti Sanni <3 Voin vaan yrittää kuvitella miten raskaalta tuollanen tilanne tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mäkin kuvittelin jo etukäteen mielessäni, että miten raskasta inttiaika tulee olemaan, mut ei mulla ollu kyllä siitä oikeesti mitään aavistusta ja nyt on takana vasta kaksi päivää!

      Poista
  2. Mä muistan kun Emil lähti inttiin. En ollut nukkunut yhtään yötä yksin ja pelkäsin kaikkea! Se alku oli ihan kamalaa, enkä uskonut koskaan selviäväni siitä ajasta. Miohan oli silloin vielä mahassa, joten sain onneksi ekat viikot vain itkeä ja nyhjöttää sängyssä. Sulla on lapset, joten ihan yhtä helpolla et pääse! MUTTA mä lupaan, että kuukauden päästä kaikki on jo normaalia ja vannon, että lopussa sua alkaa harmittaa, kun kohta et voikaan päättää (melkein) kaikesta omin päin. Ja tiedän senkin, että nyt on ihan turha yrittää tsempata, koska se tsemppaus ei tunnu missään sen nuutuneen olon vuoksi! Nyt vaan tahdonvoimaa, sä pystyt siihen Sanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Voi kuinka onnellinen olisinkaan, jos saisin yksin maata sängyssä ja märehtiä oloani, mutta kun joka aamu on pakko nousta lasten takia ja toimia hovipalvelijana kellon ympäri ja vähän enemmänkin. Ilman lapsia ois varmasti helpompaa, lapsien kanssa tuplasti vaikeampaa. Olipa lapsia tai ei, niin tuskin se helppoo mulle ois kuitenkaan, kun oon vähän sellainen nyhverö, etten osaa olla yksin :D

      Poista
  3. Muista että täältä löytyy yhdet apukädet sulle <3

    VastaaPoista
  4. Jaksamisia sinne! :) Voin kuvitella tuon tilanteen täysin, mun mies nimittäin rupes tekemään reissuhommaa pari vuotta sitten ja se oli ihan kauheeta! Pari viikkoo erossa ja sit 3-4 yhteistä vapaapäivää ja taas sama homma alusta. Onneks nää reissuhommat nyt sitten jäi joulun aikaan pois, niin mun ei tarvi enää miettiä että miten pärjään sitten maaliskuussa kun tää pikkuherra syntyy. :)

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks reissuhommat on teillä jääny jo taakse, sillä voin kertoo et se on miljoona kertaa kauheampaa lapsen/lapsien kanssa!

      Poista
  5. oikein paljon tsemppiä ja voimia! varmasti pärjäät ja jaksat lasten kanssa, oot reipas ja sulla on hyvä tukiverkosto. ja kohta huomaatkin että inttiaika meni hujauksessa ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Nää neljä päivää on ainakin madellut ihan liian hitaasti :(

      Poista
  6. Mua meinas alkaa ihan itkettään kun luin loppua..Kun kuvittelen omalle kohalle,et miehen pitäs mennä inttiin..Se kävi sivaria kuukauden ja sai vapautuksen..Sillon jo oli tarpeeks kova ikävä ja rankkaa..Et jos tosissaan ois ihan armeijaan mennyt niin voin vaan kuvitella...Oon pitkään jo seuranut sun blogia ja on niin ihana! :) Paljon jaksamisia sinne arkeen sulle! :) Onneks ei sit intin jälkeen tarvii toisesta enään olla erossa! :)

    VastaaPoista
  7. Mä en osaa niinkään samaistua sun tilanteeseen muuten kuin että meillä toi on aika normiarkea. Isi lähtee aamulla kukonlaulun aikaan töihin ja tulee usein töistä kun poika vetelee jo sikeitä. Alkaa välillä kyllä korpeamaan kun pieni kysyy "missä Isi".. "Niin no se on taas töissä".. :(
    Me ei olla kans hirveesti öitä oltu erossa toisistamme, mut ennen muksua ei välillä nähty moneen päivään käytännössä. Vain kahvimuki tiskipöydällä paljasti että talossa asuu muitakin ;D Mä olin töissä kun mies nukkui ja toisinpäin. Joskus kerettiin näkemään ennen mun työvuoroa :D
    Mä en nyt tiedä ootko kirjottainut jo jossain mutta kauan Miika on intissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa vielä jotenkin pärjää, mutta ne illat ja yöt yksin on ollu mulle kaikista pahimpia :( Toivon mukaan Miika on korkeintaan puoli vuotta!

      Poista
    2. Saat kyllä kaikki tsempit ja sympatiat täältä! Onneksi kuitenkin on edes ne viikonloppulomat... Toivottavasti tosiaan Miika pääsee puolella vuodella! :)

      Poista
    3. Kiitos! Kai tää tästä, päivä kerrallaan. Pitää vaan muistaa olla ajattelematta sitä, että vielä on jäljellä 158 päivää, sillä se tuntuu niin loputtoman pitkältä. Kunhan lomasta lomaan selviää :)

      Poista
  8. Voimia sinne, varmasti on suuri muutos niin sinulle kuin lapsillekin. Mutta kyllä te pärjäätte! :)

    VastaaPoista
  9. Moi,

    Ensinnäkin tsemppiä arkeen!
    Ja ei nyt liity tähän postauksen, mutta olen nähnyt että Islalla on ikean brimnes-sarjan sänky, eikö? Meillä on itsellä se parisänkynä ja haluaisin kans tytöllemme samaa sarjaa olevan. En vain löydä sitä ikean sivuilta... Vai onko kyseessä sohvasänky? Saako siihen nuo kaiteet?

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Islalla on tosiaankin Brimnes-sohvasänky, johon olen hommannut Ikeasta erillisen turvalaidan :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!