Milon aiemmat kuukausikatsaukset;
1kk,
2kk,
3kk,
4kk,
5kk,
6kk,
7kk,
8kk,
9kk,
10kk,
11kk
Tasan vuosi sitten tähän aikaan olin sairaalassa, kuopuksemme syntyi juuri tällä minuutilla (klo 22.41) ja meitä olikin yhtäkkiä kolmen sijasta neljä. Nyt, vuotta myöhemmin katson, kun pieni vauvani juoksee päättömästi isosiskon perässä, matkii kaiken, pudistelee päätään ja virnuilee kielloille - miten paljon vuodessa voikaan tapahtua asioita! Tuntuu uskomattomalta, että tasan vuosi sitten syntyi pienen pieni rääpäle raskausviikoilla 38+0, painoa oli vain 2720 grammaa ja pituutta 47,5cm - meidän pienen pieni kirppu <3 Nykyisin tuo pienen pieni kirppu painaa yli 11 kiloa ja ottaa pian siskon kiinni pituudessa. Vaikka kuinka haluaisinkin, en ole sanonut Miloa vauvaksi enää moneen kuukauteen, sillä meillä asustaa jo oikeasti iso poika, joka osaa vaikka mitä! Tuntuu haikealta ajatella, että tämä on viimeinen kuukausikatsaus tällä erää, olenhan tehnyt näitä liki kahden vuoden ajan ja muutaman kerran parikin saman kuukauden aikana, kun Isla oli vielä alle vuoden ikäinen. Vaikka kuukausikatsaukset loppuukin tältä erää, tullaan jatkossa seuraamaan lasten kasvua, kehitystä ja uusia taitoja tasaisin väliajoin, vaikkei se tapahdukaan enää kuukausittain.



Millainen meidän pieni mies sitten on? Milo on rohkea, oikeastaan vallan päätön ja itsesuojeluvaistoa ei tunnu olevan senkään vertaa, kuin isosiskollaan saman ikäisenä. Kuluneen vuoden ajan meillä on asunut lähes koko ajan aurinkoinen poika, joka on lähes poikkeuksetta hyvällä tuulella ja ei turhista valita. Vaikka Milo onkin ollut aina lunki tyyppi, joka ei turhaan asioista stressaa, niin on sitä luonnettakin alkanut löytymään. Vielä en ainakaan vertaa Miloa itseeni ja Islaan, perheen naiset kun on vallan tempperamenttisia ja äkkipikaisia - Milo on ehkä enemmänkin sekoitus minua ja Miikaa, kun taas Isla on luonteensa puolesta täysin minun kopio. Koska Milo on perheen toinen lapsi ja ikäeroa isosiskoon on vain 10 kuukautta ja 3 viikkoa, on pieni mies joutunut väistämättä tottumaan siihen, että aina ei ehditä viihdyttämään ja passaamaan, toisinaan palvelua saattaa joutua odottamaan pitkänkin tovin, kun isosisko vie niin ison osan huomiosta. Toisaalta, ei se ole tuntunut Miloa haittaavan missään vaiheessa ja toisin kuin Isla, Milo on tottunut puuhaamaan yksikseen ja viihtyy paljon paremmin omissa oloissaan, kuin esikoisemme. Kun Milo saa jakamatonta huomiota osakseen, siitä nautitaan täysin siemauksin ja aurinkoinen poika näyttää niinä hetkinä maailman onnellisimmalta lapselta.
Vuoden ikäinen kuopuksemme on kävellyt jo muutaman kuukauden ajan koko ajan enemmän ja enemmän, nykyään ulkonakaan ei viitsitä enää kontata. Kotona kävely vaihtuu usein juoksuksi, kun pitää pysyä isosiskon perässä ja Isla onkin Milolle esikuva, jonka tekemisiä matkitaan koko ajan. Islan avustuksella Milo oppi avaamaan kaikki kaapit ja laatikot ennätysnopeasti, myös muut jäynät tehdään kahdestaan ja sisko neuvoo kyllä pienempää avuliaasti ;) Milo rakastaa pusuja ja haleja, kiikkumista, ruokaa, haisevaa unipupua, lelujen syömistä, isosiskon leikkien sotkemista, potalla istumista, piiloleikkiä ja ulkoilua. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, Milo on sellainen jees-mies, jolle kelpaa kaikki. Mun mielestä on ihanaa, miten lapsi osaa olla niin tyytyväinen ja onnellinen pienistä asioista, kuten esimerkiksi siitä, että sai viime viikonloppuna mökillä maistaa jälkkäriksi ranskalaista. Olisittepa nähneet sen ilmeen! Mä näyttäisin ehkä yhtä onnelliselta, jos voittaisin lotossa, mutta Milolle riitti se ranskalainen - sillä oli päivä pelastettu.



Milo on ollut tähän asti varsin helppo lapsi ja me ollaan päästy aika vähällä. Yösyötöt jäi pois alle neljän kuukauden iässä ja sitä ennen syöttöjä oli useimmiten vain kerran yössä. Milolla oli koliikki aivan kuin siskollaankin, mutta se kesti huomattavasti lyhyemmän aikaa, kuin Islalla - onneksi. Pieni mies on ollut useimmiten tyytyväinen, ruoka ja unikin on maistunut vähintäänkin hyvin. En voisi olla tyytyväisempi siihen, kuinka helpolla me selvittiin ensimmäisestä vuodesta, sillä paljon pahempaakin olisi voinut olla. Toki kahden näin pienen lapsen kanssa arki jo sinäällään tuo haasteita ja verottaa jaksamista, mutta nostan hattua kaikkien pienten lasten äideille, jotka selviää paljon Miloa hankalempien lapsien kanssa!
Tällä viikolla kävin Milon kanssa kotona vaa'alla ja lukemaksi saatiin komea 11,3 kiloa, aika huikeaa! Ihan uskomatonta ajatella, että vuodessa Milo on kerännyt painoa yli 8,5 kiloa ja pienen pieni rääpäle on muuttunut isoksi pojaksi. Meillä on reilun parin viikon päästä Milon kanssa neuvola, joten sitten saamme tietää mittoja vähän tarkemmin ja ne tulen tietysti myös tänne päivittämään. Tällä hetkellä Milo käyttää 80-86-senttisiä vaatteita, jokunen 92-senttinen taitaa myös olla joukossa. Pienimmät 80-senttiset on pistetty pois ja aika kummallista ajatella, että muksujen vaatekoko on osittain sama, kun Islakin käyttää 92-senttisiä vaatteita!
Kuten olen aiemmin maininnut, on Milo ollut aina varsin hyvä syömään ja sen huomaa kyllä jäbän koostakin, ei ole enää mikään ihan kevyin nostella! Viime aikoina ruoka on alkanut vähän tökkimään ja luulisin, että se johtuu osittain siitä, kun Isla uhmaa ruokapöydässä kieltäytyen syömästä ja Milo ottaa tietysti mallia siskoltaan. Useimmiten kuitenkin ruoka kuin ruoka menee alas hyvin ja syömisen kanssa ei joudu tappelemaan. Milo syö samaa ruokaa meidän kanssa ja vaikka ruokaan lipsahtaisi reilummalla kädellä esimerkiksi valkosipulia (sitä on meillä lähes joka ruuassa :D), niin se ei tunnu haittaavan. Olipa kyseessä makaronilaatikko, kalakeitto tai kunnon pihvi - Milolle kelpaa kaikki. Lusikkaa en ole Milolle vielä omaan käteen antanut, sillä jäbä on vasta ihan äskettäin tajunnut sormiruokailun hienouden ja omin pikkukätösin leipä, banaani ynnä muut on alkaneet menemään lattian sijasta suuhun. Mun mielestä Milolla ei ole vielä mikään kiire syödä tai juoda itse, joten odottelen sopivaa hetkeä ja sitä, että homma alkaa oikeasti myös pientä ruokailijaa kiinnostamaan.
Vuoden aikana Milo on oppinut hirmuisen määrän uusia taitoja, alkanut tuomaan esille omaa luonnettaan ja kasvattanut niin mua kuin Miikaakin taas asteen verran vanhempina. Kuluneen vuoden aikana olen saanut hurjasti iloa ja onnellisia hetkiä tuon pienen pojan ansiosta, joka on meille kultaakin kalliimpi, Islan kanssa tietysti. Vuoden aikana mä olen katsonut, kuinka sisarukset opettelevat kommunikoimaan keskenään, opettelevat leikkimään yhdessä, keksivät ilkeyksiä ja rakastavat toisiaan. Kahden vuoden aikana mä olen saanut jotain sanoinkuvaamattoman hienoa, perheen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että meidän perhe on täysilukuinen ja nyt on hyvä siirtyä eteenpäin, alkaa keskittymään itseensä ja opiskelemaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin se vauvakuume iskee ;)