30.3.2014

Instaweek: 30

Meidän viikonloppu oli tosi ihana, kun saatiin vähän lapsista vapaata ja saatiin siivottua koti lattiasta kattoon! Perjantaina oltiin  mun lempparitytön kanssa viihteellä, lauantaina käytiin vähän shoppailemassa Miikan kanssa ja siivottiin miltei aamusta iltaan. Nykyään siivoaminenkin on ihan kivaa, jos sen saa tehdä yksin ;) Me tultiin tänään iltapäivästä mökille ja oli kyllä jo hirmuinen ikävä lapsia <3 Huomenna mennään iltapäivästä kotiin, koska on Milon neuvola ja Miikankin pitää mennä töihin. Kirjoittelen viikonlopusta lisää heti, kun ehdin!


1. Meidän pieni tyylilyyli liikenteessä! Ihanaa, kun ulkona paistoi aurinko ja oli niin lämmintä, että Islallekin pystyi laittamaan pelkän trenssin päälle. Otettiin vähän kahdenkeskistä laatuaikaa ja käytiin Islan kanssa shoppailemassa pitkästä aikaa. Islakin tuntui selvästi nauttivan yhteisestä ajasta, kun sai ekstrahuomiota ja pääsi kaupoille kiertelemään äidin kanssa.
2. Ihana nappisilmä halusi pitää koko ajan kädestä kiinni <3


1. Elämäni ensimmäinen kahvakuulatreeni ja suoraan kasikiloisella, kun ei pienempää sattunut kotoa löytymään. Onneksi kuva on niin surkealaatuinen, että mun punainen naama ei tuolta varsinaisesti loista, vaikka olikin aika lailla samaa sävyä topin kanssa ;)
2. Aikainen herätys aamulla ja ennen yhdeksää oltiin jo pihalla, liian ahkeraa!


1. Toinen kahvakuulatreeni takana ja vielä hymyilytti. Voin kertoa, että seuraavana päivänä ei enää hirmuisesti hymyilyttänytkään, kun joka paikkaan koski ja löysin itsestäni täysin uusia lihaksia :D
2. Aivan liian aikainen aamu ja makoilua Islan sängyssä. Likka kiipesi viereeni makaamaan ja halusi, että otan kuvan meistä. Jotenkin niin ihanaa, että Isla tykkää olla taas kameran edessä, kun aiemmin juostiin vaan karkuun.


1. Meidän uusi lelu saapui kotiin, aivan liian hyvää kaakaota ja kahvia <3
2. Saatoin villiintyä hieman alelapuista Lindexillä ja tässäpä tulos. Noh, onneksi myin muksujen vanhoja vaatteita pois, jotta uusia mahtuu taas kaappiin yllin kyllin ;)


1. Rakas pikkuirvistelijä <3 Isla haluaa nykyään irvistellä jokaisessa kuvassa, söpis!
2. Laatuaikaa ja vähän juomista lempparitytön kanssa <3 Minna lähtee takaisin Lahteen oltuaan täällä pitkään saikulla, mä en ala!

 
1. Lapsivapaata shoppailua Miikan kanssa. Tää viikonloppu tuli kyllä niin tarpeeseen, mutta nyt sitten jaksaa taas painaa lasten kanssa menemään :)
2. Siivotaan koti lattiasta kattoon = vaihdetaan järjestystä. Miika ei oikein tykkää, että mä keksin aina siivouksen lomassa vaihtaa järjestystä :D Mutta eihän toi oo paha noinkaan? 


1. Miika haaveili tuossa yksi päivä muikkujen perään ja äiti paistoikin niitä tänään ison kasan, kun tultiin mökille. Mun oli pakko ottaa kuva Miikan annoksesta, koska mun neljä muikkua näytti aika säälittävältä! En oo ikinä oikein välittänyt muikuista, mutta tänään ne maistui jopa aika hyviltä :)


Instaweekissä oli näköjään aika paljon meikäläisen naamaa, muttta jospa maailma ei siihen kaatuisi, lupaan tunkea omaa naamaani vähemmän Instagramiin ;) Tänään ollaan tosiaan vielä mökillä ja lähdetään ihan justiinsa saunomaan, huomenna onkin sitten luvassa taas paluu arkeen!



2 kommenttia:

  1. Voi kun Isla on jo isotyttö :) mistä hänen ihana trenssi on? Olen meidän tytölle etsinyt siistimpää takkia juurikin kaupunki reissuja ajatellen
    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islan trenssi on H&M:ltä, viime kesänä ostettu :)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!