13.1.2014

Kotiväki kasarmilla

Eilen oli tiedossa päivä, jota meidän perhe on odottanut koko viikon kuin kuuta nousevaa. Karjalan Lennostossa ja muissakin tukikohdissa oli kotiväen päivä, eli päästiin vihdoinkin moikkaamaan Miikaa monen päivän jälkeen! Voisin melkein väittää, että tilanne suorastaan jännitti mua, koska me ei olla ikinä oltu erossa noin montaa päivää ja pelkäsin hieman myös sen puolesta, että miten reissu sujuu itekseen lapsien kanssa. Hyvinhän se loppujen lopuksi meni, turhaan pelkäsin!




Isla nukkui päikkäreitä eilen vaan puolisen tuntia tukkoisen nenän takia, joten mä pidin sormia ristissä, että likka nukkuisi autossa ja jaksaisi olla kasarmilla edes tunnin verran. Isla nukahtikin melkein välittömästi autossa ja kerkesi nukkua parikymmentä minuuttia, kunnes oltiin perillä. Likka heräsi kesken unien ja oli kiukkuinen kuin ampiainen, jolloin myös Milo yhtyi huutokuoroon, ennen kuin päästiin edes autosta pihalle. Mä pelkäsin, että varsinkin Milo saattaisi vierastaa Miikaa useamman päivän erossa olon jälkeen, mutta se olikin Isla, joka ei halunnut isin syliin, juoksi karkuun ja vain äiti kelpasi. Mulla meinas iskee jo pienen pieni epätoivo, että näinkö nopeasti lapset unohtavat isänsä. Kunhan likka oli saanut kunnolla heräiltyä, kelpasi isi taas ihan samaan malliin, kuin ennenkin - onneksi. Isla riehui Miikan punkassa ja juoksenteli ympäri tupaa, hupia riitti myös yleisölle, jota oli aika paljon, koska tottakai jokaisen varusmiehen kummin kaiman kissatkin oli otettu mukaan.




Milo ei tuntunut olevan moksiskaan siitä, ettei isiä ole näkynyt moneen päivään, hyvä niin :) Me palloiltiin tuvassa tunnin verran, kunnes lähdettiin koittamaan onneamme sotkuun, joka oli tupaten täynnä. Kyllähän ne sotkun munkit piti käydä testaamassa, kun kaikki niitä aina ylistää. Koska oli erikoistilanne, sai Islakin oman pillimehun ja munkkiakin maistettiin vähän :)

Mä ajattelin, että mulle olis tosi kova paikka lähtee ajelemaan kasarmilta kotiin, kun tiedän ettei nähdä Miikan kanssa taas moneen päivään. Jotenkin mä olen nyt kuitenkin positiivisemmalla mielellä ja ton vierailun voimin jaksan odottaa toivottavasti perjantaihin asti, jolloin saadaan Miika viikonlopuksi kotiin. Isla on puhunut taas hirveästi isistä ja odotellut ikkunassa ton vierailun jälkeen, joten teki varmasti lapsillekin tosi hyvää nähdä, ettei se isi mihinkään ole hävinnyt, vaikkei kotona olekaan.



4 kommenttia:

  1. Jos jotakin positiivista pitää etsiä tästä inttiasiasta, niin ole onnellinen että kasarmi on noin lyhyen matkan päässä. Sitten kun alkaa iltalomat yms, niin voitte nähdä kumminkin edes hetken aikaa ja viikonloppuvapailla aikaa ei mene matkustamiseen. :) Tilanne voisi olla pahempikin, mun mies aikoinaan kävi intin kajaanissa, johon oli tosiaan semmonen 400 km matkaa yhteen suuntaan. :D

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miikankin piti alunperin mennä Kajaaniin, mutta lykkäyksen yhteydessä haki sitten siirtoa Rissalaan. Hyvä niin, lyhyt välimatka helpottaa hieman asioita :)

      Poista
  2. Voi oli kyllä niin mukava postaus ja samalla koskettava! (: ..Mites Miika on siellä pärjännyt ja kuinka usein hän sitten saa vapaata? Pääsee kotiin teidän luoksenne (: Isla on kyllä jokseenkin äitinsä näköinen ja sitten taas on isänsä näköinen! :D Isla on kyllä tosi iso tyttö jo ja Milokin on kasvannut hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miika pääsee ensi viikonlopuksi kotiin, mutta p-kaudella ollaan yleensä vissiin se pari viikkoa kerrallaan kiinni. Sitten kun p-kausi on ohi, kotiin pääsee hieman useammin ja iltalomia on ilmeisesti mahdollisuus pidentää yölomiksi, jottei tarvitsisi viikkoja olla kokonaan yksin lasten kanssa :) Kun vaan jaksais nyt tän p-kauden, niin sitten helpottaa! Islalle on kyllä alkanut tulla ehkä vähän mun näköä, vauvana likka oli kuin kopio isästään pienenä. Milokin on kyllä kasvanut kovasti ja pikkuvauvasta on kuoriutunut varsin tomera pikkumies! :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!