9.2.2014

Instaweek: 23

Tällä viikolla oltiin Instagramin puolella edes hieman edellisviikkoa ahkerampia! Kevättalven aurinko piristää kummasti mieltä ja ulkoileminen on tuhat kertaa mukavempaa, kun ulkona on vain muutama aste pakkasta. Tällä viikolla Instagramista löytyy muutama ulkoilukuva ja yksi kylpykuvakin sinne on eksynyt, ipanat kun pääsivät tällä viikolla ensimmäistä kertaa yhdessä kylpyyn ja sekös vasta olikin hauskaa! 


1. Koko konkkaronkka <3 Isla pääsi ekaa kertaa testaamaan uutta pulkkaansa, kuten aiemmin mainitsinkin ja jaksoi istua siinä tosi hyvin, välillä tosin piti kauhoa lunta ja kaikkea käsiin sattuvaa mukaan ;)
2. Milo napotti alkumatkan olevinaan niin virkeänä, mutta kyllä meidän iso mies on vielä kuitenkin niin vauva, että sammui rattaisiin alta aikayksikön. 


1. Mun on varmaan turha päivitellä silmäpusseja, jotka roikkuvat polvissa asti... Ja toi juurikasvu, en ala! Kivaa, että hiukset kasvaa aika rivakkaan tahtiin, mutta en millään jaksais olla koko ajan värjäämässä niitä.
2. Ipanat pääsivät ekaa kertaa yhdessä kylpyyn ja huutohan siinä tuli, kun pois piti lähteä. Kummallakin oli hirmu hauskaa ja Isla varsinkin tuntui olevan innoissaan, että Milo oli ammeessa samaan aikaan. Milon leikit on tässä vaiheessa lähinnä sitä, että roiskitaan vettä pitkin kylppäriä, mutta se ei tuntunut onneksi Islaa haittaavan pätkääkään :)


1. Olisko ollut toinen tai kolmas kerta ikinä, kun tein lettuja. Eihän ne nättejä olleet, mutta maistui kuitenkin ja eipä mennyt kovin pitkään, kun lautanen oli tyhjä. Säästin sentään yhden Islalle! :D
2. Kokista ja olympialaisia, mikäs sen parempaa. Mä en hirveämmin urheilua seuraa, paitsi lätkää, mutta olympialaiset on poikkeus ja silloin katson sitä, mitä nyt sattuu sillä hetkellä telkkarista tulemaan. Enni Rukajärven lasku oli hieno, jospa hopea ei olisi Suomen ainoa mitali! Mitäköhän siitä tulee, kun mä lähden maaliskuun alussa muutaman vuoden tauon jälkeen lumilautailemaan, kun mennään mun vanhempien ja lasten kanssa viikoksi Ylläkselle? Toivottavasti ei ainakaan kovin montaa katkennutta raajaa :D


1. Käytiin tänään Miikan porukoilla ja Isla teki vähän inventaariota, ihan niin kuin joka kerta :D Korit on täynnä vaikka minkälaista pientä tilpehööriä ja niiden tutkiminen onkin Islan lempparipuuhaa mummilassa.


En saanut tällä viikolla aikaiseksi kirjoitella siitä turvaistuimesta, mutta ensi viikolla siitäkin on luvassa juttua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!