27.3.2014

Rakas uhmatuhma



Vaikka mä odotankin viikonloppua ja omaa aikaa ilman lapsia yli kaiken, on sunnuntaina ikävä varmasti kova. Niin paljon kuin mä rakastankin lapsiani, on välillä kivaa saada pieni hengähdystauko, aikaa itselle. Se kuuluisa Uhmatuhma on vieraillut meillä jo useamman kuukauden ajan, eikä loppua ole näkyvissä varmasti pitkään aikaan. Täällä kiukutellaan, korotetaan ääntä, menetetään hermoja ja ollaan muutenkin napit vastakkain aika monta kertaa päivässä, kun kyseessä on kaksi äärimmäisen jääräpäistä ihmistä. Vaikka mä menetänkin hermoni, yritän laskea tuhanteen, savu nousee korvista ja huudankin toisinaan, en mä ole siltikään varmasti äiti sieltä huonoimmasta päästä. Isla kohdistaa pahimman uhmansa minuun, olenhan Islalle se läheisin ihminen ja minun kanssa tyttö viettää eniten aikaa. Mulle on turvallista raivota, vaikka se tuntuukin toisinaan äärimmäisen turhauttavalta. 

Vaikka mä olen Islan mielestä usein ihan surkea, asetan äärimmäisen tyhmiä sääntöjä ja muutenkin oon tiukkis - olen silti toisinaan myös kiva (jopa Islan mielestä ;)) Ei me koko aikaa sentään tapella, ehei. Me halitaan, pussaillaan, hassutellaan, leikitään ja otetaan välillä yhteistä aikaa ihan tyttöjen kesken. Vaikka musta tuntuukin toisinaan, että pimahdan totaalisesti, on silti ihan kivaa olla äiti. Mikään muu ei tunnu niin hyvältä, kun toinen herää päikkäreiltä ja tulee kainaloon vielä lepäämään, antaa halin ja pusun silloin kun harmittaa, huutelee äitiä ja hymyilee leveästi heti perään ja loistaa auringon kanssa kilpaa, kun tulen kotiin. 

Vaikka äitinä olo onkin toisinaan sieltä ja syvältä, saan päivässä monta saavillista kuraa niskaan ja tunnen toisinaan epäonnistuneeni, niin siltikään ei ole mitään hienompaa, kuin omat lapset <3


11 kommenttia:

  1. Juuri näin! Sinä sen sanoit! :) Täälläki asuu uhmatuhma -.- ja meinaa oikeesti välillä mennä hermot lopullisesti. Mutta onneks toi osaa joskus olla ihana ja kilttikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilokaupalla sontaa niskaan, mutta silti pienetkin asiat riittää korvaamaan sen kaiken :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus oli ja menit suoraan sinne vaiettuun asian ytimeen että eihän ne rakkaat lapset ole aina niin ihania ja äityis niin ruusuilla tanssimista.Moni kavahtaa jos joku myöntää sen että vastoinkäymisiä tulee lasten kasvatuksen yms kanssa,mutta ehkä se että ei ole aina niin ihanaa pumpuli linnoissa olemista kun on pieniä tai sitten isompia lapsia niin sen myötäminen jos mikä tekee hyvän ja rehellisen äidin / isän.Ja mitä olen kirjoituksistasi saanut kuvan siitä minkälainen olet ihmisenä niin olet varmasti hyvä äiti ja mikä parempaa pienelle kun osoittaa kaikki kurjuus ja samoiten ilo kelle muullekaan kun äidille. :) T:Toinen ihanan tempperamenttisen reilun vuosikkaan tytön omaava äiti joka on aina välillä helisemässä äitiyden ihanuudesta ;)

    VastaaPoista
  3. Oi ihana postaus! Isla varmastikin on läheinen omalle äidille kun viettää äitinsä kanssa enemmän aikaa ja sekä kun äiti on kokoaika kuviossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on todellakin hermoja raastavaa olla se ihminen, johon pahimmat kiukunpuuskat kohdistetaan, mutta toisaalta on ihanaa tietää, että mä olen se tuttu ja turvallinen :)

      Poista
  4. Olipa ihanasti kirjoitettu :)
    Samoja juttujahan täälläkin on, onhan meidän lapset lähestulkoon saman ikäisiä!:D Meilläkin se suurin uhma kohdistuu muhun, koska satun olemaan yleensä ainoa vanhemmista joka asettaa rajoja ja käskee eikä aina kysy. Meillä kun toi Isimies kysyy "haluatko syödä, haluatko nukkua" ja varmaan tiedät että uhmaikäisen yleisin vastaus on "EN!!" tai kuten meillä "EMMÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!"... :D
    Hermothan siinä meinää välillä palaa ja varsinkin nyt kun alkoi työt ja päiväkoti niin kyllä sitten illalla on semmosta raivoa että huh huh! Mutta sitten kun illalla tuo pikkunen kömpii kainaloon istumaan niin kyllä siinä sydän sulaa ja unohtuu kaikki tappelut!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kasvatetaan Miikan kanssa lapsia onneksi samalla tavalla, samoilla säännöillä. Miika ehkä on joissakin asioissa vähän lepsumpi, mutta pääpiirteittäin toimitaan tismalleen samalla tavalla. Lapsellekin on selkeämpää, että on selvät rajat, eikä toinen sano toista ja toinen toista. Miikakin aina toisinaan käyttää noita "mennäänkö, haluatko, pitäisikö..." sellaisissa tilanteissa, kun asia pitää tehdä. Olen aina välillä muistuttanut, että esimerkiksi hampaiden pesusta, nukkumisesta, syömisestä ym. ei kysytä, vaan sanotaan että niin tehdään. Toki annan Islan myös välillä valita, mikäli on mahdollista antaa muutama vaihtoehto (esimerkiksi, että haluaako leipää vai jugurttia), jotta lapsi kokee voivansa myös itse päättää vähän asioista :)

      Toisinaan kyllä tuntuu, ettei millään jaksaisi tätä uhmarumbaa, mutta silti sitä selviää päivästä toiseen :)

      Poista
    2. Mä toisaalta ymmärrän että meillä Isi antaa kaiken helpommin periksi eikä halua aiheuttaa pahaa mieltä, kun on niin paljon kuitenkin poissa. Oon koittanut sille sanoa, et lapselle tuo turvallisuutta se että sanotaan mitä tehdään. Kyllä mäkin annan poitsun päättää juuri noista samoista syistä välillä asioita ja oon ottanut sen linjan että "valitse taistelusi". Poika saa itse valita minkä jogurtin haluaa syödä mutta sitten taas pelkissä kalsareissa,t-paidassa ja kumisaappaissa ei voi lähteä ulos :D Kun antaa jossain "mitättömissä" asioissa tyypin itse valita niin menee sitten helpommin (joskus) ne kun on tehtävä niinkuin mä sanon :)

      Poista
    3. Toisaalta ymmärrettävää, että sun mies on paljon poissa ja haluaa siksi antaa helpommin periksi, mutta toisaalta lapselle antaa turvaa ja tukea se, että on selvät rajat :) Islakin on ikionnellinen siitä, kun saa päättää tuollaisista "mitättömistä" asioista ja se helpottaa kummasti arkea ;)

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!