21.2.2014

Uhmatuhma


Nyt se on rantautunut meillekin, uhma nimittäin. Tuo paljon pelätty mörkö, joka saa aikaisemmin nätisti käyttäytyneen lapsen riehumaan, ilkeilemään, raivoamaan ja sivuuttamaan kiellot. Isla tosin on aina ollut tempperamenttinen, joten toisinaan ollaan oltu napit vastakkain, ihan ilman uhmaakin. Mä olen erittäin kovapäinen ja tempperamenttinen ja niin on meidän likkakin, joten voitte kuvitella, että savu nousee korvista, ärräpäitä tekisi mieli suoltaa koko ajan pihalle ja itseään pitää muistuttaa, etten voi alentua vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisen lapsen tasolle. Toisinaan minunkin tekisi mieli heittäytyä lattialle raivoamaan, milloin mistäkin asiasta, mutta yritän sentään käyttäytyä aikuismaisesti ja toimia esimerkkinä lapselle, joka ei osaa käsitellä omia tunteitaan vielä aikuisen tavoin. 

Viimeisen parin viikon aikana olen katsellut ihmeissäni, kuinka noin pienen ihmisen elämä voi olla välillä vaikeaa. Sukat ei mene jalkaan, housut ei nouse ylös asti, auto ja peräkärry ei käänny ovenkarmien välissä, äiti kieltää, veli vie lelun kädestä, isi kieltää, ruokaa ei tule just sillä sekunnilla, kylvyssä saa olla liian vähän aikaa, telkkaria ei saa läpsiä, ikkunalaudalle ei saa kiivetä, keittiöjakkalla ei saa seisoa, pikkuveljeä ei saa purra ja näitähän riittää. Rankkaa, kun kaikki kiva on kiellettyä! 

Niinhän sitä sanotaan, että rajat on rakkautta. Meillä on ollut rajat alusta lähtien, "ei"-sanaa on jankattu pienestä pitäen ja kielletyistä paikoista on nostettu pois satoja kertoja. Jäähynurkka on otettu käyttöön ja Isla ymmärtää kyllä, että siellä mietitään tuhmuuksia. Viime viikolla Isla puri Miloa varpaasta sen verran kovaa, että ärähtäessäni likka juoksi jo oma-aloitteisesti jäähynurkkaan. Mä yritän olla kärsivällinen, laskea kymmeneen ja treenata itselleni ne lehmän hermot, mutta toisinaan munkin pinna katkeaa ja ääntä tulee korotettua. Tilanne on meille kaikille uusi, jospa tähänkin tottuu ajan kanssa ja jokainen oppii käsittelemään ja hallitsemaan tunteitaan paremmin, niin Isla kuin vanhemmatkin. 


Vaikka uhmaikä onkin hankalaa aikaa ja tämä on vasta alkua, yritetään totutella uuteen tilanteeseen ja nauttia niistä pienistä hetkistä, kun lapsi on hyvällä tuulella ja kiehnää kainalossa läheisyyttä tankaten. Vaikka Isla kiukutteleekin nykyään pitkin päivää ja lattialle voi heittäytyä raivoamaan asiasta kuin asiasta, jaksaa päivän aina niiden pienien hyvien hetkien ansiosta. Kyllä tämä tästä, yritän vain olla ajattelematta sitä, että uhmaikä loppuu viimeistään silloin, kun Isla muuttaa pois kotoa :D Googlasin muuten mielenkiinnolla uhmaiän loppumista ja huomasin, että aika moni muukin on pohtinut samaa ja ketjuja kyseisestä asiasta löytyi lukemattomia. Lohduttavimmat viestit olivat tosiaankin niitä, joissa uhmaiän kerrottiin loppuvan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset lentävät pois kotoa ja muuttavat omilleen :D

Pahin uhmaaminen kohdistuu selvästi minuun, vietänhän lasten kanssa eniten aikaa. Myös isi saa uhmasta osakseen illalla kotiin tultuaan ja meillä usein vierailevat kaveritkin ovat nähneet, kuinka pieni raivotar pääsee valloilleen. Islan uhma ei onneksi kohdistu pahemmin Miloon, mitä nyt välillä pitää käydä veli tönäisemässä nurin, varastaa lelut kädestä ja purra esimerkiksi varpaasta. Onneksi sitä ei tapahdu kuitenkaan koko ajan, joten Milo saa olla vielä aika rauhassa. Vieraiden seurassa Isla osaa olla tarvittaessa hyvinkin vieraskorea, yritäppä siinä sitten vakuutella, että tietäisittepä millainen se on kotona oman porukan kesken :D Kuten sanoin, äiti saa suurimman saavillisen sontaa niskaan ja niin kai sen pitääkin mennä. Äiti on lapsen tuki ja turva, jolle voi raivota ja purkaa tunteitaan rauhassa. Vaikka mä olenkin Islan mielestä nyt ihan hanurista, niin kaipa se oppii viimeistään aikuisena arvostamaan omaa äitiään ;)

Uhmataanko teilläkin? Vinkkejä otetaan vastaan!



16 kommenttia:

  1. Juu kyllä, niin tuttua puuhaa. Mä olin niin loppukin sen kanssa että päästiin perheneuvolaan. Eetu oli sillon rapiat 2v ja sai mut tönöstyy kumoon. Sain neuvoksi että otan syliin, varon omaa päätä ja pidän kiinni niin kauan kun rauhottuu (koska jäähynurkka ei toiminut kerta kaikkiaan, ja nythän on joku juttu et sitä ei saa käyttää xD) No, mä en mikään iso oo saatikka voimakas ja enhän mä sitä jaksanut pitää. Se meni siihen että istuttiin vessan lattialla ja itkettiin molemmat. Huoh, nyt on siis Eetu 3v5kk ja Aatu 1v8kk ja molemmat uhmajäärää aivan hirveesti. Pitkäpinnaisuutta ja johdonmukasuuttu mut välillä on pakko mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja hei, vaikee uhmaikä, helppo teini-ikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa aika rankalta! Johdonmukaisuus ja pitkäpinnaisuus kai ne avainsanat on, voiskohan sitä pitkää pinnaa ostaa jostain? :D Sitä helppoa teini-ikää ootellessa...

      Poista
    2. Täällä satunnainen lukija, kolmen lapsen äiti. Keskimmäinen lapsista tyttö, jolla ei ehkä edes voinut sanoa olevan varsinaista uhmaikää, koska se temparamenttinen luonne nosti päätään uhman tavoin joka ikinen vuosi, kestäen eri pituisia aikoja kerrallaan, viikkoja, kuukausia... ja sitten oli taas hieman seesteisempää.Oli hermoja raastavaa välillä( = usein). Iän karttuessa kuitenkin helpotti, kun se puhekin alkoi tuottaa tulosta, ymmärrystä, ja uhmat lyhyempiaikaisia. Tosin nuoruuden ja murrosiän huumassaan kokeillut rajoja myös, enemmän kuin sisaruksensa. Nyt kohta 17-vuotias lukiolainen, välillä äksy ja yhteenkin otetaan. Samalla herkkä, taiteellinen. Pärjää koulussa ja kaverisuhteissa erinomaisesti. Jo pienestä pitäen ollut myös rohkea ja itsenäinen monessa asiassa. Pointtina tässä siis se, että kyllä se vielä helpottaa ja luonteenpiirteittensä ansiosta lapsi tulee pärjäämään mainiosti :) Jaksamista kaikkiin tuleviin hetkiin ja vuosiin, ole armollinen myös itsellesi äitinä, ei se hermostuminen maata kaada. Ja ota joskus huokaisuhetki! Terkuin onnellinen jo isojen lasten äiti :) PS. se teini-ikä on kuitenkin ollut helpompi kuin luulin (tai sitten ovat vaan TODELLA hyvin osanneet pimittää kaiken ;) )

      Poista
    3. Meilläkin likalta löytyy aimo annos tempperamenttia ja uhma siihen yhdistettynä, huh! Kiitos kannustavasta kommentista, kyllä tämä jossain vaiheessa varmasti helpottaa :) Sitä teini-ikää odotellessa, jospa silloin muistais vielä kaikki omat kolttosetkin, niin ei ihan niin helposti olisi huijattavissa ;)

      Poista
  2. En ole äiti, mutta toivottavasti jonain kauniina päivänä minusta sellainen tulee ja en voi kuin nostaa hattua sulle! <3 Paljon tsemppiä sinne! :-) Niin ja niitä pieniä, ihania hetkiä toivotellen, Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne pienet hetket pelastaa surkeimmankin päivän, onneksi :)

      Poista
  3. Meillä on aivan sama kausi menossa, tottakai se alkoi sillä samalla napautuksella ku neitille tuli pikkusisko maailmaan! Onneksi ei vauvaan kohdistu mikään kiukku vaan kaikki kuormittuu minua kohti. Tuntuu ettei sitä vaan yksinkertaisesti kestä eikä omia hermoja pysty ikuisuuksia hautoa.. Meillä ei jäähynurkka toimi ei ollenkaan joten pitääpä kokeilla tuota ylläolevassa mainuttua sylissäpito hommaa! Olis kyllä kiva tietää millä sais uhman elämää helpotettua.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei uhma alkanut onneksi Milon synnyttyä, mutta nyt uhmataan sitten senkin edestä! Onneksi Milo ei tosiaan ole pahimpia kiukunpuuskia saanut osakseen, vaan minä. Ei omat hermotkaan loputtomasti kestä, tietenkään, mutta ei itselleen pidä olla niin ehdoton - jokainen hermostuu toisinaan :)

      Poista
  4. Jaksamista teille, kyllä se siitä!:) Olen lukenut jostain, että on tärkeää huomioida ja kiittää silloin, kun lapsi käyttäytyy toivotulla tavalla. Minä ainakin joudun usein muistuttamaan itseäni tästä, kun niin helposti tulee vain koko ajan ei ei, älä koske siihen yms.. Tuo on kans hyvä, että yrittää antaa tunteille sanat, kun lapsi kiukkuaa.. ainakin kirjoituksesta sain sellaisen käsityksen, että teet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jaksamista tarvitaan! Islaa on yritetty kehua aina silloin, kun neiti toimii oikein ja toivottavasti sekin alkaa jossain vaiheessa tuottamaan toivottua tulosta. Aika usein täälläkin jankataan niitä kieltoja, pitäisi vain muistaa jaksaa selittää ja kertoa, miksi jotain asiaa ei saa tehdä ja kannustaa toimimaan oikein :)

      Poista
  5. Todella tutun kuulosta! Aivan kuin meidän viimeisen parin viikon tapahtumat ;) Jospa se tästä joskus helpottaa, koitetaan kasvattaa pinnaa..

    VastaaPoista
  6. Tuttua touhua! :D Täällä poika 1v10kk ja jo hetken aikaa ollut uhman merkkejä ilmassa. Onneksi uhmakohtaukset eivät kohdistu kuitenkaan pahemmin pikkusiskoon, joka on vasta 3kk. Johdonmukaisuuden nimeen vannon minäkin ja siihen, että sitten kun on niitä kivoja hetkiä yhdessä, niin niistä otetaan kaikki irti ja tuetaan siihen hyvään käytökseen. Meillä saa esim. kehut siitä, kun paijaa nätisti siskoa tai kerää leluja koriin yms. Tsemppiä uhma-aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin yritetään kehua aina, kun Isla tekee jotain oikein ja kannustetaan toimimaan niin kuin pyydetään. Kyllähän uhma hermoja koettelee, mutta ei kai tämä loppuelämää kestä :D

      Poista
  7. Ai että noita Islan ilmeitä!!:D Meiltä löytyy samanlaista ruttunaamaa monta kertaa päivässä myöskin ;) Mä en oo keksinyt mitään kikka kolmosta tohon raivoamiseen, kuin ainoastaan sen että jätän huomioimatta. Sitten jos se raivo ei mene ohi vaan siirtyy semmoiseen lohduttomaan itkuun niin silloin pääsee syliin.
    Meillä saan minä tämän kaiken kiukun niskaani!:( Isille ei kiukutella yhtään mutta johtunee siitä että sitä Isiä näkee paaaljon vähemmän kun Äitiä. Meillä siis Isi tekee pitkää päivää ja tulee usein vasta seiskan aikaan illalla töistä kotiin.
    Tän uhman myötä on noi pottahommatkin menny ihan plörinäksi, kun ei tota jäärää saa siihen potalle. Joskus onnistun huijaamaan mutta ei se ehkä auta että kerran 2 päivässä istuu potalla?:D
    Tää meidän tyyppi otti serkkupoikansa (3v) kanssa yhteen yksi päivä kun molemmat halusi saman lelun. Piti oikeen olla irrottamassa poikia toisistaan kun kaks tulisielua vähän taisteli. Ja kun oltiin saatu tilanne rauhoittumaan ja pyydetty anteeksi ni Jäbä käveli serkkunsa ohi muina miehinä ja potkaisi!:o
    Kaikista kivoin on se,kun se uhmakohtaus iskee kaupassa kun ne (pirun keksintö)autokärryt onkin jätettävä sinne kauppaan. Siinähän taas tyyppi makaa X-asennossa S-marketin tuulikaapissa :D

    Lohdutuksen sananen. Mulla ei ollut uhmaikää mutta toooooodella vaikea teini-ikä joten jospa toi pitäisi paikkansa että teillä tulis olemaan teininä vähän helpompaa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeitä, niitä löytyy! Meillä ei kans raivoamalla saa mitään, rauhoittumisesta palkitaan ja otetaan esimerkiksi syliin. Toisinaan käännän myös huomion muualle, kun raivoaminen vain jatkuu. Meillä kans isille kiukutellaan paljon vähemmän, mutta toisaalta se kertoo siitä, että äitiä näkee eniten ja äiti tuntuu niin turvalliselta, että sille uskaltaa raivota ja purkaa tunteita. Meillä onneksi suostutaan istumaan pöntöllä, vaihtelevalla menestyksellä kylläkin :D Mä käyn onneksi yleensä aina yksin ruokakaupassa, kun Miika on lasten kanssa kotona, se on vaan niin paljon helpompaa ja nopeampaa! Helppoa teiniä odotellessa ;)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!