11.2.2014

Turvaistuin: Cybex Pallas 2 fix

Me ostettiin jokunen viikko sitten uusi turvaistuin, sillä kaukalo alkoi käymään lievästi sanottuna pieneksi Milolle, joka ei todellakaan ole ihan pienimmästä päästä ikäänsä nähden. Pohdittiin pitkään eri vaihtoehtoja ja jouduttiin miettimään myös sitä, mitä malleja täällä Kuopiossa on myynnissä, jotta päästään tutkimaan ihan livenä paikan päälle. Mä olen tähän asti vastustanut koko ajan palkki-istuimia, sillä vaikka olenkin niistä kuullut paljon hyvää, olen kuullut myös huonoja kokemuksia lähinnä lapsen viihtyvyyden takia. Vaikka lapsen turvallisuus onkin ensisijaista, on myös viihtyvyys ja mukavuus tärkeää, sillä en halua kuunnella kaikkia automatkoja huutoa, joka aiheutuu hankalasta olosta tai vastaavasta.

Meidän edellinen istuin on Klippanin Triofix ja ollaan oltu siihen varsin tyytyväisiä, mutta koska istuin on aika kapea, ei se ollut tällä kertaa vaihtoehtona kun Milo tuntuu kasvavan aikamoista kyytiä. Istuimen kankaat on nyppyyntyneet tosi nopeasti ja haaravyön vierestä on kangas purkautunut jonkun verran. Klippanista ollaan tykätty tosi paljon, mutta kankaat ei tunnu olevan sieltä parhaimmasta päästä. Mikäli kiinnostaa, niin Klippanista löytyy postaus täältä!


Jokunen viikko takaperin saatiin muutama tunti lapsivapaata ja lähdettiin katsomaan istuimia ja kartoittamaan valikoimaa. Mentiin ensimmäiseksi Carlsonille, vaikken tykkääkään erityisemmin käydä siellä lastentarvikeosastolla, koska eräs miesmyyjä on vähän turhan innokas ja mä vaan lähinnä ahdistun myyjistä, jotka on koko ajan hengittämässä niskaan ja en saa rauhassa katsella vaihtoehtoja yksin. Yleensä olen Carlsonin lastentarvikepuolella pakoillut ko. myyjää hyllyjen välissä :D Toivoin, että siellä olisi ollut joku muu myyjä, mutta ei... Ei siinä, hienoa että on asialleen omistautuneita myyjiä, jotka osaavat hommansa, pointsit siitä! Kun mentiin katsomaan turvaistuimia, meni ehkä kymmenen sekuntia, kun tämä kyseinen myyjä oli jo kyselemässä, että turvaistuimiako sitä ollaan katselemassa. Carlsonilla on myynnissä ainakin Britaxia ja Cybexiä ja vaikka meidän kaukalo onkin ollut Britaxin, en halunnut kyseisen merkin turvaistuinta ja tyydyin perehtymään tarkemmin Cybexiin, joka tuntuu jakavan mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseenkin. Me saatiin myyjältä varsin kattava tietopaketti Cybexin Pallas 2 fix-istuimesta, joka tuntui kaikista parhaimmalta meidän tarpeisiin. Oikeastaan esittely oli niin kattava, että mulla valui jo hiki selkää pitkin toppatakki päällä, kun kuunneltiin myyjän kattavaa infopakettia istuimesta.

Loppujen lopuksi tilanne päättyi siihen, että me lähdettiin kaupasta turvaistuimen kanssa ja toivottiin, että Isla sopeutuu istumaan palkki-istuimessa. Milo on vielä liian lyhyt uuteen istuimeen, sillä palkki tulee liian ylös pojan kokoon nähden, joten tällä hetkellä Isla istuu Cybexissä ja Milo Klippanissa. Tilanne tulee luultavasti muuttumaan jossain vaiheessa, kun Milo kasvaa Islasta ohi, mutta nyt mennään näin :) Mä pelkäsin sitä, että Isla vihaa palkkia, kun on tottunut istumaan viisipistevöissä, mutta ainakin tähän asti Isla on istunut kaikki automatkat kiltisti mukisematta uudessa istuimessaan. Milokin tuntuu olevan ihan tyytyväinen omaan turvaistuimeensa, ainakin uni tulee siinä ihan yhtä hyvin kuin kaukalossa.


Cybex on tosi isokokoinen ja haukkaakin varsin ison tilan pienen automme takapenkistä, mutta sille ei mahda mitään. Plussaa ehdottomasti siitä, että istuimessa on kallistusominaisuus unia varten ja pääntukeakin saa säädettyä hieman kaltevampaan kulmaan. Miinusta siitä, että ajon aikana istuimen säätö ei onnistu etupenkiltä käsin. Kankaat vaikuttavat laadukkailta, mutta aika näyttää, miten ne kestävät kulutusta. Meidän autossa (Hyundai i30-farmari) on aika lyhyet vyöt ja niitä saakin venyttää ihan äärimmilleen, jos Islalla on toppavaatteet päällä, että vyöt saa kiinni. 

Meillä istuimen valintaan vaikutti testimenestys, kokemukset ja siinä piti olla ehdottomasti isofix-kiinnitys, koska meidän autosta isofixit löytyy. Se, että haluttiin isofix-kiinnitteinen istuin, karsi jo jonkin verran vaihtoehtoja pois, mutta ainakin tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen valintaan. Mulla oli alkuun hankaluuksia saada vyö istuimen ympärille, mutta nyt sekin onnistuu, kunhan itse ahtaudun jalkatilaan seisomaan, jotta saan vyön lukkoon kiinni. Tuo meidän Cybex on 36 kiloon asti, eli valmistajan mukaan lapsi voi istua siinä 11-vuotiaaksi asti, mutta en todellakaan usko, että kukaan 11-vuotias istuu enää turvaistuimessa :D 


Nyt, kun meillä on kokemusta kahdesta istuimesta, voin edelleenkin suositella lämpimästi Klippania, mutta myös Cybex vaikuttaa varsin käyttökelpoiselta vajaan kuukauden käytön perusteella. Klippan on suomalainen istuin ja vie huomattavasti vähemmän tilaa, kuin Cybex. Cybexissä on kallistusominaisuus, jota Klippanissa ei ole, mutta toisaalta lapsi pystyy hyvin nukkumaan istuimessa myös ilman kallistusominaisuutta, sillä ainakaan Islan pää ei ole istuimessa retkahdellut. 

Vaikka mä olinkin alkuun sitä mieltä, että meille ei ikinä tule palkki-istuinta, niin syön sanani ja sanon, että olen varsin tyytyväinen uuteen turvaistuimeen. Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan :D Cybex vaikuttaa varsin hyvältä ainakin muutaman viikon mittaisen kokeilun perusteella ja se on juuri sopiva istuin meille tarpeet huomioiden. Lapsetkin ovat toki yksilöllisiä, osa suostuu istumaan palkki-istuimessa ja osa ei. Onneksi Isla sopeutui istumaan Cybexissä nopeasti ja huutoa ei ole tarvinnut kuunnella ollenkaan! Millaisia turvaistuimia teillä on?


15 kommenttia:

  1. Meillä on selkä menosuuntaan oleva Britaxin istuin. Vie toki tilaa paljon, mutta mielestäni turvallisempi ratkaisu, kun kyseessä on vasta 1,5-vuotias...

    Tuosta palkki-istuinten turvallisuudesta paljon puhutaan, mutta silti tämmöinenkin jossain kohtaa levisi netissä: http://yle.fi/uutiset/liikenneturva_lyttaa_lasten_palkki-istuimen_turvallisuuden/6547607 (en silti usko, että käytännössä tuo istuimesta pois lentäminen olisi oikein mahdollista)

    Noh, kaikissa istuimissa on puolensa. Ei taida olla mitään täydellistä vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isla istui meillä jo Klippanissa jonkun aikaa kasvot menosuuntaan, sillä istuessaan selkä menosuuntaan turhautui niin paljon, että huuto oli jatkuvaa. Tietenkin lapselle on aina paras istua selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään, mutta ei sitä huutoakaan viitsisi koko ajan kuunnella... Aika ihmeelliseltä kuulostaa, että lapsi voisi palkki-istuimesta lentää, mikäli palkki on oikein ja tarpeeksi tiukasti kiinnitetty.

      Poista
    2. Video, jossa lapsi lentää istuimesta, on otettu Kiddyn palkki-istuimesta. Ne on saanu paljon huonompia tuloksia testeistä kuin nämä Cybexit.. Onhan palkki-istuimissakin eroja, palkit erikokoisia, vastaa eri kohtiin ym. Itsekin ostettiin pojalle juuri Cybexin palkki-istuin, tosin Juno-Fix. näyttää erittäin hyvältä ja poikakin viihtyy. :)

      Poista
    3. Palkki-istuimet tuntuu todellakin jakavan mielipiteitä, mutta hyvä, että keskustelua syntyy, sillä onhan turvallisuus kuitenkin tärkeä asia :) Mekin mietittiin Junoa, mutta päädyttiin ottamaan kuitenkin Pallas.

      Poista
  2. Cybex Pallas 2 on meillä! Loistava istuin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä on vaikuttanut ainakin hyvältä :)

      Poista
  3. Gracon turvaistuin, tärkein ominaisuus oli juurikin se, että sen saa asennettua selkä menosuuntaan. Myös kallistus on tosi hyvä, kun tyttö simahtaa tosi usein autoon :) Minulle on aivan yhdentekevää lukea testeistä, kun oma järkeni pistää tässä asiassa vastaan, viitaten siis tuohon kasvot menosuuntaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Klippanin saa asennettua selkä menosuuntaan, kuten se Milolla nyt on, mutta kuten ylemmässä kommentissa mainitsinkin, oli Isla jo Klippanissa jonkun aikaa istunut kasvot menosuuntaan.

      Poista
    2. En halua mitenkään mollata Gracon istuimia, mutta pakko sanoa kuitenkin sen verran, että Gracon istuimet ovat pärjänneet testeissä surkeasti. Itse en kehtaisi niitä verrata mielelläni Cybexin istuimiin vaikka ne olisi asennettu väärinpäin.

      Poista
  4. cybex pallas 2 myös meillä ja ollaan oltu tyytyväisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muutkin on tyytyväisiä samaan istuimeen! :)

      Poista
  5. Meillä on esikoisella Klippan triofix, mikä on koon puolesta toiminut hyvin kun tyttö on pienikokoinen ja näin Focukseen on mahtunut turvaistuimen ja -kaukalon väliin aikuinen istumaan. Mutta nyt pitäisi ostaa toisellekin lapselle turvaistuin. Palkki-istuin kyllä vähän epäilyttää, mutta pitänee vaan kokeilla, mitä lapsi siitä tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mahdollista, niin kannattaa ehdottomasti käydä liikkeessä kokeilemassa, että mitä lapsi istuimesta tuumaa. Me ostettiin vähän sika säkissä, sillä istuinta ei kokeiltu kummallekaan lapselle ja onneksi Isla tykkää siinä kuitenkin istua - hiihtolomareissu Ylläkselle (650km suuntaansa) sujui mukavasti Cybexissä ilman kiukutteluja :)

      Poista
  6. Tässä Pallaksen törmäystesti http://www.autoliitto.fi/tietopankki/testi-ja-tutkimustuloksia/turvaistuintestit/cybex-pallas-2-2012/ ja näyttää pärjänneen hyvin.

    VastaaPoista
  7. Heippa, ootteko tiennyt että "selkä menosuuntaan" suositus on tehty siinä 90-luvulla silloisten autoje ja turvaistuinten perusteella, eikä sitä ole sen jälkeen muutettu mitenkää, vaikka turvaistuimet ja autot ovat muuttuneet. Nii ja ystäväni kolme lasta 2,4&10v kaikki istuvat vielä turvaistuimessa, viitaten yhteen aiempaa kommenttii, missä joku sano etteihän kukaan 11v enään istu turvaistuimessa. ;)

    VastaaPoista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!