END OF STORY

Niin sen vain on, että kaikki hyvä (hehheh) loppuu aikanaan, niin myös tämä blogi. Jos minulta olisi kysytty puoli vuotta sitten, että lopetanko nyt, vastaus tuskin olisi ollut kyllä. Ajat muuttuu, tilanteet muuttuu ja tärkeysjärjestys muuttuu. Tämä blogi on ollut minulle rakas harrastus, henkireikä hektisen lapsiperhearjen keskellä. Vaadin itseltäni paljon ja sen takia blogiin kuluu lähes joka ilta paljon aikaa. Koska kotityötkin on pakko tehdä, blogi on vienyt aikaa yöunien kustannuksella. Siitä, kun aloin kirjoittamaan blogia, on nyt 765 päivää. Tuolle aikavälille on mahtunut 564 postausta, tämä mukaan lukien. Reilu kaksi vuotta on lyhyt aika, mutta en halua edes ajatella, montako tuntia olen uhrannut tälle rakkaalle harrastukselleni siinä ajassa. Nyt se kuitenkin päättyy ja syitä on monia. 

Tärkein syy lopettaa juuri nyt on varmastikin se, että sain koulupaikan. Elokuusta lähtien aikani kuluu lasten lisäksi koulun penkillä, miltei kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Olen innoissani siitä, että pääsen kotoa pois ja vaikka lapset ovatkin mulle tärkeintä maailmassa, kotona oleminen alkaa riittää ja on ihanaa päästä vähän tuulettamaan päätä muualle. Kun menen kouluun, en voi tinkiä enää yöunista. Yksi vaihtoehto olisi tietysti päivittää harvemmin, vaikka viikonloppuisin ja silloin kun sattuu olemaan lyhyempiä koulupäiviä. En koe sitä kuitenkaan vaihtoehdoksi omalla kohdallani, sillä vaikka kukaan ei itseni lisäksi vaadikaan, haluan päivittää ahkerasti. En halua päivittää kerran tai kaksi viikossa, se on aivan liian vähän ainakin omasta mielestäni. Kukaan ei vaadi minulta blogin suhteen mitään, mutta minä vaadin ja haluan antaa kaikkeni sille mitä teen. 

Toinen syy blogin lopettamiseen on lapset. Paljon on pohdittu, syyllistetty ja kritisoitu siitä, että vanhemmat julkaisevat netissä kuvia lapsistaan, jotka eivät voi vaikuttaa asiaan millään tapaa. Minun mielestäni on ihan ok julkaista lapsista kuvia hyvän maun rajoissa, mutta jossain vaiheessa niin ei vain voi enää tehdä. Kukin tekee päätökset omalla tahollaan liittyen yksityisyydensuojaan, mutta mielestäni tämä on hyvä hetki lopettaa kuvien julkaisu. Tässä vaiheessa lapset ovat vielä niin pieniä, että ulkonäkö muuttuu vielä hurjasti ja ei haittaa, vaikka olenkin julkaissut kuvia pian kahden vuoden ajan. Isla täyttää pian kaksi ja Milo on vuoden, en halua lapsien kuvia enää blogiin. Instagramissa meitä voi edelleenkin seurailla (dannall).

Mä en voi sanoin kuvailla sitä, miten kiitollinen ja onnellinen olen teistä kaikista lukijoista, jotka olette mukaan eksyneet matkan varrella. Olen saanut blogiin niin paljon ihania kommentteja näiden kahden vuoden aikana, puhumattakaan siitä vertaistuesta, joka on ollut kultaakin kalliimpaa. Vaikka kirjoitinkin alunperin vain itseäni varten, saadakseni ylös kaiken tärkeän vauvavuodesta ylä- ja alamäkineen, niin kyllä mä kirjoitan nykyään myös teitä kaikkia ihania varten. Mä toivon, että blogista on ollut iloa ja ehkäpä täältä on joku vertaistukeakin saanut elämän iloihin ja suruihin. Jään varmasti kaipaamaan kirjoittamista todella paljon, mutta nyt on mielestäni hyvä hetki lopettaa. 

KIITOS, KIITOS, KIITOS, on ollut huikean ihanaa kirjoittaa nämä kaksi vuotta ja on ollut ihanaa huomata, kuinka paljon seuraajia olen saanut. Nyt on kuitenkin aika sanoa hyvästit, vaikka se haikealta tuntuukin. On aika kääntää uusi sivu elämässä auki ja odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kiitos kaikille <3 

P.S. Blogi jää ainakin toistaiseksi näkyville, vaikkei uusia tekstejä ilmestykään. Blogien lukemista jatkan edelleenkin ja yritän ahkeroitua kommentoimisen suhteen, joten kokonaan en blogimaailmasta häviä ;)

Sanni, Miika, Isla ja Milo kiittää ja kuittaa <3

Takaisin koulunpenkille & kipeilyä

Ei se kuume ollutkaan niin helposti selätetty, sillä vaikka aamulla Milo oli kuumeeton, alkoi lämpö hiljalleen nousemaan ja puoli kymmenen maita kuumetta olikin jo 38,4. Reilua tuntia myöhemmin mittari näytti 39,1 ja reppana istui Miikan sylissä päästämättä pihahdustakaan, katse harhaili ja pieni mies keikkui unen ja valveen rajamailla. Ennen päiväunia kuume oli laskenut kuitenkin itsekseen sen verran, ettei särkylääkettä annettu unille mennessä ja päikkäreiltä heräsikin sitten tulikuuma ja punainen poika, joka näytti niin ressukalta kun vaan ikinä voi. Mittari näytti jälleen kolmeayhdeksää ja olo näytti olevan vähintäänkin tukala, joten annoin särkylääkettä. Puolen tunnin päästä kuume oli laskenut ja Milo mennä viipotti entiseen malliin, sama jatkui koko illan. Illalla lämpö oli ihan hitusen koholla, muttei kuumetta, joten yöunille mennessä en antanut Panadolia ja äsken kun kävin kokeilemassa, oli poika edelleenkin normaalilämpöinen. Jospa tämä nyt olisi vihdoinkin selätetty, toivoa ainakin sopii!

Sitten vähän iloisempiin asioihin, sillä mä sain koulupaikan! Uskomatonta! Tuloksien piti tulla nettiin julkiseksi jo viime torstaina, mutta teknisten ongelmien takia niitä ei sinne missään vaiheessa saatu ja jouduin odottelemaan kirjettä kotiin vähintäänkin sydänkohtauksen uhalla. Tänään olin juuri muualla viilettämässä, kun Miika soitti, että sulle on tullut amiskalta kirje kotiin ja vannotin vielä, että sitä et sitten mene avaamaan. Tiedättehän te ihmisten uteliaisuuden... Kohta sain puhelun, että Miika oli mennyt kurkkimaan kirjeen sisälle taskulampun kanssa ja sen verran oli saanut selvää, että jonnekin mut on valittu, muttei tietoa että minne. Miehet... Mä jännäsin koko ajan, että pääsinköhän sinne minne halusin ja kiirehdin kotiin, jotta pääsen itse kirjeen lukemaan. Kyllä, pääsin juuri sinne minne halusinkin ja elokuussa meidän arki jälleen muuttuu! Mä olen niin onnellinen, ettei edes jäätävä juhannussää voi pilata mun fiilistä!

Onko muut saaneet tietoja koulupaikoista? Minne pääsitte?

Pieni potilas

Saatiin me näemmä neuvolasta muitakin tuliaisia, kun komeat mitat neuvolakorttiin. Sisko kävi tyttärensä kanssa iltapäivästä kylässä ja ihmettelin kovasti, kun Milo nyhjäsi koko ajan sylissä ja mikään ei tuntunut olevan hyvin. Hetken päästä hoksasin, että poikahan on kuuma kun hellan koukku ja kuumemittarikin sen todisti, 38,5 astetta. Juuri tänä aamuna mietin, että mahdettiinko selvitä rokotuksista ilman oireita vai ilmaantuukohan jotain, kun ohjelappusen mukaan oireet alkaa 7-12 vuorokauden kuluttua rokotuksesta. Ei selvitty ilman oireita, mutta jospa tämä kuume olisi ainoa riesa.

Iltapäivän ja illan ajan mä toimitin löhötuolin virkaa, Milo kun ei missään muualla halunnut olla. Uskomatonta, että meidän poika joka ei pysy normaalisti sekuntiakaan paikoillaan, makasi tuntikaupalla sylissäni ja keikkui koko ajan unen ja valveen rajamailla. Kuvittelin, että Isla saattaisi olla kovasti mustasukkainen veljen saamasta erityishuomiosta, mutta onneksi ei. Yleensä mun syli on varsin täynnä, sillä heti kun Milo on sylissä, pitää Islankin päästä. Muutaman kerran Isla ehdotti tänään syliä, mutta selitin kärsivällisesti, että äidin syliin ei nyt mahdu, kun kaksitoista kiloa ihmislihaa makaa raajat levällään sylissä - se riitti Islalle selitykseksi. Likka tyytyi istumaan mun kainalossa sohvalla ja tänään tuli kyllä ainakin läheisyyttä tankattua kummankin lapsen kanssa vähintäänkin tarpeeksi. Niin ja telkkaria katsottiin luvattoman paljon, mutta ehkä se on kipeänä sallittua. Ehdin jopa itsekin syömään pikaisesti jossain vaiheessa, kun Isla katsoi Buu Klubbenia ja Milokin rauhoittui sohvalle makaamaan. Syönnin jälkeen aloin ihmettelemään, että jopas on rauhallista ja huomasin, että pieni mies oli sammunut niille sijoilleen sohvalle. Sitä iloa ei tosin pitkään kestänyt, kun Isla halusi välttämättä silittää Miloa ja siihenpä pieni mies sitten havahtuikin. Pikapäikkärit tulivat kuitenkin tarpeeseen ja niillä jaksettiin yöuniin asti.

Monilla tuntuu ruokahalu häviävän kipeilyn myötä, mutta mä olen aina ollut toista maata ja sairastaessa ruokaa tuntuu uppoavan kaksinkertainen määrä. Milo on näemmä äitiinsä tullut, sillä vaikka jäbä oli ihan tööt ja ei meinannut jaksaa istua edes syöttötuolissa, niin ruoka kyllä upposi entiseen malliin. Iltapuurolla silmät harottivat eri suuntiin ja välillä piti levätä naama pöytää vasten, mutta niin vain puuro upposi ja pieni mies oli yöunilla kymmenen minuuttia sänkyyn laittamisen jälkeen. Kyytipojaksi annoin iltapuuron jälkeen Panadolia, jospa se helpottaisi oloa sen verran, että yöllä ei tarvitsisi heräillä turhaan. Juuri ennen nukkumaanmenoa kuumemittari näytti vielä kolmeakahdeksaa ja puolta, aivan kuten aikaisemminkin. Jospa kuume olisi aamuun mennessä jo laskenut. 

Milolla ei ole koskaan ollut kuumetta ja mun mielestä oli ihan ihmeellistä nähdä, kuinka meidän pieni duracellpupu vain yhtäkkiä hyytyi ja pikkuvipeltäjästä tulikin silmänräpäyksessä sylivauva. Joskus näinkin, jospa huomenna riittäisi taas virtaa touhuamiseen :)

Kahden lapsen pieni ikäero, entäs kun on kaksi taaperoa?

Olen jo kerran aiemmin kirjoittanut kahden lapsen pienestä ikäerosta (täällä) ja kyseinen postaus keikkuu tälläkin hetkellä neljänneksi suosituimpana postauksena. En ihmettele postauksen runsasta lukijamäärää lainkaan, sillä toista kertaa raskaana ollessani etsin itsekin paljon kokemuksia pienestä ikäerosta. Harmikseni löysin aika vähän kokemuksia alle vuoden ikäerosta, suurimmalla osalla kun se ikäero tuntuu olevan puolitoista tai kaksi vuotta, joten ajattelin kirjoittaa tuntemuksiani uudestaan tänne näin vuoden jälkeen.

Kun kirjoitin viime elokuussa postausta pienestä ikäerosta, oli Milo kolmen kuukauden ikäinen ja Isla vuoden ja kaksi kuukautta. Arki oli vaatinut uuden opettelua, asioiden järjestelemistä tärkeysjärjestykseen, joustamista ja pitkää pinnaa, mutta meillä oli kaikki hyvin. Tyytyväisyyttä omiin päätöksiin, joita muut kauhistelivat ja tunne onnistumisesta, kun kahden lapsen arki ei ollutkaan aivan niin raskasta, kun oli mielessään kuvitellut. Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin voin todeta edelleenkin olevani tyytyväinen päätöksiini, vaikka arjen haasteet ovat ainakin kymmenkertaistuneet esikoisen uhman ja kuopuksen vikkelyyden takia. Helppoahan se on pienen sylivauvan kanssa, joka pysyy tyytyväisenä ruualla ja riittävällä määrällä unta. Toisin on nykyään, kun pienempikin osaa ilmaista varsin kovaan ääneen tyytymättömyyttä milloin mihinkin ja on päiviä, jolloin pieninkin asia kaataa niin isomman kuin pienemmänkin lapsen maailman. 

Islan ja Milon päivärytmi on ollut jo hyvin pitkään samanlainen, joten itselle on tuonut helpotusta arkeen se, että tiedän aina päivän kulun ja voin järjestellä tekemiset ja menemiset sen mukaan. Ei enää arpomista, että onkohan pienempi nälkäinen kahden vai neljän tunnin päästä, ei arvailuja päikkäriajoista. Lapset heräävät, syövät ja nukkuvat samaan aikaan joka päivä ja se on ollut ehkä merkittävin asia kuluneen vuoden aikana, joka on saanut pyörät pyörimään oikeaan suuntaan ja antanut voimia mulle jatkaa päivästä toiseen.

Nyt kun Milokin juoksee, kiipeilee ja touhuaa sen minkä ehtii, on mulla usein aika kiire. Samaan aikaan, kun teen ruokaa, yritän vahtia kahta lasta, jotka juoksevat tietysti eri suuntiin tekemään kiellettyjä asioita. Ihan sama mitä teen, joudun keskeyttämään hommat vähän väliä ja vahtimaan, kuka nyt on väärällä kaapilla tai laatikolla, kuka tyhjentää kenkäkaappia, kuka yrittää laittaa astianpesukoneen päälle, kuka yrittää murtautua meidän makkariin, kuka kohtelee kaltoin toista ja niin edelleen. Edellisen postauksen aikaan, kymmenen kuukautta sitten, vain Isla keksi jäynää ja kokeili hermoja, mutta nyt täystuholaisia on kaksi. Isla on opettanut kaikki temput Milolle ja yhdessä pikkuriiviöt keksivät vaikka ja mitä. Kiellettyjen juttujen lisäksi lapset kyllä leikkivätkin jo paljon yhdessä ja yksi syy toisen lapsen yrittämiseen niin nopeasti oli juurikin se, että pienellä ikäerolla lapsista olisi enemmän seuraa toisilleen. Mä olen harmitellut joskus sitä, että mun sisarukset on paljon mua vanhempia ja isosiskoni, perheen toisiksi nuorin, on minua kymmenen vuotta vanhempi. Toisaalta, perhepäivähoitajaäiti takasi sen, että kotona riitti aina leikkiseuraa. Isla ja Milo on touhunneet alusta asti paljon yhdessä ja Milo alkoi kommunikoimaan Islan kanssa jo muutaman kuukauden ikäisenä. Useamman kuukauden ajan meillä on leikitty yhdessä ja Milokin alkaa päästä jo jyvälle Islan leikeistä, eikä se ole enää pelkästään sitä, että Isla kokkailee leikkiastioillaan ruokaa ja tunkee väkisin lusikkaa Milon suuhun. Koska ikäeroa on kuitenkin se vajaa 11 kuukautta, on lapsien leikit vielä hyvin erilaisia ja kun Isla tykkää rakentaa ja kokata, Milo haluaisi vielä tuhota kaiken. Lapset leikkivät leluilla kahdestaan, myös hippa kirvoittaa raikuvan naurun ilmoille, niin isommalla kuin pienemmälläkin. 

Vaikka lapset leikkivätkin paljon yhdessä, ei riitatilanteiltakaan voi välttyä. Lapset ottavat yhteen päivittäin ja monta kertaa, tuomaripilli ja raitapaita olisi välillä kova sana, sillä tuntuu etten toisinaan muuta ehdikään tekemään kuin selvittämään riitatilanteita. Kuukausien ajan Isla kohteli Miloa vähän kaltoin, hyppi päällä heti kun silmä vältti, töni, vei leluja kädestä ja ties mitä muuta. Nyt, kun Milo on vain kilon siskoaan kevyempi, osaa pikkumies antaa jo takaisin ja sen takia meillä onkin välillä täysi härdelli päällä, kun kumpikin kiusaa toisiaan. Leluja viedään kädestä, toista tönitään ja toisen leikit mennään sotkemaan. Kumpikin tekee sitä. Koko ajan. Koska lapset ovat vielä noin pieniä, ei voi olettaa vielä, että kummatkin käyttäytyisivät kuin mallioppilaat. Mä vaadin kuitenkin toisen huomioon ottamista, reilua leikkimistä ja yhteisiä pelisääntöjä, mutta sisarukset nahistelee aina, tuskin ne ylimpiä ystäviä on vielä viidentoista vuodenkaan päästä :D Islalta vaadin jo anteeksipyyntöä, likka pyytää kyllä anteeksi silloin kun aihetta on. Neuvon, komennan, ohjaan leikkejä ja opastan ottamaan toisen huomioon - miljoona kertaa päivässä. Toivon, että johdonmukaisuudella ja pitkäjänteisyydellä homma alkaa toimimaan kunnolla jossain vaiheessa.

Lapset nahistelevat ja tappelevat paljon, mutta silti musta on ihanaa huomata se, kuinka tärkeitä he ovat kuitenkin toisilleen. Isla varsinkin tykkää halata, pussailla ja silittää Miloa monta kertaa päivässä ja jos veli itkee, on Isla monesti ensimmäisenä paikalla tuomassa lelua lohdutukseksi. Jos Milolla vuotaa räkä nenästä, Isla haluaa pyyhkiä ja jokunen kuukausi sitten kun Milo puklaili vielä, Isla oli aina ensimmäisenä siivoamassa jälkiä lattialta. Milolle Isla on kuin esikuva, jota palvotaan ja jonka esimerkin voimalla kaikki matkitaan perästä. Kotona jäbä seuraa siskoaan kuin hai laivaa, eikä päästä silmistään kovin moneksi hetkeksi. 

Mä pelkäsin alkuun sitä, että tuleeko jommasta kummasta lapsesta väistämättä se suosikki, jonka puolia pitää hanakammin kuin huomaamatta. Onneksi näin ei ole käynyt ja mä pyrin aina ja joka tilanteessa olemaan oikeudenmukainen. Arki yhden taaperon ja yhden pienen vauvan kanssa oli vielä helppoa, nyt kahden taaperon kanssa hommaa on ainakin tuplasti enemmän, mutta ei mua kaduta siltikään. Toisinaan tekisi mieli parkua lattialla pilalle mennyttä päivää, toisinaan tekisi mieli lahjoittaa tempperamenttinen kuopus ja uhmaikäinen esikoinen toiselle puolelle maapalloa (vitsivitsi), mutta silti en voisi olla tyytyväisempi tähän tilanteeseen. Me tehtiin niin kuin parhaaksi näimme ja saimme kaksi lasta erittäin pienellä ikäerolla, toisten kauhisteluista huolimatta. Mä epäilen herkästi omaa riittämättömyyttäni ja poden huonoa omaatuntoa siitä, ettei pienempi ole saanut missään vaiheessa yhtä paljon huomiota kuin isompi, mutta silti me ollaan ainakin tähän asti hoidettu tää kunnialla ja oltu niin hyviä vanhempia, kun vain kykenemme. Vaikka niitä raskaitakin päiviä on paljon, jolloin kaikki menee pieleen, niin silti ne hyvät päivät ja mukavat yhteiset touhut jää mieleen. Vaikka mua ehkä joskus on saattanut pienesti kaduttaa kahden lapsen hankkiminen, en kadu enää pätkääkään siinä vaiheessa kun pienempi juoksee rutistamaan kovasti tai isompi tulee sanomaan, että "Isla tykkää" <3

Mä toivon, että tästä tekstistä on apua niille, jotka harkitsevat toisen lapsen yrittämistä tai etsivät vertaistukea. Onko joukossa muita, joilla on kaksi lasta pienellä ikäerolla? 

Mitkä on olleet teidän niksinne arjesta selviytymiseen? 

Nikkarointia ja nautiskelua

Isla seurasi ikkunasta, kun mummo grillasi kodassa lihaa :)

Kylläpä on ollut tekemistä kerrakseen ja muutaman päivän tauko blogista teki ihan hyvää taas vaihteeksi! Kolme postaamatonta päivää ja musta tuntuu siltä, että edellisen tekstin kirjoittamisesta on kulunut vähintään ikuisuus, normaalisti kun kirjoitan lähes joka päivä. Mun mielestä kannattaakin jättää läppäri rauhaan siinä vaiheessa, kun tuntuu, ettei juttua oikein riitä kunnon postaukseen ja toisaalta kyllä tekemistäkin on ollut sen verran, että kerrankin olin fiksu ja en tinkinyt yöunista blogin takia. 

Perjantaina pakattiin lapset autoon ja hurautettiin mun vanhempien kanssa mökille, Miika jäi raatamaan vielä yhden yövuoron töihin. Kun lapset saatiin unten maille, suunnitelmat muuttui vähän lennossa ja ilta sohvalla löhöten vaihtuikin vähän toisiin hommiin, kun otin naulapyssyn käteen ja alettiin iskän kanssa paneloimaan uuden lisähuoneen kattoa. Paneelien ja listojen sahaaminen ja naulaaminen ei varmaan kuulosta kovin hehkeältä, mutta mä ihan oikeasti tykkäsin siitä. Pitkästä aikaa mä pääsin tekemään käsilläni oikeasti jotain ja vasta silloin muistin, kuinka paljon rakastankaan kaikkea tuollaista väkertämistä omin pikkukätösin.

Muutama minuutti mökillä ja lapset olivat ehtineet jo räjäyttämään kaikki lelut...

Lauantaina pienet herätyskellot pärähtivät soimaan puoli seitsemältä, Milo itseasiassa kailotti jo aikaisemmin, mutta nukahti vissiin uudestaan tai ainakin minä nukahdin :D Liian vähäiset yöunet ja aikainen herätys, väsymys painoi hartioissa ja silmissä. Sinnittelin muutaman tunnin lasten kanssa, sitten oli pakko kipittää ottamaan päiväunet. Alkuillasta Miika tuli hakemaan minut mökiltä veljensä kanssa, tarkoituksena oli suunnata Kalis Cruisingiin tsekkaamaan vähän autoja, muita suunnitelmia ei  illalle ollut. Lopulta lähdin baarista juuri ennen pilkkua, pitihän sitä käydä näyttämässä Miikan pikkuveljelle vähän paikkoja 18-vuotissynttäreiden kunniaksi ;) Mäkkärin kautta kotiin nukkumaan ja kahden jälkeen oltiinkin hakemassa jo lapsia mökiltä. Loistava ilta ja tänään oli myös loistava olo, ei siis koomaamista vaikka yö venähtikin aika pitkäksi.

Uskomatonta, että juhannus on jo alle viikon päästä! Vasta oli lunta ja odoteltiin kevättä, kohta päivä alkaa lyhenemään ja iltaisin valoisaa ei riitä enää niin pitkään, eikä meillä ole vielä ollut edes kunnon helteitä! Pari lyhyttä jaksoa kyllä, mutta tällainen vilukissa ainakin kaipaa lämpöä ja rantakelejä vielä paljon! Kesä tänne nyt heti - KIITOS.

Kynsilakkaa isommalle, kynsilakkaa pienemmälle

Tässä blogissa ei ole kovin paljoa kauneudenhoitoon liittyviä juttuja näkynyt ja syykin on selvä, sillä mä en oikeasti jaksa kiinnostua kovinkaan paljon itseni laittamisesta ja eipä siihen oikein aikaakaan noiden pienten kanssa löydy. Kynsiä tykkään lakata, mutta usein ehdin tökkäämään sormet jo jonnekin, ennen kuin lakka ehtii edes kuivua. Hiuksetkin, noh, Lidlin hoitoainetta ja marketista ensimmäinen käteen sattunut shampoo :D Napisin tässä hetki sitten ystävälle siitä, että joudun leikkaamaan kynnet koko ajan lyhyiksi, kun ne lähtee liuskottumaan välittömästi pituutta saadessaan, vaikka tekisin mitä niiden eteen. Kaveri ehdotti, josko hän laittais mulle geelit sinne alle, niin ne vähän vahvistais omaa kynttä ja sen avulla saisin ehkä kasvatettua kynsiä vähän pidemmäksi. Kun tarjoudutaan laittamaan kynnet, niin en tietenkään kieltäytynyt kunniasta. Mun kynsiä ei ole kukaan koskaan laittanut, paitsi sisko lakannut ehkä kymmenen vuotta sitten, joten olin aivan huuli pyöreänä sen varustearsenaalin kanssa, mitä geelien laittoon tarvitsee. Huh! Annoin tekijälle täysin vapaat kädet ja sainkin ihanan pirteät kynnet!

Mulla on aika usein kynsilakkaa, mutta Isla ei ole vielä missään vaiheessa kiinnostunut kynsien lakkaamisesta. Kaveri laittoi mulle kynnet illalla muksujen mentyä nukkumaan, joten aamulla heti ensimmäiseksi Isla ryhtyi ihastelemaan mun kynsiä ja sitten alkoikin se "kynsinakka"-jankutus, jota kuuntelin yhden päivän. Kun sama jatkui seuraavana päivänä, suostuin laittamaan Islallekin lakkaa. En ollut yhtään varma, miten likka antaa laittaa ja malttaako pitää käsiä paikoillaan laiton ja kuivumisen ajan, mutta jostain tuo neiti repi kärsivällisyyttä, jota ei yleensä täällä näy. Olisittepa nähneet ilmeen, kun Isla sai kynsiinsä vaaleanpunaista lakkaa. Siis oikeasti, vähästä sitä voi pieni ihminen olla innoissaan! Kynsiä esiteltiin minulle, Milolle ja iskälle moneen kertaan, kuten myös kaikille muillekin tutuille. Nyt, kun lakka on jo kulunut pois, Isla jaksaa edelleenkin muistuttaa kynsilakasta - ehkäpä me lakataan jossain vaiheessa uudestaan. 

Joidenkin mielestä kynsilakkaa ei saisi missään nimessä laittaa noin pienelle, osa taas tuntuu lakkaavan vuoden ikäiseltäkin kynsiä. Mun mielestä lakka on ok, kunhan se on tuollainen aika huomaamaton ja lapsi ei laita sormia suuhun. Isla oli sitä mieltä, että Milollekin pitäisi saada kynsilakkaa, mutta siihen en sentään vielä suostunut :D

Yksivuotiaan neuvolakuulumiset

Pitkästä aikaa olisi luvassa neuvolakuulumisia, sillä me pyörähdettiin eilen Milon kanssa neuvolassa näyttäytymässä, ottamassa mittoja ja tietysti ne rokotteet... Mä olin aikatauluttanut päivän vähän turhan tiukasti ja kesken kauppareissun jouduin jo soittamaan Miikalle, että voisiko se herättää Milon päiväunilta ja syöttää välipalan, mulla kestää vielä hetki. Olin puoli kolmen aikaan kotona ja purettavana oli viisi ruokakassia, neuvolassa piti olla kolmelta. No ei siitä mitään, kyllä me ehdittiin ajoissa paikalle, vaikka vähän kiire tulikin. Se on meille normaalia, lähtö jää viimetippaan ja sitten kaikkia ärsyttää :D

Jouduttiin hetki odottelemaan aulassa terveydenhoitajan luokse pääsyä, joten Milo ehti levittelemään kaikki lelut ympäriinsä ja juoksentelemaan ympäri aulaa. Avovastaanottoa pitävän terveydenhoitajan ovi oli auki, joten Milo kävi aina välillä siellä kurkkaamassa ja kun terkka moikkasi, juoksi pikkujäbä mun luokse turvaan, kunnes meni uudestaan ovelle kurkkaamaan. Kun päästiin terveydenhoitajan luokse, Milo oli kuin kotonaan. Ei lainkaan vierastamista, lelut oli hetken kuluttua hujan hajan ja joka nurkka tutkittu läpi. Juteltiin Milon kehityksestä ja taidoista, tarkastettiin näkö ja kuulo, otettiin mitat ja sitten olikin vuorossa ne rokotteet. Ensimmäinen rokote vasempaan reiteen saatiin laitettua ilman huutoja, toisen ja kolmannen rokotteen kohdalla Milo karjuikin sitten jo enemmän. Minuutin päästä Milo ei enää edes muistanut koko asiaa, vaan virnuili terkalle ja jatkoi omia touhujaan. Helppo homma siis, onneksi. Mua kyllä vähän harmitti, että Milo ei saanut edes tarraa palkinnoksi, toisin kuin Isla vajaa vuosi sitten.

Neuvolareissu sujui paremmin kuin hyvin, vaikka pelkäsinkin hieman unilta herätetyn pojan mahdollista kärttyisyyttä. Kiukkuisen pojan sijaan meillä oli aurinkoinen pieni mies, joka höpötteli koko ajan ja esitti kaikki mahdolliset taidot juoksennellen ympäri huonetta, laittamalla palikoita laatikkoon ja tuolillekin ehdittiin kiipeämään. Terveydenhoitaja kyseli arjesta kahden pienen lapsen kanssa ja esimerkiksi sitä, että käymmekö ulkona. Totta kai me käydään! Ulos lähteminen vie vaan oman aikansa ja aina on jollakin hiki hatussa ja pipoa kiristää odottelu, mutta sellaista se on :)

"Milo on iloinen ja touhukas poika. Kävelee jo varmasti, kyykistelee, ottaa juoksuaskelia, kiipeilee. Näkö ja kuulo normaali. Kasvaa hyvin, ruokavalio monipuolinen. Atooppista ihottumaa rintakehällä."


Sitten niitä mittoja! Suluissa lisäys kahden kuukauden takaisiin (10kk) mittoihin.

Pituus: 78,7cm (+ 3,2cm)
Paino: 11580 grammaa (+ 960 grammaa)
Pää: 47,6cm (+ 0,8 cm)

Ruoka-aikaan on oltu kotona, mutta pituuttakin on tullut aika reippaasti! Milo tuntuu musta ihan hirmuisen isolta, sillä Islalla oli 1-vuotisneuvolassa pituutta 72,5cm ja painoa 10,4 kiloa. Milo on nyt siis 6,2 senttiä pidempi, kuin Isla saman ikäisenä ja vain 1,3cm lyhyempi, kuin Isla puolitoistavuotiaana :D

Minkä kokoisia teidän yksivuotiaat on olleet?

Lisää fiilistelyä!

Nyt kun kerta vauhtiin päästiin, niin fiilistellään vielä ihan vähän leluilla. Islan lempparieläimiin on kuulunut jo pidemmän aikaa hevoset ja sen takia olenkin yrittänyt haalia äidin kätköistä meille kaikkea heppa-aiheista. Muutama hevonen löytyi jo jokunen tovi sitten, mutta jäin haikailemaan My Little Ponyjen perään, joilla lapsena tuli leikittyä tosi paljon. Äiti ei poneja mistään löytänyt, vaikka kävi mökillä kaikki mahdolliset paikat läpi ja luovuin jo toivosta - ehkä ne on jostain syystä heitetty pois. Vähän aikaa sitten äiti kuitenkin laittoi mulle kuvan ja soitti heti perään, että arvaappas mitä löytyi. Siellä ne oli olleet, leikkimökissä jonkun laatikon pohjalla paperikasan alla. Ja siellä ne on olleet monta vuotta. Mulla ei ole mitään hajua, että minkä ihmeen takia olen ne piilottanut paikkaan, jota en itsekään muista, mutta hyvä että kadonnut lauma löytyi!

Seassa on siskoni vanhoja My Little Ponyja ja onpa joukkoon eksynyt joku sinne kuulumatonkin, mutta ei se ole niin justiinsa. Innokkaat parturikampaajat, etunenässä ehkä minä, on saksineet monen ponin harjaa lyhyemmäksi ja osa onkin aika surkea näky muutaman karvansa kanssa. Yhdeltä puuttuu häntä, mutten ainakaan myönnä tehneeni sille mitään, aika voi toki kullata muistot :D 

Saas nähdä millainen heppatyttö meidän pikkulikasta kasvaa, sillä ainakin tällä hetkellä heppoja bongataan joka paikasta ja poneilla leikitään kotonakin ahkerasti. Voi toki olla, että innostus menee ohi, mutta nautitaan nyt tästä hetkestä. Äiti ainakin tykkää, jos Islasta tulee heppatyttö ;)

Onko muilla ollut My Little Ponyjä? Onko vieläkin?

P.S. Isla on edelleenkin aivan rakastunut myös ikiomaan My Little Pony-yökkäriin. Ei tunnu haittaavan, että se on kokoa 98cm ja hihoja joutuu käärimään, se vain on paras. Koska yökkäreitäkin pitää pestä, ostin Islalle sen aiemmin esittelemäni kissayökkärin, jotta poniyöpaita joutaisi välillä pesuun. Kissakin kelpaa, jos ponia ei ole saatavilla, mutta jää silti kirkkaasti kakkoseksi, sillä jos Isla saa itse valita, kohdistuu valinta aina My Little Pony-yökkäriin ;)

Lapsuuden leluaarteita

Näyttääkö tutulta? Mä olin aivan haltioissani, kun äiti sanoi muutama viikko sitten, että tule tonkimaan parhaimmat päältä, loput lentää roskikseen. En edes tiennyt äitini säilyttäneen mun ja sisaruksien vanhoja leluja, mutta siellähän ne oli, hirmuinen kasa leluja ja vielä suurempi kasa muistoja leikeistä. En edes muistanut, että mulla on tuollaisia leluja ollut, mutta kun sain ne näppeihini, muistui mieleen monen monta leikkihetkeä. Muistin edelleenkin, että mitkä vaatteet kuuluvat millekin Barbille, mistä olen minkäkin lelun saanut ja kuinka epäreilusti Barbien tavaroita jaettiin aina kavereiden kanssa yhdessä leikkiessä - Barbien omistaja sai tietysti parhaimman rekvisiitan leikkeihin.

Legendaarinen View-Master on peruja mun isoveljiltä, joten masiina on oikeasti vanha ja siltä se näyttääkin, mutta pelittää silti vallan mainiosti. Mä sain suurta hupia kokeillessani kiekkoja laitteeseen, sillä huomasin kiekkojen sisältävän niin Ritari Ässää kuin Smurffejakin :D Vanhempia aarteita edusti myös Donkey Kong JR, Mickey & Donald ja Monkey Kong, jotka ovat elektroniikkapelejä 80-luvun alusta. Noilla minäkin olen penskana pelannut, nyt jokaisesta tosin puuttuu patterit, mutta uskoisin, että kyllä ne vielä toimii. Tai toimi ainakin reilu kymmenen vuotta sitten, sen jälkeen ne on olleet säilössä mun vanhempien varastossa.

Koeda-nukkekotipenaali on siskoni vanha ja minäkin olen sillä lapsena leikkinyt, harmi että muutama osa on hävinnyt. Musta on ihanaa, että noita 80-luvun aarteita on edelleenkin tallessa mun ysärilelujen seassa. Kyselin jokunen kuukausi sitten äidiltä, että onkohan sillä tallessa mun pikkulegoja, nimeä en sattunut juuri silloin muistamaan. Äiti ei ainakaan muistanut niiden olemassa oloa, mutta sieltähän se Belville-setti löytyi ja epäilen, että suurin osa osistakin on tallessa, kun laatikko on teipattu kiinni. En ole laatikkoa uskaltautunut edes avaamaan, se saa odotella siihen asti, että Isla on tarpeeksi iso leikkimään sillä ja Milo ei syö enää kaikkea suuhun sopivaa. Pingviini-kamera on ostettu laivalta, tuli sellaisen pingviinirepun mukana ja kameran lisäksi siellä oli karkkia. Vaikka filmikameralle ei olekaan enää käyttöä, niin halusin sen silti säilöä, koska se oli mulle tosi tärkeä lelu lapsena - valokuvaaminen kiinnosti jo silloinkin :) Muistaako kukaan noiden pienten rakennuksien (kahvipannu ja kirkko) nimeä? Mä en saa millään päähäni :(

Musta oli huikeaa tehdä tutkimusretki omaan lapsuuteen ja leluihin, joilla on leikitty kymmeniä, ehkäpä satoja kertoja. Ihanaa, että äiti oli tärkeimmät lelut säilyttänyt ja nyt ne odottelee meillä, jotta lapset ovat tarpeeksi isoja niillä leikkimään. Onko teillä tallessa vielä leluja lapsuudesta?

Se on taas täällä!

Kesä nimittäin <3 Kuinka paljon sinua kaipasimmekaan ja vaikka onkin kuuma, niin en kyllä valita nyt yhtään, sillä mieluummin siedän kuumuutta kuin kylmyyttä - ehdottomasti. Eilen meinasin jo hieman valittaa, että nyt alkaa olemaan jo turhan lämmin, kun mittari hipoi varjossakin kolmeakymmentä, mutta sitten muistin, että kesä on niin älyttömän lyhyt ja ennen kuin huomaankaan, vedän taas toppatakkia niskaan ja valitan jäätyneistä sormista. Mä olen syntynyt loppukesästä ja vuosi vuodelta rakastan kesää enemmän ja enemmän, lapsienkin kanssa ulkoilu on silloin paljon mukavempaa ja helpompaa, kuin talvipakkasilla.

Me sovittiin eilen treffit tuohon meidän lähipuistoon siskon ja kummitytön kanssa, mikä voisikaan olla parempi tapa viettää lämmin ja aurinkoinen päivä, kuin ulkoillen hyvässä seurassa? Mun mielestä on ihanaa huomata, kuinka paljon tytöillä on jo nyt yhteisiä juttuja ja tässä vaiheessa vuoden ja kolmen kuukauden ikäero ei tunnu juurikaan enää haittaavan yhteisiä touhuja. Milo on konkkaronkan nuorin, mutta roikkuu silti sinnikkäästi perässä ja matkii isompien temppuja, tietysti. Milostakin huomaa, kuinka paljon tyytyväisempi lapsi meillä on nyt ulkoillessa, kun ei tarvitse laittaa paksua kerrosta vaatetta päälle. Kävelykin on kehittynyt hurjaa vauhtia ja ulkonakin uskaltaa jo juosta, vaikka mua kyllä välillä suoraan sanoen hirvittää tuo pienimmäisen vauhti ja itsesuojeluvaiston puute. 

Tytöt pelasivat ahkerasti pallolla, laskivat liukumäkeä kilpaa nauraen, hyppivät narulla ja pääsipä Islakin testaamaan serkkutytön hienoa pyörää! Polkemisesta ei tullut vielä mitään, mutta kyydissä ihailtiin maisemia ja tankoa käänneltiin mielivaltaisesti, aikamoinen homma oli työntää pyörää samaan aikaan ja yrittää pitää menosuunta edes suurinpiirtein oikeana. Mummi lupaili Islalle potkupyörää synttärilahjaksi, joten saas nähdä millainen hitti siitä mahtaa tulla tälle kesälle :) Isla on vielä niin tyngän mittainen, että jalat ei meinanneet yltää kunnolla polkupyörässä polkimille ja se tietysti vaikeuttaa polkemistakin. Taaksepäin likka kyllä osasi polkea ja työntäminen kolmenkymmenen asteen helteessä oli vähintäänkin hikistä hommaa, kun kyyditettävä seisoo koko ajan jarrulla :D

Kotiin lähdettiin huudon kanssa ja Isla olisi halunnut jäädä puistoon vaikka kuinka pitkäksi aikaa, vaikka meidän duracellpupukin meinasi hyytyä paahtavan auringon alla. Tytöiltä piti välillä ottaa hattuja pois päästä puiden varjossa, kun hiki valui solkenaan päänahkaa pitkin ja naamat helottivat tomaattiakin punaisempina. Kotona Islaa ei tuntunut harmittavan enää yhtään, kun joutui puistosta lähtemään, sillä laskettiin amme täyteen haaleaa vettä ja laitettiin muksut sinne vilvoittelemaan. Kyllä mullekin olisi viileä kylpy kelvannut, mutta velvollisuudet kutsuivat ja hoidin pikaisesti alta pois niin tiskauksen kuin imuroinninkin, ennen kuin Miika lähti töihin. Imuroiminen kiireellä ei oo muuten kovin hyvä idea näin kuumalla säällä, meinasin minäkin hyytyä totaalisesti siinä touhussa!

Lisää tällaisia kesäpäiviä, mä oon nyt niin fiiliksissä! <3

Pikkumiehen synttärilahjasaalis

Mä en ole vielä kirjoittanutkaan tänne Milon synttäreistä ja syy lienee se, että niitä ei olla varsinaisesti ehditty vielä juhlimaan. Tuskastelin juuri sitä, että tässä kuussa joka viikonloppu on täynnä tekemistä, joten voi olla, että muksujen synttärit siirtyvät sitten heinäkuun alkuun, mutta eipä se ole ehkä niin justiinsa. Otettiin kuitenkin pieni varaslähtö synttäreihin ja saatiin mun sisko tyttärensä kanssa kahvittelemaan meille pari viikkoa sitten, juuri päivää ennen varsinaista synttäripäivää. Koska kyseessä oli pienimuotoinen kahvittelu, ostin kaupasta vähän herkkuja ja kävin hakemassa pikaisesti tuosta vierestä Trubelta pullaa ja riisipiirakoita, ne on vaan niin hyviä! Itse kokeilin ensimmäistä kertaa rieskarullia ja nekin tuntuivat kelpaavan paremmin kuin hyvin, osan jouduin säilömään jääkaappiin, jotta seuraavallekin päivälle riittäisi, kun mun äiti oli tulossa kahvittelemaan.

Koska varsinaisia synttärikemuja ei olla vielä pidetty, on lahjoja kannettu tänne vähän kerrallaan, kuka nyt on sattunut sopivasti pistäytymään. Mä toivoin, että meidän leluvuori ei kasvaisi aivan hillittömäksi ja siksi halusinkin, että jos jotain leluja Milo saa, niin sitten mielellään Brion junarataan osia tai dubloja. Junarataa meillä ei vielä ollutkaan, joten mun sisko toi Milolle kaksi pakettia ja niilläkin sai jo vallan passelin kokoisen radan naperoille. Isla innostui radasta kovasti ja oppi nopeasti kasaamaan paloja yhteen, Milon mielestä kaikki osat oli vallan passelia ruokaa. Vuosikkaalla kaikki menee vielä suuhun, mutta tuskin menee pitkään, että Milokin hoksaa junaradan tarkoituksen. Minna-kummilta Milo sai ihanan Muumi Viidakko-setin, jota en taida raaskia edes käyttää. Isla sai ristiäisissään kummiltaan Marimekon Karkuteillä-setin ja sekin on käyttämättömänä kaapissa, kun en uskalla käyttää niitä :D Mari- ja Paavo-kummilta tuli Milolle oma pienen pieni Nomination, joka tosin valikoitui Islan suosikiksi. Milo ei korusta välittänyt, mutta olisittepa nähneet Islan - joku ihan vähän ylpeänä kantoi korua ranteessaan ;) Nominationin lisäksi Milo sai kummeiltaan shortsit ja t-paidan, mummilta Marimekon pitkähihaisen ja mummolta rahaa kumppareihin, jotka ostetaan sitten vähän lähempänä syksyä. Mun mielestä lahjasaldo oli varsin sopivan kokoinen ja hyödyllinen, mitään turhaa krääsää ei ole ainakaan toistaiseksi tullut ja siihen oon enemmän kuin tyytyväinen, sillä esimerkiksi leluja tuntuu jo nyt olevan aivan liikaa. 

Toivottavasti heinäkuussa saataisiin järkättyä joku viikonloppu, jolloin ehdittäisiin pitää kunnon kekkerit kummallekin lapselle. Eihän noin pienet vielä sellaisia osaa vaatia, mutta olisihan se kivaa päästä vähän panostamaan ja kun mä olen tässä lähiaikoina harjoitellut sitä leipomistakin! ;)

Brio Go Next

Postaus toteutettu yhteistyössä Brion kanssa.

Mä sainkin jo muutaman kyselyn meidän uusista rattaista, sillä ne on jo pariin otteeseen täällä vilahtaneet, joten ajattelin tulla kirjoittamaan niistä vihdoinkin hieman lisää! Sain joku aika sitten mielenkiintoisen yhteydenoton koskien Brion uutta Go Next-ratasmallia, joka oli tullut juuri markkinoille. Meillä ei ole koskaan ollut Brion rattaita, vaikka nekin olivat yksi vaihtoehto silloin, kun odotin Islaa. Nyt kun sain mahdollisuuden päästä testaamaan uutta ratasmallia, jota on kehitelty usean vuoden ajan, en nähnyt mitään syytä kieltäytyä näin hienosta mahdollisuudesta. Rattaat on olleet meillä nyt kolmisen viikkoa ja ollaan päästy ajelemaan niillä monen monta kertaa, Islakin on ihastunut rattaisiin ja istuisi mielellään kyydissä, mutta työntäminenkin kelpaa, mikäli Milo on kyytiläisenä. 

Mä olen ollut varsin tyytyväinen meidän edellisiin rattaisiin, joten mulla oli aika kovat odotukset Go Nextien suhteen. Mun odotukset ylittyi kirkkaasti, joten oon aika rakastunut uusiin rattaisiin ja me joudutaan tappelemaan Miikan kanssa siitä, kumpiko niitä saa työntää :D Edellisiin rattaisiin verrattuna Go Nextissä on muutama ominaisuus, jotka kuulosti jo tuotetietoja lukiessa hyvältä ja käytännössä ne on todettu sitäkin paremmiksi. 

- Tavarakori on kooltaan todella iso ja siitä saa nostettua reunat ylös, jotta suurempikin määrä tavaraa pysyy menossa mukana. Koriin mahtuu helposti ruokakassi ja muuta hilpettä, lastaustila on oikeasti iso ja tavaroita ei tarvitse sulloa koriin turhan pienestä aukosta. 

- Aurinkolippa laskeutuu todella, todella alas ja suojaa lasta hyvin, mutta se kiinnittyy tarvittaessa myös magneetilla ylös. Kuomun saa myös takaosasta vetoketjulla auki ja sen alta paljastuu tuuletusaukko, jossa on verkko. 

- Selkänojan säätö on fiksuin, mitä olen nähnyt ja älyttömän helppo käyttää. Meidän Gessleineissä oli perinteinen metallivipu-säätö ja sitä oli hankala käyttää, kun käsi piti pujotella selkänojan ja kuomun väliin. Mountain Buggyissä on portaaton narusäätö ja vaikka se kätevä onkin, ei vedä vertoja Brion selkänojasäädön helppokäyttöisyydelle.

- Jousitus, joka antaa periksi, muttei ole kuitenkaan liian pehmeä. Myös etupyörät joustavat erikseen, jotta kynnyksien ylitys olisi ketterämpää. Aiemmissa rattaissa ei jousitusta ole ollut ja tämä on kyllä mielestäni hyvä ominaisuus, työntäminen hieman epätasaisemmassakin maastossa on mukavaa.

- Taittuvat todella näppärästi ja ennen kaikkea pieneen tilaan, meidän pieneen farmariin (Hyundai i30) mahtuvat helposti ja tilaa jää ylikin. Korkeussuunnassa paketti jää aika korkeaksi, mutta pikalukituksella olevat takapyörät saa irroitettua helposti, mikäli tarvetta on.

Rattaissa on monen monta loistavaa oivallusta ja ominaisuutta, joita voisin hehkuttaa vaikka maailman tappiin asti. Kukaan ei ole velvoittanut mua kertomaan rattaista jokaiselle vastaantulijalle, mutta silti jaksan ylistää niitä jokaiselle, joka vain jaksaa kuunnella, sillä ne on oikeasti loistavat. Harmittelen kovasti, ettei näitä ollut silloin kun odotin Islaa, meidän ratasvalinta olisi hyvinkin saattanut olla erilainen. Vaunukopalle ei harmi kyllä käyttöä tule, mutta Milolla on ratasikää vielä hyvä tovi jäljellä ja tällä viikolla ajattelin tilata seisomalaudan, jotta päästään taittamaan rattailla vähän pidempääkin matkaa. Tähän mennessä rattaita on testattu ahkerasti lähialueilla, minne Islakin jaksaa kävellä ja tyytyväisempi en voisi olla. Pelkäsin alkuun pieniä eturenkaita, sillä olen tottunut isoihin ilmakumipyöriin ja oletin, että asfalttitien ulkopuolella saattaisimme olla vaikeuksissa. Oletukseni osoittautui vääräksi, sillä rattaat kulkevat kevyesti myös soralla ja hiekalla, joka ei ole ihan upottavaa. Mökillä äitini kävi näillä kärryttelemässä myös mökkitiellä ja sanoi, että hyvin liikkui, joskin ryttyytti jonkun verran. Sinäällään en ihmettele ollenkaan, sillä tielle ajettu isokokoinen murske asettaa haasteita myös isoilla pyörillä varustetuille rattaille.

Brio Go Nextit kääntyy ketterästi pienessäkin tilassa ja keveytensä puolesta niitä on helppo käyttää myös yhdellä kädellä. Jotain rattaiden keveydestä työntäessä kertoo myös se, että Islakin jaksaa työntää niitä ylämäkeen ja ensimmäisinä päivinä minä ja Miika ei paljoa päästy kärryjä testaamaan, kun joku pienempi oli koko ajan niitä innoissaan työntämässä. Auttaakaan ei saanut. Rattaisiin on saatavilla myös eteen isot ilmakumirenkaat, mutta ainakaan nykyisellä käytöllä en näe niitä meille tarpeelliseksi. Asia voisi olla toinen, jos asuttaisiin maalla, mutta kaupungissa pienet pyörät on tosi ketterät ja uskon, että niillä selvitään vallan mainiosti myös talvellakin. 

Kaikki kankaat on vetoketjuilla irroitettavat, joten ne saa helposti nakatattua tarvittaessa pesuun. Me ei saatu itse päättää rattaiden väriä, mutta onnekseni sain juuri sen minkä halusinkin eli mustat kankaat, joita piristää neonväriset vetoketjut. Meillä ei ole koskaan ollut rattaissa heittoaisaa, joten en osaa kaivata sitä myöskään näissä. Istuinosan saa käännettyä muutamassa sekunnissa ja vaunukoppakin sujahtaa paikalleen vaivattomasti. Vaunukopassa on oma erillinen kuomu, jossa on myös samat ominaisuudet, kuin ratasosan kuomussakin. Kopan reunoilla on vetoketjut, joiden takaa löytyy kantokahvat. Mielestäni erittäin hyvä ominaisuus, eipähän kantokahvat pyöri turhaan tiellä. Jalkopäädystä löytyy myös kaksi taskua pienille tavaroille, jotka haluaa pitää koko ajan käden ulottuvilla. Vaunukopan peite tulee kiinni magneeteilla ja mä yllätyin, kuinka napakasti peitteen saa kahdella magneetilla kiinni. 

Mä voisin jaaritella Go Nexteistä vaikka kuinka pitkään, sillä vaikka olen omistanut ennen näitä jo kahdet rattaat, on uusia ominaisuuksia hirmuinen kasa. Ehkä tässä tuli nyt kuitenkin kaikki tärkeimmät ominaisuudet esiteltyä ja kurkatkaapas nuo videotkin, löytyy Islan hassuttelua ja esittelen selkänojan säätämisen - se on oikeasti ihan luvattoman helppokäyttöinen! Mikäli tuli mieleen jotain kysyttävää, niin kommenttiboksiin kysymyksiä tulemaan :) Millaisia rattaita teiltä löytyy?

P.S. Mua on haitannut jo pitkään se, kuinka vähän rattaisiin yleensä laitetaan heijastimia, vaikka musta väri taitaa olla suosituin ja rattaat on ne, jotka ensimmäisenä ylittää tietä. Meillä roikkui Gessleineissä pari irtoheijastinta, jotta annettaisiin autoilijoille edes vähän paremmat mahdollisuudet nähdä rattaat ja työntäjä, omaa turvallisuutta toki yhtään väheksymättä. Yllätyin positiivisesti, kun huomasin, että Go Nexteistä löytyy aisan molemmin puolin kunnon heijastimet, kuten myös eturenkaiden vierestä ja nekin tietysti kummallakin puolella. Tästä iso hatunnosto Briolle!