11.5.2014

TOIVEPOSTAUS: Äitiys

Kysyin teiltä marraskuussa postaustoiveita ja noloa kyllä, niitä on edelleen vino pino rästissä. Tuntuu, että koko ajan on ollut muuta kirjoitettavaa ja en ole jaksanut syventyä aiheisiin, jotka vaativat hieman aivonystyröiden vaivaamista, joten näiden julkaisu on vain viivästynyt koko ajan. Nyt mä ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa vihdoinkin toteuttamaan toivepostauksia! Yksi toive oli, että kirjoittaisin äitiydestä ja siitä, miten minä sen koen ja miltä tuntuu esimerkiksi se, että neuvoja tuntuu satelevan suunnasta jos toisestakin. Koska tänään on äitienpäivä, mikä voisikaan olla sopivampi päivä tämän julkaisuun? :)

Mä en voi sanoa, että olisin ollut hyvää äitiainesta, ennen kuin aloin odottamaan Islaa. Opiskelut sujuivat kohtuullisesti, tykkäsin juhlia ja mennä kavereiden kanssa. Oma elämä oli suurin piirtein balanssissa, osasin huolehtia omista asioistani ja niin edelleen, mutta silti elämä oli juhlimista viikonlopusta toiseen ja sanottaisiinko, että silloin olin nuori ja huoleton - en ollut vastuussa kenenkään muun elämästä. Kun raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa (johan sitä melkein vuosi odotettiin!), alkoi valmistautuminen äitiyteen. Rauhoituin, muutuin vähän kotihiireksi ja aloin vähän kerrallaan valmistella itseäni ja Miikaa siihen ajatukseen, että meistä tulee vanhempia, kohta meitä on kolme. Vaikka kuinka yrittäisi valmistautua, kukaan ei ole valmis äiti synnyttämään lähtiessään. Mä kasvoin äidiksi sen kahden päivän sairaalareissun aikana ja se kasvu on jatkunut tähän päivään asti, voikohan koskaan olla aivan valmis?



Kun aikaisemmin olet ollut vastuussa vain itsestäsi, yhtäkkiä huomaatkin olevasi vastuussa pienen pienestä ja avuttomasta rääpäleestä, joka tarvitsee vanhempia 24/7. Kiintyminen lapseen tapahtuu jo raskausaikana, ainakin useimmilla, mutta silti äidinrakkaus on jotain sellaista, jota ainakaan minä en osaa sanoin kuvailla. Näiden vajaan kahden vuoden aikana, kun olet ollut äiti, olen saanut kokea koko tunneskaalan laidasta laitaan ja vaikka musta tuntuu toisinaan, että pää leviää totaalisesti käsiin tässä touhussa, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Suurin osa äideistä hehkuttaa, kuinka äitiys on hienoin asia elämässä ja niinhän se onkin, vaikka toisinaan pakka tuntuukin leviävän käsiin. Äitiys on sitä, että rakastat, asetat rajoja, selität, kuuntelet, ruokit ja huolehdit muistakin päivittäisistä tarpeista - äitiys on sitä, että yrität kasvattaa lapsesta kunnollisen kansalaisen, joka tulee pärjäämään yhä raadollisemmassa yhteiskunnassa. 

Kun Isla oli vauva, musta tuntui toisinaan, etten selviä tästä taakasta. Kuka ihme on uskaltanut antaa mun vastuulleni pienen lapsen, joka tarvitsee aikuista vuoden jokaisena päivänä? Sormi meni suuhun tuon tuostakin; miksi se huutaa, onkohan sillä kuuma, onkohan sillä kylmä, koskeekohan sitä, onkohan sillä nälkä, joko se vaippa pitäisi vaihtaa, miten saan sen nukkumaan ja niin edelleen. Oi voi. Jos tuolloin olisin tietänyt, kuinka helppoa vauvan hoito on taaperon kasvatukseen verrattuna, en olisi kitissyt univelkaani ja tyytymätöntä lasta, joka ei viihtynyt lattialla muutamaa minuuttia pidempään. Taaperon äiti toistaa papukaijan tavoin kymmeniä kertoja päivässä kieltoja, yrittää selittää asioita, pitää lapsen tyytyväisenä, pysyä täysijärkisenä ja toivoo, että kunpa se uhma menisi ohi. Ja kyllä, tiedän että homma tuskin tulee tästä helpottumaan.

Kun olin saanut jo yhden lapsen pysymään hengissä ensimmäisen vuotensa, toinen lapsi meni melkein vasemmalla kädellä suhaten siinä sivussa. Kun olin ollut äiti melkein vuoden ajan, en stressannut toisen lapsen kohdalla läheskään yhtä paljoa asioista ja se helpotti meidän kaikkien elämää kummasti. Ei se vauva kuole, jos lattialla ei ole alla peittoa, jonka päällä makoilla. Ei se lapsi kuole, jos joutuu huutamaan muutaman minuutin. Ei lapsi kasva kieroon, vaikkei pääsisikään syliin heti sillä sekunnilla, kuin harmittaa. Kahden lapsen kanssa on joutunut joustamaan omista säännöistään, menemään joskus sieltä mistä aita on matalin ja toisaalta myös lapset ovat joutuneet tottumaan siihen, että en voi olla 24h vuorokaudessa toimiva hovipalvelija, sillä minulla on vain kaksi jalkaa, kaksi kättä ja yksi pää - niillä ei voi hoitaa samaan aikaan kahta eri huoneissa huutavaa lasta.



Olen ollut äiti pian kaksi vuotta. Näiden kahden vuoden aikana olen aikuistunut, oppinut huolehtimaan lapsista parhaani mukaan, olen kehittänyt lehmänhermot ja pinnani on tuhat kertaa pidempi, kuin aiemmin. Olen luonteeltani perfektionisti, mutta olen oppinut antamaan itselleni anteeksi, jos en aina jaksa suorittaa tuhatprosenttisesti. Olen oppinut tekemään tuhatta asiaa yhtä aikaa, osaan laittaa ruokaa aiempaa paremmin ja olen paljon aiempaa ahkerampi. Olen oppinut myös sen, että joskus voi mennä sieltä, mistä aita on matalin ja se ei tee minusta siltikään vuosituhannen surkeinta äitiä. Olen hyvä juuri tällaisena, vaikka minullakin on rutkasti huonoja päiviä ja toisinaan tekisi mieli heittäytyä lattialle raivoamaan, kun tänäänkään mikään ei mennyt niin kuin piti. 

Me kaikki äidit olemme hyviä juuri tällaisina ja tärkeintä on, että olemme itse tyytyväisiä siihen mitä teemme ja miten teemme. Mielipiteitä löytyy aina joka lähtöön ja neuvoja satelee suunnalta jos toiseltakin, mutta kaikessa kannattaa pitää mukana se maalaisjärki ja tehdä asiat niin kuin parhaimmaksi näkee. Hyvä me!


I h a n a a   ä i t i e n p ä i v ä ä   k a i k i l l e   ä i d e i l l e  



8 kommenttia:

  1. Sä olet täydellinen äiti juuri omille lapsillesi :) Olet ihana, hyvää äitienpäivää Sanni<3

    VastaaPoista
  2. Kauniisti kirjoitettu! :) Voi,kun jo itse odotan sitä päivää kun minusta tulisi äiti <3 (ikää 22v.) Tuntuu,että on kova kiire jo äitiyteen,jotenkin sellainen varma fiilis! Ja haluan kuitenkin nuorena perustaa perheen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen tosi tyytyväinen siihen, että perhe on perustettu nuorena, jaksaa ehkä vähän eri tavalla lasten kanssa :) Ja kun on kuitenkin ehtinyt juhlimaan tarpeeksi nuorempana, ei menojalka vipata enää niin pahasti ;)

      Poista
  3. Pitkää pinnaa täälläkin tarvitaan joka päivä ja kohta vielä enemmän kuhan kolmas lapsi syntyy syksyllä lapset nyt 1v8kk 9kk ja rv 17 menossa enkä itsekkän ole kun vasta 22v:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, teillä on varmasti menoa ja meininkiä ihan tarpeeksi! Mutta hatunnosto sulle, meille kaksi on ainakin tällä hetkellä riittävästi :)

      Poista
  4. Ihanasti kirjoitettu!:) Ja näinhän se juuri on, että äidiksi kasvetaan. Musta tuntuu että mulla on se vieläkin menossa se äidiksi kasvaminen, ei kai sitä sitten koskaan ole ihan valmis?:)
    Mä kyllä ajattelin sillon vauva-aikana,et ei herranjumala mihin soppaan mä oon lusikkani pistänyt. Tyyppi oli vauvana todella vaativa ja sitten kun se ei nukkunut päivällä ei yöllä niin voi hyvää päivää. Ja kun se ei viihtynyt sitterissäkään minuuttia kauempaa niin oli kyllä melkoista show'ta... Mielummin mä otan tän terroritaaperon kun sen jatkuvasti kitisevän vauvelin minkä viihdyttämiseen ois tarvittu kokonainen sirkus! Vaikka täytyy myöntää että välillä haikeudella mietin sitä pientä nyyttiä joka tuhisi syödessään ja killitti silmiin syödessään <3
    Mullakin se pinna on kasvanut ja kärsivällisyyttä tullut rutkasti lisää äitiyden myötä. Vaikka aluksi tuntui välillä että se itku on henkilökohtaista kettuilua juuri mulle (varsinkin öisin...) niin kyllä sitä vaan oppi tajuumaan että ei se tahallaan itke ärsyttääkseen :)
    Mielestäni mä kasvoin lopullisesti aikuiseksi äitiyden myötä. Oli sellainen asia mistä ei voinut luistaa eikä jättää tekemättä vaikka ei oiskaan huvittanut. Kyllä joka päivä silti kiitän että oon tommoisen pikkumiehen saanut ja päivääkään en vaihtais pois :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että tuskin koskaan on aivan valmis äiti niin, ettei olisi mitään opittavaa ja kehitettävää. Meillä kummatkin lapset on olleet vauvana loppujen lopuksi aika helppoja, joten mä oon välillä helisemässä tuon isomman kanssa, jolla uhma puskee tosi pahasti päälle ja niin on ollut jo kuukausitolkulla :D

      Poista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!